Uusi ilmottautuu mukaan

On tullut taustailtua näillä eri lapsettomuuspalstoilla jo vuoden verran ja nyt rohkenin ilmoittaa itseni mukaan joukkoon, jos vielä mahtuu..

Meidän tarina lienee se tavallinen. Mies 30 v. ja minä 28 v., yritystä takana 2,5 vuotta, josta tutkimuksissa ja hoidoissa nyt vuoden verran. Syy löytyi miehestä, mutta onneksi aika lievänä. Lääkärit ovat antaneet toivoa jopa luomusti onnistumisesta. Takana on nyt kaikki neljä inseminaatiota NKL:lla (joista itseasiassa vain kahteen päästiin huonon ajoituksen takia). Tämän jälkeen jonotellaan sitten vuosi seuraavaan vaiheeseen eli IVF:ään. Tauko tekee tässä vaiheessa hyvää, koska henkinen jaksaminen on välillä todellä vähissä. Nytkin olen tässä monta päivää surkutellut taas kerran alkanutta uutta kp 1:stä .

Monet tutut ja lääkärit vakuuttelevat kyllä, että meillä on vielä aikaa ja ollaan niin nuoria. Välillä uskon siihen aina itsekin, mutta eihän kukaan voi varmasti meille onnistumista luvatakaan. Tänään siis aika surullisella fiiliksellä, mutta ehkäpä se päivä paistaa vielä risukasaankin jonakin päivänä meille kaikille. Tsemppiä ja jaksamista muillekin tässä "taistelussa" =) !

 

Tervetuloa vaan joukkoomme jakamaan kanssamme ajatuksia.

 

Tervetuloa joukkoomme! Tiedän nuo tunteet kun itsekin käynyt läpi samat odotukset ja pettymykset.Meillä lähti 1.ivf-hoidosta raskaus alkuun josta sitten poika nyt 1,4v.Alkioita jäi pakkaseen josta nyt siirrettiin pari viikkoa sitten ja uusi raskaus lähti ihmeellisesti taas alkuun.Älä menetä toivoa,nuoria vielä olette!varmasti onnistutte!

 

Kun luen näitä kirjoituksia, tulee todella hyvin mieleen ajat, jolloin
itse kamppailin samanlaisten ajatusten kanssa.
Meillä yritystä kesti seitsemän vuotta ja kun lopulta
pääsimme ivf:n, alkoi raskaus heti ensimmäisestä yrityksestä
Noihin vuosiin mahtuu kuitenkin paljon erinlaisia tunteita,
toivoa, epätoivoa, jopa katkeruutta ja kateutta raskaana olleita
ystäviä kohtaan, niin vaikeaa kun se olikin itselleen myöntää.

Rahaa kului melkoisesti ja järjenlähtö oli välillä tosi lähellä, mutta
kaikki vaiva siis lopulta palkittiin :heart:
Raskausaika oli kuitenkin todella vaikea. Pelkäsin jatkuvasti menettäväni lapsen ja vahdin keskenmenon yms. oireita hullun lailla.

Kuopuksemme ( nyt 7kk ) saikin sitten suureksi hämmästykseksemmme
alkunsa odottamatta ja täysin " luomusti ". Ihmeellinen on tämä luonto.
Älkää siis koskaan luovuttako, vaan koittakaa jaksaa :flower:
Voimia teille kaikille, toivottavasti en kirjoituksellani loukannut teitä, vaikka omista onnistumisistani kirjoitinkin.
Aihe vaan on edelleen niin lähellä sydäntä...

 

Hei ja tervetuloa joukkoon minunkin puolestani :wave:

 

Tänne vaan purkamaan niin hyvät ja pahat asiat! Tsemppiä teillekin!