vierailija
Olen seurustellut kohta kolme vuotta miehen kanssa, joka on ollut salainen ihastukseni varmaan parikymmentä vuotta. Se on ollut molemminpuolista, vaikka olemmekin eläneet omaa elämäämme. Saimme mahdollisuuden yhdessä ja kaikkihan tuntui unelmien täyttymykseltä alkuun. Olin onnellisempi kuin koskaan. Olen nyt 43v, mies 51v.
Pikkuhiljaa suhteeseen on hiipinyt epävarmuutta, suhde ei ole edennyt mihinkään, tapailemme edelleen ja toisinaan vietämme yhteisiä öitä. Hänellä on työ, joka sitoo paljon, hänen oma aikansa on selvästi meidän yhteistä aikaa tärkeämpää.
Hän puhuu nykyisin minulle rumasti, yleensä riidoissa kaikki syyt on minussa ja haistattelu on viikottaista. Olen kuulema omalla käytöksellä ansainnut haistattelut. Seksi on aina ollut maailman parasta, mutta siihen on tullut ikävästi mukaan vain hänen tarpeiden tyydytys. Saatan yöllä herätä, kun hän riisuu housujani, tyydyttää itsensä, sanoo 'sori' ja käy nukkumaan. En edes ehdi mukaan tuohon eikä se ilmeisesti ole tarkoituskaan.
Meillä on todella vähän yhteistä aikaa ja minä olen aina se, joka kyselee 'nähdäänkö tänään' ja muutenkin peräänkuulutan yhteistä aikaa. Kai sitten niin paljon sitä kyselen, että häntä ahdistaa. Hän sanoo rakastavansa minua ja jokin maaginen hänessä vetää puoleensa kaikesta huolimatta. On vain nuo asiat, jotka minua satuttaa. Voiko hän enää muuttua noiden loukkausten osalta? Hän on sanonut, ettei ole kohdellut ketään naista yhtä huonosti kuin minua, mutta ei koskaan sano, että haluaisi sen muuttaa. En vain enää jaksa roikkua ja anella hänen seuraa, silti kaipaan häntä. Koen itseni arvottomaksi ja se satuttaa minua.
Pikkuhiljaa suhteeseen on hiipinyt epävarmuutta, suhde ei ole edennyt mihinkään, tapailemme edelleen ja toisinaan vietämme yhteisiä öitä. Hänellä on työ, joka sitoo paljon, hänen oma aikansa on selvästi meidän yhteistä aikaa tärkeämpää.
Hän puhuu nykyisin minulle rumasti, yleensä riidoissa kaikki syyt on minussa ja haistattelu on viikottaista. Olen kuulema omalla käytöksellä ansainnut haistattelut. Seksi on aina ollut maailman parasta, mutta siihen on tullut ikävästi mukaan vain hänen tarpeiden tyydytys. Saatan yöllä herätä, kun hän riisuu housujani, tyydyttää itsensä, sanoo 'sori' ja käy nukkumaan. En edes ehdi mukaan tuohon eikä se ilmeisesti ole tarkoituskaan.
Meillä on todella vähän yhteistä aikaa ja minä olen aina se, joka kyselee 'nähdäänkö tänään' ja muutenkin peräänkuulutan yhteistä aikaa. Kai sitten niin paljon sitä kyselen, että häntä ahdistaa. Hän sanoo rakastavansa minua ja jokin maaginen hänessä vetää puoleensa kaikesta huolimatta. On vain nuo asiat, jotka minua satuttaa. Voiko hän enää muuttua noiden loukkausten osalta? Hän on sanonut, ettei ole kohdellut ketään naista yhtä huonosti kuin minua, mutta ei koskaan sano, että haluaisi sen muuttaa. En vain enää jaksa roikkua ja anella hänen seuraa, silti kaipaan häntä. Koen itseni arvottomaksi ja se satuttaa minua.