[QUOTE="a p";23426629]No juu, kyllä kerron lapsilleni satuja joupukista, tontuista jne., vaikka mies ei oikein lämpene niille jutuille. Ovat vaan sisarustensa kanssa niin kovin yltiörealisteja, että näkevät sadut lasten huiputtamisena ja velehteluna. Miehen sisaren perheessä esim. on jo ihan pieneille kerrottu, että joulupukkia ja tonttuja ei ole olemassakaan. Mies oli lähtemässä sille linjalle, mutta en ole asiasta samaa mieltä.
Mutta sitten taas uskonto ja siihen liittyvät olennot eivät istu omaan maailmankuvaani missään muodossa, joten niistä tarinoiden sepittely ei tunnu luontevalta. En nyt kuitenkaan halua lapsille sanoa suoraa totuutta, että siellä se vaari on nyt mätänemässä ja peitellään multaan, että eipä nähdä vaaria enää koskaan. Vähän turhan karua lapselle.
Ehkä sitten tositilanteessa alkaa muotoutumaan sopiva selitys ja sitä muokataan sitten alsten kysymysten mukaan. Täytyypä tutustua tuohon kirjallisuuteen, mitä aiheesta on kirjoitettu.[/QUOTE]
Joo siis en mäkään oo uskovainen, enkä mitään uskonnollisia juttuja lapselle kerrokaan. Kuolemasta voi puhua ihan luonnollisesti, totuudenmukaisesti (ei ehkä tarvii sanoo että siellä se mätänee..), mutta sellasta värittämistä ja mielikuvia voi käyttää, jos se on lapselle helpompi ymmärtää (riippuu aika paljon lapsesta ja iästä).
Ja todellakin sadut on mun mielestä aivan ehdottomia lapsille, niillä oppii käsittelemään itseään ja mielikuvitustaan ja luodaan pohjaa tulevaisuudelle. En oikein itse tajua ettei nykyään lapsille saisi satuja lukea. :/ Uskonto on eri asia, siitä puhutaan ja ne luetaan myös saduiksi, mutta omat päätöksensä saavat sitten tehdä kun ovat vanhempia.