Uusi mies uusioperheessä.

Moro,

Olen kolmenkympin paremmalla puolella oleva mies. Tapasin ihastuttavan naisen, joka vaikutti aluksi todella hyvältä. Nyt on ruvennut ilmenemään vähän niitä ei niin mairittelevia asioita. Nainen ei yksinkertaisesti voi koskaan myöntää olevansa väärässä ja toimii täysin narsistisesti tietyissä asioissa. Itseni pitäisi joustaa ja ymmärtää lähestulkoon kaikissa asioissa mukisematta. Kyllä te tiedätte tyylin.. Ruvennu tuleen katumapäälle, mutta sillä yksinhuoltajuudella ei ole mitään tekemistä tämän ongelman kanssa. Niinkus tiedätte.

Kahdenkeskistä aikaa ei ole. Hänen exänsä vähät välittää lapsistaan ja tämä automaattisesti aiheuttaa myös sen, että itse en saa olla hänen kanssaa kahden oikeastaan missään välissä. Viimekerta oli tossa syksyllä. Puhe ei auta eikä mene perille. Nainen on ulkoisesti todella kaunis ja en koskaan uskonut, että sisäisesti tilanne on tämä... En hae mitään neuvoja enkä mitään sellaista ja osaan elää elämääni, mutta onko kohtalotovereita ihan mielenkiinnosta kyselen?

 

Ihan varmasti sinulla on kohtalotovereita, niin monet naiset ovat tuollaisia... Ja niin monet miehet jäävät suosiolla tossun alle. Jos haluat että joku toinen tekee puolestasi kaikki päätökset koko loppuelämäsi ajan, niin voithan jäädä suhteeseen. Mutta naisen pompoteltavaksi jääminen ei kuitenkaan takaa sitä että teet hänet onnelliseksi. Monet naiset, vaikka mielellään käyttävätkin yksittäisissä tilanteissa hyväkseen miehen selkärangattomuutta, toivovat kuitenkin sisimmissään, että mies olisi mies talossa ja kantaisi vastuuta päätöksenteosta, vaikka se vastuu pitäisi sitten ottaa lihavan riidan kautta. Pitemmän päälle harva nainen tyytyy loppuiäkseen mieheen, joka ei kykyne pitämään oikeuksistaan kiinni.

 

Kyllä sinulle löytyy kohtalotovereita, myös naisista. Narsistinen käytös ei ole vain naisten yksinoikeus. Meillä mies käskee ja komentaa, ei koskaan tee mitään väärin. Ja jos tekee, se johtuu jonkun muun (minun) tekemisistä ja on siten jonkun muun (minun) vika... ja koska vastaan väittämisestä aiheutuu aina riitaa, huutoa ja mielen pahoittamista, tuntuu olevan helpompi antaa vain periksi. Kyllä, tiedän että teen väärin antaessani periksi välillä, mutta kyllä minä myös osaan pääni pitää, niissä asioissa jotka minulle ovat tärkeitä (ja samalla kuuntelen ne huudot...)