Uskovaiset soittelee vain mun ovikelloa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mitäs tää nyt sitten on
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mitäs tää nyt sitten on

Vieras
Tää nyt on jo aika merkillistä. Tässä on viime aikoina käynyt jotain uskovaisia (oletan, että jehovan todistajia) soittelemassa ovikelloa. Ja merkillistä on etenkin se, että ne ei ikinä soita kenenkään naapurin ovikelloa (asun kerrostalossa, ja sisälle asuntoon tosiaan kuulee, kun naapurien, ja välillä myös yläpuolella asuvien ihmisten ovikelloa soitetaan.),

Mulla ei ole mitään yhteyksiä jehovan todistajiin, joten ihmetytttää, että mistähän tää into nyt tuoda uskonnollista sanomaa just minulle
 
No Jehovan todistajat eivät ole siinä mielessä uskovaisia että olisivat kristittyjä. Mutta uskonnollisia, kyllä. Ono asunnossa asunut aiemmin joku heidän kanssaan tekemisissä ollut? Onko joku tuttusi antanut vinkin (hyvässä tai pahassa takoituksessa) heille että lähestyisivät sua? Jotkuthan tekee sitä ihan pilana.
 
Mä olen myös ainoa rapussamme, jonka ovella jehovantodistajat käyvät. Se alkoi silloin, kun esikoiseni syntyi. Olisi kai heti pitänyt sanoa tiukasti, että ei kiitos, mutta olen heidän lehtiään ottanut vastaan, niin käynnit jatkuu...
 

Yhteistyössä