Uusi raskaus keskenmenon jälkeen, tuntuu että haluan eroon miehestä ja oman kodin minulle ja tulevalle lapselle. Apua

[mokonen]

Olemme kihloissa ja asumme yhdessä, molemmat hieman alle 25v. Olen aikanani tehnyt kaksi aborttia miehen pyynnöstä. Ensimmäinen oli vahinko, toinen muutamaa vuotta myöhemmin ei tullut "oikeaan aikaan" miehen mielestä ja hän sai taivuteltua minut aborttiin, jota kadun. Niin kadun ensimmäistäkin aborttia.

Nyt annettiin marraskuussa lapselle lupa tulla, raskauduin, meni kesken rv8. Jatkettiin ilman ehkäisyä ja nyt taas raskaus alussa mutta olen ahdistunut. Mies tuntuu muuttuneen. Ei iloitse raskaudesta, mielialat ailahtelee. Jättää kotihommat minulle ja odottaa että teen kaiken mukisematta. Arki on jatkuvaa riitelyä, tuntuu etten tee mitään oikein. Tuntuu etten saa nähdä ystäviäni, muuten mies on mustasukkainen ja piikittelee ja mököttää että taas sitä oltiin panomatkalla. Pettämistä ei siis ole edes taustalla kummallakaan..

Tuntuu etten jaksa tätä arkea ja viime viikkoina olen ajatellut eroa ja yksinhuoltajuutta. Olen opiskelija, mutta sukanvarressa on sen verran että saisin hommattua itselleni asunnon ja rahallisesti tod näk pärjäisin ilman miestäkin. Yhdessä ollaan kuudetta vuotta, joten ei pitäisi olla mistään uutuudenviehätyksen katoamisesta kyse.

Enkä oikein tiedä mitä tällä aiheella haen edes takaa, kai kaipaan vertaistukea jos joku ollut samanlaisessa tilanteessa.

Keskenmenon jälkeen mies jo sanoi ettei tiedä onko sittenkään lapsen aika.. minusta on.

 

[mokonen]

Lopusta jäi sanomatta, onko itsekästä haluta lapsi muttei miestä.. ? Älkää tuomitko suoralta kädeltä pliis, tilanne on minulle vaikea ja ahdistava.

 

[kuhan]

Luen nyt tuo teksti itse ja mieti uudemman kerran onko lapsen aika? Oikeasti? Kuinka pitkällä raskaus on? Meinaan vaan että täällä maailmassa vois olla sellainenkin mies joka haluaa sinut ja teille lapsen ja haluaa rakastaa teitä. Ja kasvattaa lapsen yhdessä kanssasi.

 

[...]

Niin.. tuntuu vähän siltä ettei mies halua teille lasta, kun kerran jo kahdesta halunnut eroon ja nyt on epävarma.

 

[nöpö]

Hei,

tämä aihe ei ole kyllä helppo! Voimia sinulle päätöksesi kanssa mihin sitten päädytkin!
Minun mielestäni miehesi kuulostaa ikuiselta lapselta joka ei sitten näköjään aikuistu. Mutta tosiaan itse tiedät tilanteesi parhaiten. Tärkeintä on että et todellakaan jää suhteeseen jossa et ole onnellinen! Eli joko menette terapiaan tai jotain vastaavaa, saat ukon kanssa suhteesi toimimaan tai sitten jos ei onnistu niin muista että hän ei ole ainoa mies tässä maailmassa ja ehkä löydät vielä sen oikean! Itse tosiaan tiedät että onko tuo väliaikaista, kaikilla suhteilla on huonoja kausia.

 

[mokonen]

Mielestäni on lapsen aika, eikä se että mies päätti ettei haluakkaan lasta kanssani tähän hetkeen, muuta asiaa. Olen lasta halunnut monta vuotta ja odottanut miehen suostumusta. Tunteet miestä kohtaan ovat muuttuneet, lähinnä tuntuu että olemme kämppiksiä, joista mies on se joka vaatii joka päivä seksiä tai päivä on pilalla, karkeasti sanottuna. Raskaus on todella alussa, vasta testasin olevani raskaana edes.

