Uskotko olevasi puolisosi elämän suurin rakkaus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "bbb"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En sano pahalla ilkeilläkseni, mutta jos asenteesi on tuo, niin varmasti se meni jo ja kukaan ei voi koskaan olla kummoinen enää. Mutta jos annat rakkaudelle mahdollisuuden, niin voit yllättyä. Voit tuntea suurempia tunteita kuin olisit koskaan kuvitellut, jos annat itsesi tuntea niitä tunteita. (En kyllä tiedä taustojasi, kunhan sanoin).

Jos mä mieheni menettäisin niin mun Se olisi mennyt iäksi. Ei se tarkoita etteikö jonkun muun kanssa olisi onnellinen ja tyytyväinen, mutta se tarkoittaa sitä että kenenkään muun kanssa en näin syvää yhteenkuuluvuutta vain voi kokea, koskaan.
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
En edelleenkään ymmärrä miksi olet sitä mieltä, että tällaista elämää ei voi elää jos koko elämä ei rakennu puolison olemassaololle.

Elin ihan tavallisissa parisuhteissa vuosikausia. Ei se ole sen vaivan arvoista edes jos vertaa tähän, enkä sellaisesta parisuhteesa saa vain tarpeeksi irti, perusluonteeni on niin omistautuva ja alistuvakin kyllä, haluan olla ihan täysin puolisoni oma (ja toisin päin). Koskaan en ole ollut näin paljon oma itseni ja koskaan en ole kokenut tällaista.. potentiaalia, mahdollisuutta kaikkeen mahdolliseen. Jos vertaa siihen ihan tavanomaiseen ja hyvään parisuhde-elämään, niin nyt olen vasta puhjennut kukkaan ja elämäkin on aivan erilaisella tavalla hyvää. Miksi ihmeessä pitäisi haluta jotain muuta jos nyt on niin käsittämättömän hyvä?
 
[QUOTE="onnellinen";29788633]Elin ihan tavallisissa parisuhteissa vuosikausia. Ei se ole sen vaivan arvoista edes jos vertaa tähän, enkä sellaisesta parisuhteesa saa vain tarpeeksi irti, perusluonteeni on niin omistautuva ja alistuvakin kyllä, haluan olla ihan täysin puolisoni oma (ja toisin päin). Koskaan en ole ollut näin paljon oma itseni ja koskaan en ole kokenut tällaista.. potentiaalia, mahdollisuutta kaikkeen mahdolliseen. Jos vertaa siihen ihan tavanomaiseen ja hyvään parisuhde-elämään, niin nyt olen vasta puhjennut kukkaan ja elämäkin on aivan erilaisella tavalla hyvää. Miksi ihmeessä pitäisi haluta jotain muuta jos nyt on niin käsittämättömän hyvä?[/QUOTE]

Siksi, että mitä todennäköisemmin te ette kuole samaan aikaan. Toinen vissiin lähtee sitten oman käden kautta perässä? Entä jos kävisikin niin onnettomasti, että mies jättäisi sinut, lähtisitkö silloinkin oman käden kautta? Mahtavaa, että olet onnellinen ja sinulla on hieno suhde. Ei tietystikään kannata tyytyä huonompaan suhteeseen. Mutta se suhde voi olla ihan yhtä hieno vaikka rakastaisikin myös itseään ja elämässä olisi merkitystä myös ilman puolisoa.
 
Mun mielestä on ahdistava ajatus, että olis vaan yksi The Ihminen. Enkä halua olla kenellekään se. Elämäni olisi myös ollut aika ankeaa, koska olen ollut sinkku suurimman osan aikuisikääni.

En oikein kaipaa elämääni järisyttäviä tuntemuksia millään osa-alueella enkä siis myöskään parisuhteessa. Ehkä sitten olen tylsä tai itseriittoinen tai jopa molempia =)

Tärkeintä tässä(kin) asiassa on varmaan se, että onnistuu pariutumaan jonkun kanssa, jolla on suurinpiirtein samat näkemykset ja odotukset.
 
Siksi, että mitä todennäköisemmin te ette kuole samaan aikaan. Toinen vissiin lähtee sitten oman käden kautta perässä? Entä jos kävisikin niin onnettomasti, että mies jättäisi sinut, lähtisitkö silloinkin oman käden kautta? Mahtavaa, että olet onnellinen ja sinulla on hieno suhde. Ei tietystikään kannata tyytyä huonompaan suhteeseen. Mutta se suhde voi olla ihan yhtä hieno vaikka rakastaisikin myös itseään ja elämässä olisi merkitystä myös ilman puolisoa.

