selityksiä
En jotenki jaksa uskoa, että täällä ihmiset pitävät itseään täydellisinä. Itse en ole edes äiti, joten turha meikäläistä ainakaan "syyttää" täydelliseksi äidiksi.
Mun mielestä on vaan aika tyhmää, että jos tietää että vuonna 2015 alan yrittämään lasta, niin en sitten siihen mennessä sais tupakointia lopetettua. Tai ainakin vähennettyä roimasti. Mut tuohon mennessä ehtii tupakanpoltonkin jo lopettamaan. Sit jos ei välitä mahd. terveysvaikutuksista, niin kannattaako koko lasta tehdä? Onko koko asenne lasta kohtaan vähän "vammainen" muillakin aihealueilla? Tuo tupakointi on ihan itse aiheutettu riippuvuus, ihan turha itkeä ettei sitten pääse eroon. Jos siihen on koukkuun jäänyt, niin kyllä siitä eroonkin pääsee -jos on tarpeeksi tahdonlujuutta. Ja kyllä nyt ainakin voi vähentää roimasti koko sauhuttelua, jos ei tahdonlujuutta muuten riitä.
Hirveästi ongelmia itse olen nähnyt polttavien äitien lapsilla (jotka ovat polttaneet nimenomaan raskausaikana). Ehkäpä tämmönen välinpitämättömyys on sitten muillakin elämänalueilla ja ylipäänsä miten lapsesta ollaan kiinnostuneita. Ei se tervettä touhua voi olla, jos ihmiset kuolevat keuhkosyöpään ym. Kaikkihan sen tietää.