V
Viiva
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja piina:Aloin vielä miettimään, että jos näin on, että koulutettujen vanhempien lapset pärjäävät paremmin, niin kummalla on enemmin merkitystä: Vanhempien kasvatuksessa vai vanhempien antamassa mallissa? Esim. pitkäaikaistyötön voi kasvattaa lapsensa mallikelpoisesti, mutta silti antaa mallin saada rahaa tekemättä työtä jne.
Nop mutta eikö se esimerkin antaminen kuulu kasvatukseen? Ei siis minusta ole siitä erillinen. Ihan samoin kuin joku jo sanoi: ei se auta että paasaa käytöstapojen, koulutuksen tai terveellisyyden puolesta, jos itse ei noita sitten kuitenkaan hallitse.