uunituore suhde

[tyttöystävä*]

huoh...

Olen löytänyt aivan ihanan poikaystävän monen vuoden yksinolon jälkeen. Voiko nyt sanoa yksinolon, onhan niitä miehiä nyt silloin tällöin tuossa punteissa pyörinyt, mutta mitään vakavempaa en ole heidän kanssaan koskaan halunnut...Viimeksi seurustellut vuosituhannen alussa, jolloin sekin suhde päättyi henkisen väkivallan vuoksi. Eli hieman omituisia 'suhteita' minun historiassani, jotka ovat tainneet tehdä minusta kylmän ja kyynisen parisuhteen luottamuksen suhteen.

Tuoretta suhdetta ei ole takana vielä kuukauttakaan ja jo nyt pelkään tulevaa...Taidan todellakin olla sitoutumiskammoinen. Se ei vaan ole mielestäni oikein poikaystävääni kohtaan, kun hän haluaisi nähdä lähes joka päivä ja itselleni riittää viikonloput. Asumme kuitenkin eri paikkakunnilla. Taitaa olla sitä alkuhuumaa

Tykkään omasta ajastani, omasta tilastani, touhuan paljon kaikenlaista yksinäni...hän haluaa joka päivä tehdä treffit puoleen väliin asuinpaikkojamme, soitella joka päivä ja vielä 'unipuhelut' päivän päätteeksi...kyselee jatkuvasti mitä teen ja mihin meen ja kenen kanssa. En vain ole tottunut puhumaan asioistani noin yksityiskohtaisesti kenellekkään...jos kerron meneväni ystäviäni tapaamaan, en halua kertoa ketä ja mihin ja miksi ja mitä tehdään. Ehkä ajattelen eri tavalla asiasta kuin hän...hän todennäköisesti kysyy ihan muuten vain, haluaa tietää päivästäni...itse ajattelen moisen utelun olevan luottamuksen puutetta jos kerta noin yksityiskohtaisesti pitää udella. Olen niin tottunut tekemään asiat omalla tavallani ja pitämään elämäni omanan tietonani...ja nyt asiat pitäisi osata jakaa toisenkin kanssa:/

Hän on selvästi rakastunut, itse vielä ihmettelen ja yritän parhaani mukaan pitää ajatukseni koossaa etten alkaisi heti 'maalaamaan piruja seinille' ja pilaisi suhdetta paniikkikohtauksilla...

Todellakin huoh...

Haluaisin edetä rauhassa ja hiljakseltaan, totutella tilanteeseen ja tutustua toiseen...pidän poikaystävästäni kuitenkin paljon, siksi uskaltauduinkin seurustelemaan Tämä teksti on nyt tämmöistä ajatusten purkua, mutta olisi mukava kuulla kokemuksia muilta ns. sitoutumiskammoisista, huonoja parisuhteita kokeneilta, miten te olette toimineet elämässänne ja millä tavoin lopulta olette löytäneet uskallusta luottaa toiseen ja antaa itsenne rakastua? Miten olette saaneet suhteen toimimaan jossa toinen rakastaa ja toista pelottaa:/

 

[n22]

Puhumalla avoimesti kaikista tunteista. Pitää tunnustaa ääneen kaikki pelot, epäilyt, kertomatta jääneet asiat, huonot tunteet toista kohtaan, kaikki. Sano suoraan, millaisia kokemuksia sinulla on, ja miten se vaikuttaa sinuun nyt. Sano suoraan, että haluat edetä varovasti, tutustua rauhassa ja kerätä rohkeutta luottaa ja uskaltaa heittäytyä. Ja kerro etenemisestäsi avoimesti, jottei toinen vaivu epätoivoon vuoksesi. Pyydä aikaa, rakastava antaa sitä. Pyydä tilaa, rakastavalta saa.

 

[Vioola]

Olet tottunut olemaan sinkkuna, joten vie aikansa ennenkuin totut jakamaan elämäsi kaverin kanssa. Poikaystäväsi tuntuu ihanalta, anna hänen rakastaa sinua. Kerro hänelle ajatuksiasi varovasti; että olet tottunut yksinoloon ja kestää aikansa ennenkuin sopeudut uuteen elämään, kyllä se siitä...

 

[Toinen samanlainen]

Hei tuore tyttöystävä! Olen täsmälleen samanlaisessa tilanteessa ja samanlaisin ajatuksin. Uunituore suhteeni on kaikinpuolin ihanaa ja kivaa, mutta samojen "ongelmien" parissa minäkin painiskelen. Itse olen nimenomaan myös hyvin itsekseni ja omissa oloissani ja touhuissani viihtyvä - ja koen pientä paniikkia tästä jatkuvasta yhteydessä olemisesta. Minulle riittäisi myöskin oikein hyvin, että nähtäisiin vain esim viikonloppuisin. Jonkinlaista sitoutumiskammoa kai tässä on nyt ilmassa..?