 

[mokonen]

Miehelle materia tuntuu olevan tärkeää. Paljon elektroniikkaa ja hieno auto. Lupaa yhtä tekee toista. En tiedä miten suhde on tähän edes ajautunut, ensimmäisen abortin kohdalla yritin jo eroa että olisin jäänyt YHksi, mutta mies sai suostuteltua minut takaisin ja aborttiin.

 

[.]

pidä ihmeessä nyt tä lapsi jos meinasit jo ensimmäisen pitää. mies joko kypyy ajatukseen tai ei. jatkuvat abortit eivät ole mikään ratkaisu.

 

[Nöpö]

Vihastuttaa tollaiset miehet. Otahan siitä väliaika ja lopeta sen petiorjana oleminen. Mieti mitä SINÄ haluat. Älä anna elämän valua ohitsesi.

 

[vieras]

Taidat tietää mitä haluat ja mitä mies ei halua eivätkä ne tulevaisuudensuunnitelmat vaikuta yhteneväisiltä. Itse olisin katkera tollaselle miehelle.

 

[mokonen]

Tämän lapsen todellakin pidän jos vaan luonto niin suo. Edellinen keskenmeno harmittaa todella paljon. Löysin jo mahdollisen asunnon ja raha/tuki asiat olen miettinyt. Mutta silti mietityttää mikä olisi paras ratkaisu tässä tilanteessa. Pysynkö suhteessa, kun tiedän ettei mies ole täysillä mukana odotuksessa ja lapsen saamisessa, vai ajattelenko röyhkeästi itseäni ja aloitan oman elämän. Tuntuu että pää hajoaa tähän miettimiseen, siksi halusin muiden kokemuksia ja ajatuksia kuulla.

Mies tekee varmaan saman kuin ensimmäisen raskauden kanssa, jos yritän keskustella mahdollisesta erosta niin tulee vastaus että tuossa on ovi. Ja parin päivän päästä lepyttelee ja lupaa kuun taivaalta että palaan takaisin..

 

[missy]

Olen nyt ehkä hieman ilkeä, mutta haluan herättää hieman sinua. Kuulostaa kovin "minä" keskeiseltä. Ajatteletko nyt lainkaan tulevaa vauvaasi ja sitä että hän ehkä haluaisi että se oikea isä olisi kuvioissa. Vauvakuume on sellainen kun sotkee meidän naisten päät, mutta eikös alun alkaen lapset kuulu parisuhteeseen. Jossa on molemmat vanhemmat peruspilarina lapsen kasvulle.

Vaikka taloudellisesti jotenkin pärjäisit ja ns. konkreettiset asiat on kunnossa, saatat sinäkin apua tarvita. Ihan vaan joskus ainoastaan sitä kainaloa johon käpertyä rankan päivän jälkeen. Arki pienen lapsen kanssa kun ei aina todellakaan ole herkkua, se pistää monella parisuhteenkin koetukselle rankuudellaan. En sano ettetkö selviäisi, mutta sinullakin on tarve tulla rakastetuksi.

Olet vielä nuori ja tuo teidän suhde on minun silmissä kuollut. Usko pois, maailmalla on paljon enemmänkin annettavaa sinulle kuin surullinen ihmissuhde ja lapsi joka tulee muistuttamaan sinua siitä koko loppuelämän. Se on ihan järjettömän raskas ja suuri taakka kannettavaksi.

Itse olen hieman samanlaisessa tilanteessa ollut, tosin raskaus oli vahinko ja siinä vaiheessa tajusin juuri että suhde ko. mieheen oli kuollut, eikä mieskään lasta halunnut. Itkien tein abortin silloin. Nyt on mennyt 7 vuotta. 3 vuotta sitten elämääni ilmestyi mies joka vei jalat alta. Olemme onnellisesti nyt naimisissa ja kahden pienen lapsen vanhemmat, meille suotiin kaksoset. On ollut ihana jakaa koko kokemus sen rakkaimman ihmisen kanssa ja nähdä kuinka karski mies lepertelee tyttärilleen. Rakkaus on kaiken perusta, sen elämä mulle opetti tuossa matkan varrella.

Älä tyydy keskinkertaiseen vaan pyri parhaaseen. Ei jää katkeruuden taakkaa kannettavaksi niin paljoa.

