T
typerys
Vieras
Viime kerralla päädyimme sänkyyn. Ehkäisynä käytettiin kondomia (en pysty käyttämään hormonaalista ehkäisyä). Yhdynnän jälkeen mies ei tietääkseni tarkistanut kondomin ehjyyttä, joten en tiedä 100%varmuudella oliko ehjä.
Nyt kuukautiset ovat myöhässä. Kuukautiskiertoni on normaalisti 28-30 päivää. Seksiä harrastettiin ennen kierron puoliväliä, kierron yhdentenätoista päivänä. Kuukautisten olisi pitänyt alkaa sunnuntaina. Perjantaina oli kipua vas.alavatsalla, niin että jouduin jättämään juoksulenkin kesken. Tänään aamulla etovaa oloa. Kävin ostamassa raskaustestin, mutta sitä en vielä ole tehnyt. En pysty kesken työviikkoa tekemään, sillä tiedän että menetän yöunet jos testi näyttää plussaa. Joten ekaa vapaapäivää odotan ja toki toivon että kuukautiset alkais ennen sitä jolloin voisin huokaista helpotuksesta. Tykkään kyllä lapsista, mutta haluaisin ehdottomasti ensin parisuhteen ja sen jälkeen mahdollisesti perheen perustaminen.
Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta, että heti yhdestä ainoasta kerrasta olisi tullut raskaaksi? Jos olisin yhtään edes epäillyt raskauden mahdollisuutta, niin olisin hakenut samantien jälkiehkäisyn. Mutta käytettiin kondomia ja eikä pitänyt kiertokaan ihan vielä siinä vaiheessa olla.