Takana on pari pitkää ihmissuhdetta ja jotain vaikeitakin juttuja, yksin olen ollut 3 vuotta ja jollain lailla siihen nyt niin tottunut. Minusta on ihanaa olla oman elämänsä herra (tai rouva) ja suunnitella ajankäyttöni ym. omien mieltymyksieni mukaan. On todella vaikeaa sopeutua siihen että joka päivä pitäisi jollain lailla olla selvittämässä päiväni kulkua toiselle ja niin pois päin. Se tuntuu ahdistavalta ja oudolta näin pitkästä aikaa...Eihän minulla mitään salattavaa ole, siitä ei tietenkään ole kyse, kuten ei kai sinullakaan.

Samassa veneessä siis ollaan. En osaa varsinaisesti neuvoa sinua kun itsekin painin saman aiheen kimpussa. Kaipa se vaan täytyy puhua suoraan asioista, kuten joku tuossa neuvoikin. Jos itse alan teeskentelemään kaiken olevan ok tällaisenaan, se kostautuu varmaan jossain kohtaa kun ahdistus sisälläni kasvaa kasvamistaan. Rehti ja suora puhe on siis varmasti paras, kunhan tekee toiselle selväksi sen, että kyse ei ole siitä ettenkö tykkäisi olla hänen kanssaan. Eikä kyse ole siitäkään, että jotenkin etsisin parempaa ja pitäisin häntä varalla. Haluan vain edetä rauhallisesti ja saada enemmän omaa aikaa näin tottumattomana...

 

[Juu, puhetta..]

ja kertomista juuri noista asioista. Että on tullut varovaiseksi, haluaa edetä hitaasti ja rauhallisesti, oma tila on tärkeää. Että toinen tuntuu tärkeältä ja juuri siksi tuntuu hyvältä edetä vähitellen toisiinsa tutustuen. Avoimuus takuulla kannattaa.

Meillä nykyisen mieheni kanssa oli juuri samat alkukankeudet. Minä jouduin jarruttelemaan omaa nopeaa luonnettani, jotta mies ehti totutella uuteen olotilaan, jossa asioita jaetaan. Minä avoimempana otin asioita esille, hän tuli keskusteluun mukaan ja vähitellen alkoi itsekin sanoa ja kysellä yhtä suoraan. Rakentavia ja hyviä keskusteluja, pääsimme toistemme ajatusmaailmaan sisälle ja elämme yhdessä erittäin hyvässä ja onnellisen tasapainoisessa suhteessa.

Kuten edellinen sanoi: rakastaja antaa tilaa ja aikaa, kunhan tietää, miksi.

 

[Juu, puhetta]

Samperin kirjoitusvirhe: RakastaVa antaa tilaa ja aikaa...

 

[niinpäs]

Samperin kirjoitusvirhe: RakastaVa antaa tilaa ja aikaa...

Joo, raiskaaja antaa ihan jotain muuta....

 

[eeva..]

Minulla oikeestaan ihan päinvastainen, eli itse olen asunut lapsen kanssa reiluln vuoden verran kahden, nähnyt miehiä mutta mikään ei ole kolahtanut. Nyt tunnen jotain miestä kohtaan, joka on itse juuri eronnut ja tarvitsee aikaa (omien sanojensa mukaan). Pohtivana ihmisenä tietty mielessä että mihin sitä aikaa tarvitsee vai onko se vain tekosyy.
Olen kuitenkin päättänyt ihan rauhassa katsoa hetken eteenpäin. Antaa miehelle aikaa, ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Eipä pari kk tähän ole paljoa elämästäni vaikka tästä ei mitään tulisikaan ??

 

[Jeannex]

Minulla oikeestaan ihan päinvastainen, eli itse olen asunut lapsen kanssa reiluln vuoden verran kahden, nähnyt miehiä mutta mikään ei ole kolahtanut. Nyt tunnen jotain miestä kohtaan, joka on itse juuri eronnut ja tarvitsee aikaa (omien sanojensa mukaan). Pohtivana ihmisenä tietty mielessä että mihin sitä aikaa tarvitsee vai onko se vain tekosyy.
Olen kuitenkin päättänyt ihan rauhassa katsoa hetken eteenpäin. Antaa miehelle aikaa, ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Eipä pari kk tähän ole paljoa elämästäni vaikka tästä ei mitään tulisikaan ??

Aikaa tarvitsee edellisen suhteen läpikäymiseen. Mitä hyvää, mitä huonoa, millainen itse olin, mitä en enää halua, millainen ero ja miksi erottiin.. Seuraavaa suhdetta silmällä pitäen on erittäin hyvä tehdä yhteenveto, jottei toista samoja virheitä turhaan. Uuden suhteen voi aloittaa heti kun tunneside on katkennut romanttisessa mielessä, mutta suhteen läpikäynti voi viedä vuosia.. On paljon asioita joista ammentaa oppia. Sitähän se ihmissuhteiden tarkoitus on: oppia itsestään ja kehittää itseään. Se onnistuu vain huomaamalla asioita.