Uskonnon opetus vs. elämänkatsomustieto

Kouluun pitäis lapsi ilmoittaa ja kovasti meitä vanhempia alkoi mietityttämään uskonnon opetus... Millaisia kokemuksia teillä, joilla on jo koululaisia, mutta oma usko ei kovinkaan vahva? Itse en kuulu kirkkoon, mies ja lapset kuuluvat (ev.lut). Kovasti mietiitty, pitäisikö kouluun menijä erottaa kirkosta, kun uskonnon opetus on seurakuntaan kuuluville pakollista... Mies pelkää, että koulunkin uskonnon opetus on "pelottelua", turhan "kiihkouskovaista" omiin lapsuuden kokemuksiinsa vedoten. Mitenkäs elämänkatsomustieto? Onko liian harvinaista/ leimaavaa pienellä paikkakunnalla? Millaisia kokemuksia puolin ja toisin?
Lapsillamme ei siis toistaiseksi ole minkään laista käsitystä/opetusta/kasvatusta uskonnoista. Minä ja miehemme ajattelemme, että lapsen kuuluisi antaa itse ajan kanssa muodostaa oma mielipiteensä siitä, mihin haluaa uskoa tai olla uskomatta.
 
Viimeksi muokattu:
Itse olen ollut ET -tunneilla ala-asteella 90-luvun alussa. Ja vielä pienellä paikkakunnalla. Voin kertoa miten itse koin sen ja mitä tulisi ottaa huomioon valintaa tehtäessä. Vaikka tietysti ajat ovat tuosta muuttuneet parempaan suuntaan (toivottavasti).

Ensinnäkin, se että pitää mennä eri paikkaan kun kaikki muut luokkakaverit uskonnon tuntien ajaksi, aiheuttaa tietynlaista erilaisuuden leimaa otsaan. Toisaalta, silloin pitää pienestä asti oppia perustelemaan itseään, mikä on hyvä asia. Minua ei ikinä kiusattu, vaikka ET oli tosi outoa pikkukoulussa (meitä taisi olla 4-5 oppilasta).

Ainoa ISO negatiivinen asia ET-tunneissa verrattuna uskontoon oli juuri se, että se oli niin vähemmistön hommaa. 1.-2. luokilla tunteja piti eläkeikäinen miesrehtori, joka näytti ihan Kekkoselta. Pelkäsin häntä, koska opetusmenetelmät olivat hyvin vanhanaikaisia. Piti mennä luokan eteen lukemaan vastaukset ym. (Piti siis osata lukea heti alusta lähtien!) Muistan vain hatarasti, että kävimme jotain ET:n kirjaa läpi tekemällä tehtäviä. Tuossa iässä olin kateellinen uskonnonopetuksesta, koska heillä oli nätit kirjat, joissa värikkäitä kuvia. Tunneilla saivat myös paljon piirto- ja väritystehtäviä, leikkejä, lauluja, telkkaa yms.

3. luokasta lähtien tunteja piti saksankielenopettaja, joka oli muuten osaava ja mukava, mutta muisti heti syksyn ensimmäisellä tunnilla kertoa suureen ääneen, että ei olisi missään nimessä halunnut tätä ryhmää alkaa opettaa ja koko aine on hänelle ihan vieras. Yllättäen teimme siis taas tehtäviä kirjasta. Muistaakseni 5. tai 6. luokalla halusin niin kovasti pois tuosta ET-ryhmästä, että vanhempani neuvottelivat minulle siirron uskonnon tunneille.

Yläasteella homma menikin ihan päin pärsettä.. Mutta se nyt ei varmaan enää ap:tä kiinnosta, jos lapset vasta ykköselle menossa.

Eli ET on hyvä aine ja oma valinta uskonnon suhteen on todella hyvä ja tavoittelemisen arvoinen asia! Kannattaa kuitenkin etukäteen selvittää miten tunnit on järjestetty, kuka niitä pitää, minkä tyyppistä opetusta, kuinka iso ryhmä ym. Minulla ei ole jäänyt yhtään huono maku noista tunneista, koen että olen oppinut enemmän, kun en ole mennyt "massan mukana". Mutta sillä ei kyllä ole ET:n kanssa mitään tekemistä.



Lisäys: Oma lapsemme ei kuulu mihinkään seurakuntaan ja toivoisin, että hän aikanaan pääsisi osallistumaan laadukkaasen ET:n opetukseen. Kun on tarpeeksi vanha itse valitsemaan, niin silloin kuuntelemme tietysti häntä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: mlvm äiti
Tää on jo vanha viesti, mutta uskonnonopettajana voisin sanoa sanasen, jos vaikka tätä joku lukisi.

Hattiainen on aivan oikeassa siinä, että ET:n opettajat ovat alakoulussa lähes aina epäpäteviä ja inhoavat ainetta. Siellä myös 1-6 luokkalaiset ovat yleensä samalla tunnilla, joten käytännössä ainoa vaihtoehto on teettää työkirjaa, koska ei opettaja oikeasti ehdi opettamaan. ET:n oppisisältö on aika kevyt ja sisältää lähinnä suvaitsevaisuuskasvatusta. Luterilaiset uskonnontunnit ovat nykyään tosi neutraaleja ja suosittelen niitä kaikille uskontokunnasta riippumatta. Siellä saa nykyään jo alakoulun puolella tietoa eri uskonnoista ja ihan sopivassa määrin tietoa Suomen omasta pääuskonnosta, kristinuskosta. Opettajat alakoulussa ei pääsääntöisesti ole mitenkään uskonnollisia ja siellä kyllä korostetaan sitä, että kaikki saa uskoa, miten lystää.

Yläkoulun ET tunteja oon joskus pitänyt ja pidän sitä sisältöä aika höttönä. Maailman uskontojakin käsitellään paljon vähemmän kuin luterilaisella puolella. Opettajat on tosin yleensä päteviä ja hyviä, mutta näilläkin tunnit on yleensä yhdysluokkaopetusta 7-9 luokilla. Silloin siis myös tehdään paljon itsenäistä hommaa. ET oppilaat on sinäänsä yleensä mukavia ja keskustelevaisia ryhmiä. Tykkään siitä.

Nykyään isoissa kouluissa on niin paljon eri uskontojen oppilaita, ettei ET leimaa kyllä enää ketään.
 

Yhteistyössä