Uuden ammatin lukeneet, aikuisena muuten ammatin hankkineet tai nyt valmistuvat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lörppö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Lörppö

Vieras
Pidättekö/pidittekö valmistumisen kunniaksi juhlat ja millaiset? Itse valmistun nyt uuteen ammattiin, 32 vuotiaana. Ensin en suunnitellut pitäväni mitään, mutta nyt kaverit ja sukulaiset houkuttelee pitään ja ovat sitä mieltä että olen juhlat ansainnut. Myöhäistä nyt on mökkiä tai muuta varata mutta jos kotona pitäisi pienet pirskeet.
 
Mä olen valmistunut ammattiin keväällä -09 ja ikää mulla oli vajaa kuukausi vaille 30v. En pitänyt valmistujaasjuhlia ja tuskin pidän vuodenkaan päästä kun valmistun toiseen ammattiin.
 
Aion pitää ekan kerran, kunhan saan tutkinnon valmiiksi. Ei sitä joka päivä pääse brittiläisessä katedraalissa valmistumaan vaaleansiniseksi pingviiniksi pukeutuneena.
 
Kaveri valmistuu juristiksi (hällä on ammatti jo ennestäänkin) ensi keväänä, 34-vuotiaana. Ei kuulemma aio juhlia mitenkään. Hänenkin läheiset puhuvat, että juhlisi edes jonkun verran, kun pitävät tuon opinahjon käyntiä kovana projektina kolmen pienehkän lapsen äidille eli ovat myös sitä mieltä, että ansaitsisi juhlansa.
 
Merkonomi oli minulle evvk. tutkinto, jonka läpäisin ihan pakkopullaiseti vaan, kunhan nyt edes jonkun tutkinnon paperit sain kouraani.
Kun valmistuin nuohoojaksi, olin juuri äskettäin pudonnut katolta, minulla oli jalka kipsissä ja selkää tuki ärsyttävä metallihäkkyrä, juhlafiilikset tipotiessään.
En juhlistanut kumpaakaan ammattitutkintoa oikein mitenkään.
 
Itse en järjestänyt (valmistuin 30-vuotiaana toiseen ammattiini) koska inhoan ylikaiken olla huomion keskipisteenä. Mielelläni osallistun muiden juhliin mutta ikinä en ole mitään juhlia itseni kunniaksi järjestänyt. Voin pitää illnistujaisia jne. mutta juhlissa en halua olla se juhlittava persoona! Synttäreitäkin taisin juhlia viimeksi viidennellä luokalla ala-asteella.
 
TOTTAKAI :) Valmistuin yli 3kymmpisenä ensin AMK:sta ja sitten nyt pari vuotta myöhemmin saan maisterin paperit ja todellakin juhlin molempia! MInä kyllä rakastan juhlia ylipäänsä, mutta tottahan toki sitä pitää elämän suuria tapahtumia juhlistaa, on sitä ikää sitten 2kyt tai 6kyt! Mitä sitä iällä väliä hassu! :)
 
Mä vasta harkitsen alan vaihtoa ja opiskelua, mutta sen olen päättänyt, että jos joskus joksikin muuksi valmistun, niin juhlat pidän, oli ikää 35 tai 45! Kyllä sitä nyt passaa juhlia, että saa itelleen uuden koulutuksen ja ammatin siinä samalla kun hoitaa kotia ja lapsia ja ehkä tekee töitäkin. Eri asia se on nuorena sinkkuna opiskella ;)
 
Valmistuin vuosi sitten 39-vuotiaana toiseen ammattiini viiden lapsen äitinä. Pidin juhlat, koska arvostin saavutustani kovasti. Kutsuin ystäviäni ja muutamia sukulaisiani kotiimme ja sitten illalla olin muiden kurssilaisten kanssa tanssimassa.
 

Yhteistyössä