 

[En]

tekisi aborttia miehen pyynnöstä. Itsekkin pitää sitä haluta. Mut anyway asiaan, en jalsaisi katella ap.n ukkoa olisi jo aikasemmin lentänyt pihalle.

 

[Nöpö]

Jep. Tällä kertaa et lankea siihen ansaan. Ajattele kerrankin itseäsi. Mitä sä menetät jos kokeilet ja lähdet? Ainahan sä takaisin pääset mutta sanon että et kadu jos lähdet ja kokeilet. Sen sanon että voit katua sitä myöhemmin jos et lähde. . Mutta katso että sulla on tukiverkosto ympärilläsi.. miehistä kun ei koskaan tiedä mitä ne tekee erotilanteessa. Jos sä et miestä rakasta mutta sille ero tulisi yllätyksenä ja on kovinkin temperamenttinen.. niin järkkäile rauhassa uusi asunto valmiiksi ja muuta sitte nopeasti. Selvästi olet jo ratkaisusi tehnyt. Raskautesi ei tarvi lisäshokkeja ja riitoja kun ensimmäiset viikot on muutenkin herkkiä..

 

[vieras]

Kun aborttia ei tehdä yhteisymmärryksessä ja aborttiin on mies painostanut, niin en valitettavasti näe, että teidän suhteella on tulevaisuutta.
Psyykkisesti abortti on erittäin raskas ja jos ei ole siihen ollut halukas, niin en oikein jaksa uskoa, että pystyy antamaan sisimmässään toiselle koskaan anteeksi.
Miehesi ei taida olla valmis lapseeen vieläkään, joten vaikka en eroa normaalisti kannatakaan, niin en näe tässä kovin paljoa vaihtoehtoja. Ainakin pitäisi mennä molempien terapiaan selvittämään asioita.

 

[mokonen]

Ahdistaa kyl tää tilanne. Toisaalta tuntuu tosi pahalta edes ajatella jättää oma mies, mutta järki sanoo ettei meillä ole samanlaiset tulevaisuuden suunnitelmat.

 

[t]

En lukenut muita kirjoituksia, mutta ensimmäisenä minulle tuli mieleen, että onko mies saanut käsiteltyä keskenmenoa? Kyllä miestäkin voi harmittaa abortit, vaikka olisi niitä aiemmin halunnut, vaikkei siitä puhuisikaan. Ja keskenmenon jälkeen uusi raskaus voi tuntua pelottavalta ja uuden keskenmenon mahdollisuus ahdistaa. Mitä jos kokeilisitte keskustella ja kuuntelisit myös miehen tuntoja.

 

[vieras]

No minä näen tilanteen niin, että tulet olemaan joko yhden tai kahden lapsen yksinhuoltaja.

 

[mokonen]

Olen yrittänyt jutella mieheni kanssa ja kertoa että ymmärrän kyllä että keskenmeno sattui meitä molempia ja että minun kanssa voi asioista jutella. Tiedän että jos edes mainitsen mahdollista eroa niin mies osoittaa ovea että mene sitten kun minusta eroon haluat. Tälläisen ihmisen kanssa on vaikea keskustella, siksi kai edellisiinkin abortteihin suostuin kun en ollut valmis eroamaan.

En ole viemässä lapselta isää, en vain tiedä haluanko/pystynkö elämään arkea tämän miehen kanssa. Tai hän minun kanssani. Ilman lasta tilanne on helppo ignoorata kun molemmat voivat mennä omia menojaan, mies viihtyy muualla kuin kotona. Keskenään kun olemme niin se on joko seksiä tai riitelyä, jotka kumpikin ovat alkaneet käydä ahdistavaksi.

 

[mokonen]

Mies huomasi illalla että olen ollut etäinen, sanoi kaipaavansa minun huomiotani ja läheisyyttä. Minusta tuntui että haluan vain kauemmas.

 

[mokonen]

Pää tuntuu sekoavan. Vastaavia tilanteita muilla? Toisaalta tuntuu että elämä sujuisi paremmin ilman miestä, toisaalta tuntuu niin pahalta jättää toinen. Pelottaa miten mies pärjäisi yksinään vaikka itseä ja lasta pitäisi ajatella.