Uskotko että hyvä/huono kyky pitää siivoa yllä on opittua vai synnynnäistä?

  • Viestiketjun aloittaja silläsiistix
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Opittua. Kotona opitaan, millainen ympäristö on mukava asuinympäristö. Jos on aina siistiä niin oppii ajattelemaan, että pitää olla siistiä. Jos ei ole niin väliä, vaikka tavarat on hujallaan ja hyllyt tursuilee niin eihän sellainen myöhemminkään niin häiritse.
 
silläsiistix
Mä itse olen taipuvainen ajattelemaan, että siivon pito liittyy myös synnynnäiseen järjestelmällisyyteen.

Ajatelkaa vaikka käsilaukkuja tai lomapakkoja. Toisilla ne on aina siisteinä, toisilla pursuaa kuitteja ja epämääräistä tavaraa. Toiset kun on reissussa, niin laukut pysyy aina siisteinä, toisilla tavarat on pengottuina niin että on hankala löytää mitään.

Niin, ja itse siis kuulun näihin sekasotkuihmisiin. Ja vaikka kuinka opettelen ja haluaisin pitää hommat järjestyksessä, niin en vaan pysty.
 
minä
Meillä kotona oli aina siistiä. Siivouspäivät oli määritelty ja näin heillä edelleen.

Meillä on toki siistiä, mutta siivoan kuin tarvetta/huvittaa. Perussiistiä kämpässä on tosiaan oltava, muuten elämästä ei tulisi mitään =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nih:
Ehdottomasti opittua, jos ei kotona ole mitään opetettu niin ihmiset ovat usein sellaisia että kaikki jätetään kuin p*ska p*rseestään.
Ei pidä paikkaansa. Mun äiti, sisko, isä ja veli ovat aika siistejä, mä taas olen aika laiska siivoamaan.
 
opittua
Opittua varmaankin. Meillä lapsuudenkodissa oli kaikki aina tiptop-siistiä ja omassa kodissa olen tehnyt tietoisen valinnan että saa olla epäjärjestystä. Lapset saa ottaa sohvatyynyt leikkiin eikä ole pakko aina raivata kaikkea heti paikalleen. Joku varmaan kauhistelee kotimme nähdessään mutta me viihdytään just näin.
 
vieras
Varmaan sekä että. Ei voi olla pelkästään opittua, niin erilaisia meitä on sisarussarjassamme. Yksi on ihan pienestä saakka kuulemma valittanut, jos tavarat ovat sekaisin, jopa vanhemmillemme. Yksi taas on melkoinen huithapeli siivoamisen kanssa eikä ole koskaan kiinnostanut. En usko, että vanhempamme ovat voineet meitä noin eri tavalla kasvattaa, varsinkaan tuota yhtä paljon siistimmäksi kuin itse ovat.
 
Sekä että. Näkeehän sen sisaruksistakin, että joku saattaa olla sellainen huitapeli, että jättää kaiken aina levälleen. Eikä häiriinny kaaoksesta.

Mutta kotona annetulla mallilla on tietenkin myös iso merkitys.
 
noh
Mun kohdallani se on ainakin synnynnäistä. Kotona meillä oli aina siistiä ja kamat tiptop, kun äiti siivosi ja piti huolta siitä että me isompina siivosimme osamme.

Omassa kodissani elän juuri niin kuin haluan eikä meillä ole tiptopsiistiä kuin juhlapäivinä puli päivää, illalla on jo entinen meno.
 
hivenenhullu
Alkuperäinen kirjoittaja Nih:
Ehdottomasti opittua, jos ei kotona ole mitään opetettu niin ihmiset ovat usein sellaisia että kaikki jätetään kuin p*ska p*rseestään.
niin no, kyllä meillä kotona on siivottu, siskoni siivoaa,silittää jne hyvinkin ahkerasti, veljeni on suorastaan super siisti.. mutta mä ja toinen veli ollaan vähän vähemmän siistejä :D
eli se on luonteestakin kiinni...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hivenenhullu:
Alkuperäinen kirjoittaja Nih:
Ehdottomasti opittua, jos ei kotona ole mitään opetettu niin ihmiset ovat usein sellaisia että kaikki jätetään kuin p*ska p*rseestään.
niin no, kyllä meillä kotona on siivottu, siskoni siivoaa,silittää jne hyvinkin ahkerasti, veljeni on suorastaan super siisti.. mutta mä ja toinen veli ollaan vähän vähemmän siistejä :D
eli se on luonteestakin kiinni...
Eli voi olla sama kuin musikaalisuudessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hivenenhullu:
Alkuperäinen kirjoittaja Nih:
Ehdottomasti opittua, jos ei kotona ole mitään opetettu niin ihmiset ovat usein sellaisia että kaikki jätetään kuin p*ska p*rseestään.
niin no, kyllä meillä kotona on siivottu, siskoni siivoaa,silittää jne hyvinkin ahkerasti, veljeni on suorastaan super siisti.. mutta mä ja toinen veli ollaan vähän vähemmän siistejä :D
eli se on luonteestakin kiinni...
Eli voi olla sama kuin musikaalisuudessa.
no meillä se menee niin :D tosin se musikaalisuus on kyllä noilla mun siivoavilla sisaruksilla :D :D
 
vieras
Mulla muuten se sama veli, joka on tosi siisti, on myös muuten hyvin visuaalinen ihminen. Eli sille on tärkeää myös vaatteet, ulkonäkö, sisustus ja yleensä tyylikkyys. Hänellä on hyvä värisilmä jne. Eli ehkä siisteys liittyy siihen, että sitä häiritsee, jos ei ole kaunista, joten on tavallaan pakko siivota. Näyttää rumalta, jota ei kestä, jos kauneus on hyvin tärkeää. Eli voisi olla vastaavaa kuin musikaalisuus.
 
vieras
Sekä että, luulisin. Mun äiti on todella siisti, mutta lapsuudekodissani siivosi itse aina kaiken, eikä koskaan vaatinut meitä lapsia siivoamaan. Pyysi aina siivoamaan, mutta koska tiesin, että äiti joka tapauksessa siivoaa jos minä en, jätin siivoamatta. Tämä on kostautunut aikuisuudessa niin, että olen todella huono ylläpitämään järjestystä. Olisi ihanaa, jos osaisin pitää kodin aina siistinä ja nautin niistä hetkistä, kun olen saanut asuntomme kunnolla siivottua, mutta en yrityksistä huolimatta ole oppinut ylläpitämään järjestystä. Jätän tavarat levälleen, en vain muista kerätä niitä paikalleen vaikka kuinka siivouspäivän jälkeen päätän, että tästä lähtien koitan pitää yllä parempaa järjestystä. Ehkä vuosien saatossa olen hieman oppinut siisteyttä, mutta en vain osaa niin hyvin kuin haluaisin. Että enemmän katsoisin kasvatuksesta olevan kiinni, mutta varmaan oma luonnekin vaikuttaa.
 

Yhteistyössä