Ei mies mua mihinkään ole jättämässä, ei voisi kuvitellakaan kamalampaa asiaa. Meille avioliitto on sen verran pyhä juttu ja se korjataan vaikka mitä kävisi ennemmin kuin hylätään. Luultavasti mies kuoleekin vuosia ennen mua, mutta myöhäisillä eläkepäivillä asia on varmasti aivan eri kuin jos kuolisi nyt "kesken kaiken". Vaikka olisi millainen suhde, niin kyllä se varmana olisi järkyttävä isku jos "nuori" puoliso yhtäkkiä kupsahtaisi.

Minun elämässäni on myös paljon kaikkea mihin mies ei liity, mutta ne eivät ole niitä tärkeimpiä asioita siltikään kun en sen luontoinen ole. On kavereita sun muuta, mutta ei ne ole niin tärkeitä asioita. Enkä edes usko että toista voi rakastaa jos kliseisesti ei rakasta itseänsä. Ja itsestähän kaikessa on lopulta kyse kun itsensä kanssa vain eletään loppupeleissä ja yksin kuollaan. Ainoa mitä et nyt käsitä on se, että tämä ei ole sairaalloisen riippuvainen suhde, vaan ainoastaan tavallista tiiviimpi ja kenties onnellisempikin suhde. Elämältäni menisi pohja jos mieheni kuolisi nyt, koska sitten en voisi enää ikinä olla minä juuri sellaisena kuin olen ja en olisi luultavimmin muutenkaan enää ikinä näin onnellinen.
 
Kyllä. Mies on sen sanoin ja teoin tehny mulle selväksi. Mieheni ei ole aiemmin asunut kenenkään naisen kanssa, eikä ennen mua edes harkinnut muuttavansa kenenkään kanssa yhteen, eikä edes harkinnut kihloihin menoa. Mä ite oon aiemmin asunut ex- aviomiehen kanssa neljä vuotta yhdessä ja koko se suhde oli täyttä helvettiä. Exä oli väkivaltainen ja petti mennen tullen. Nykyinen mieheni on mun suurin rakkaus ja ilman mieheni rakkautta, en tietäis mitä oikea rakkaus edes olis. Tiesin melki heti, että toi on mun mies. Aluks olin hirmu arka sanomaan noita tunteita ääneen, kun pelkäsin että mua petetään ja satutetaan taas. Mutta, mieheni ymmärryksellä, tuella ja luottamuksella sain käytyä tuon painajaisen läpi. Nyt oon itsevarma ja luottavainen ja uskallan sanoin ja teoin tuoda tunteeni esiin. Oon varma, että meijät on tarkoitettu toisillemme. Rakastan miestäni aivan valtavan paljon. Sillon joskus vaan mietin, että voiko muka etes mitään todellista rakkautta olla olemassakaan. Nyt tiedän, että voi olla.
 
Tämä palsta on siitä erikoinen netin periferia, että useinkin täällä romanttisuus jne.käännetään hyvin vastenmieliseksi ilmiöksi. Kyllä minä tajuan, ettei kaikki ehkä sielunkumppanuutta ymmärrä, mutta ei kai se tarkoita, että toisten erilaisia tuntemuksia kannattais halveksua.
 
Tämä palsta on siitä erikoinen netin periferia, että useinkin täällä romanttisuus jne.käännetään hyvin vastenmieliseksi ilmiöksi. Kyllä minä tajuan, ettei kaikki ehkä sielunkumppanuutta ymmärrä, mutta ei kai se tarkoita, että toisten erilaisia tuntemuksia kannattais halveksua.

Näin!
Lisäksi palsta tyrmää aina esim sen, kun joku tietää, etteivät tule eroamaan. Voin kuulostaa hiton itserakkaalta bimbolta, mutta mä tiedän, että tämä suhde ei tule päättymään eroon. Meille avioliitto on jo instituutiona pyhä. Molemmat on saaneet kotoa kasvatuksen ja esimerkin siihen, että avioliitto solmitaan loppuiäksi. Mä olen mennyt naimisiin elämäni ihmisen kanssa, sitten kun olimme asiasta täysin varmoja. Olen sitä edelleen, joka päivä enemmän!
 
Niinhän väittää ja melkein voisi uskoakin niin paljon hän teki ja uhrasi elämässään että sai minut itselleen vuosia, vuosia sitten.

Ainakin ilmassa on edelleen rakkautta, liekkö suurinta, kuka sen tietää. Mutta yhdessä ollaan vielä.
 

Yhteistyössä