Uskotteko lapsen sukupuolen olevan täysin sattumaa vai uskotteko uskomuksiin sukupuolesta?

  • Viestiketjun aloittaja "öä"
  • Ensimmäinen viesti
"öä"
Mun mielestä olisi ihan mahdotonta, että tutkittava joukko menisi täysin fifty fifty. Eli senhän on ihan pakko mennä niin, että toiseen joukkoon onnistuu tulemaan enemmän tietynlaisia äitejä/isejä.
Mulla pitäisi kaikkien sääntöjen mukaan olla neljä poikaa, mutta mulla on neljä tyttöä. Eli lapset ovat saaneet mitä todennäköisimmin alkunsa juuri ovispäivänä, raskauspahoinvointia ei ole ollut juuri lainkaan ja olen aina ollut kova syömään kaikkea kaloripitoista ruokaa ja mulle aamupala on päivän tärkein ateria. Me olemme myös nuoria vanhempia.

Sisko sai juuri pojan ja hänellä oli erittäin paha raskausajan pahoinoinvointi, joka kesti lähes 30 viikkoa, lapsi on saanut alkunsa ennen ovista ja lapsen isä on 44 vuotias. Eli hänellä olisi kaikkien uskomusten mukaan pitänyt olla tyttö.
 
uffaffaa
Mä muistan, että ylipainoiset äidit saavat keskimäärin enemmän tyttöjä ja sille oli joku ihan järkevän kuuloinen perusteul. En vaan muista, että mikä.
Mutta kaikki sellainen, että rikkaat saavat enemmän poikia ja tientynnäköiset isät enemmän sitä ja tätä, niin ne on ihan paskaa.
 
uskomukset höpöhöpöä
Sinun miehesi tekee poikia. Sehän ei ole edes mikään uskomus, että tietyt miehet saavat pääasiassa vain toista sukupuolta olevia lapsia. Minun isälläni on neljä tyttöä kahden eri naisen kanssa.
 
"öä"
Alkuperäinen kirjoittaja uskomukset höpöhöpöä;30043775:
Sinun miehesi tekee poikia. Sehän ei ole edes mikään uskomus, että tietyt miehet saavat pääasiassa vain toista sukupuolta olevia lapsia. Minun isälläni on neljä tyttöä kahden eri naisen kanssa.
Mulla on siis neljä tyttöä...
 
Vieraas
Alkuperäinen kirjoittaja uskomukset höpöhöpöä;30043775:
Sinun miehesi tekee poikia. Sehän ei ole edes mikään uskomus, että tietyt miehet saavat pääasiassa vain toista sukupuolta olevia lapsia. Minun isälläni on neljä tyttöä kahden eri naisen kanssa.
Milläs sitten tämän selität? Mun isoisälläni on eka vaimon kanssa kuusi tyttöä ja yksi poika. Toisen vaimon kanssa on viisi poikaa ja yksi tyttö.
 
Alkuperäinen kirjoittaja uskomukset höpöhöpöä;30043775:
Sinun miehesi tekee poikia. Sehän ei ole edes mikään uskomus, että tietyt miehet saavat pääasiassa vain toista sukupuolta olevia lapsia. Minun isälläni on neljä tyttöä kahden eri naisen kanssa.
Meitä on 13 sisarusta. Kyllä olen lestaperheen lapsi siis :)
Meitä on ensin viisi tyttöä, jonka jälkeen on syntynyt neljä poikaa, sitten yksi tyttö ja sitten vielä kaksi poikaa ja nuorimmainen tyttö.

Mun siskollani on kolme poikaa, jonka jälkeen on saanut kaksi tyttöä ja nyt odottaa ilmeisesti poikaa.
 
hennaL
Alkuperäinen kirjoittaja uskomukset höpöhöpöä;30043775:
Sinun miehesi tekee poikia. Sehän ei ole edes mikään uskomus, että tietyt miehet saavat pääasiassa vain toista sukupuolta olevia lapsia. Minun isälläni on neljä tyttöä kahden eri naisen kanssa.
Mulla on ex-mieheni kanssa kolme tytärtä ja uuden mieheni kanssa odotamme laste, jota on ultrassa veikkailtu pojaksi. Uuden vaimonsa kanssa exäni sai pojan.
En siis oikein usko teoriaasi.
 
Aikamoista sattumaa ett miehen suvussa jo neljässä sukupolvessa peräkkäin esikoiset on tyttöjä (mummi, äiti, sisko ja meijän tyttö) ja loput poikia. Lisäks ainakin miehen enolla ja siskolla on esikoinen tyttö ja seuraava poika, siskollaan on tosin sit kuopus tyttö..
Nähtäväksi jää jatkuuko tuo sama sattuma vielä seuraavalle sukupolvelle.
 

Yhteistyössä