Toggle sidebar

uskaltaisko enää ...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja viivuska
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

viivuska

Vieras
Hei kanssasisaret.

Nyt mielipiteitä / ajatuksia kehiin...kamppailen itseni kanssa tälläisesta asiasta kuin: Erosin miehestäni vajaa vuosi sitten.meillä kaksi tyttöä 5 ja 3 vuotiaat,itse olen 35v.Lasten tapaamiset sujuu loistavasti,ja välit meillä kaikilla erittäin hyvät MUTTA löysin uuden miehen keväällä - hänellä ei lapsia ole - toivoisi olevan,kylläkin.Seurustelumme alussa kerroin hänelle suoraan, etten tule koskaan haluamaan lisää lapsia....vaan kuinkas kävi.Nyt olisi kamala vauva-kuume (miesystävälleni en ole asiasta vielä puhunut)
mietin vaan kovasti, että onko sitä "liian vanha" jo alkamaan samaan rumbaan uudestaan?Entäs tämä uusi suhde,sehän ei ole kestänyt vielä vuottakaan,mutta toisaalta ikää sen verran että ei ikuisuuksia voisi odotellakkaan,jos sitä iltatähteä toivoo...sekavaa,mutta kun päässä ei pyöri muuta kuin vauvoja vain :)
Miten itse ajattelisitte/toimisitte?
Kiitos jos jaksoit lukea.Odotan mielenkiinnolla kommenttejanne.
:)
 
Kyllähän se vähän mietitytti uuden raskauden alku kun tällä hetkellä nuorimmainen on koulussa ja kaikki olisi ollut helppoa. Mutta, mutta.... Raskausviiko on 39+4 ja ikää on 37v :D . Kaikki on ollut aika helppoa, turhaan ei höykyile ja antaa kaiken mennä omalla painollaan niin ainakaan minulla ei ole ollut mitään ongelmia.

Minulla on ollut kaikki raskaudet aika helppoja joten uskalsin ruveta yrittämään kaikki uudestaan.
 
Anna mennä vaan ettet myöhemmin kadu =) Vastaavassa tilanteessa tein ratkaisuni ja nyt on kohta 2v poju mulla..ihana iltatähti. Isot sisaruksetkin häntä paapoo =) Mulla tosin oli ikää jo36v. Nyt on vaan onkelma kun tekis vielä yhtä mieli =) (Ei taida loppua koskaan vauvakuume)
 
Heippa!

Itse olin eronnut vuotta aikaisemmin, kun tapasin nykyisen mieheni. Minulla on ennestään nyt 5-vuotias tytär ja miehellä on ennestään kaksi poikaa.

Mies halusi kovasti yhteistä lasta ja sai tartutettua tosi nopeasti minuunkin vauvakuumeen. Mekin ajattelimme, että emme ole enää ihan nuoria ja vaikka emme olleet tunteneet kuin vähän aikaa, niin päätimme yrittää yhteistä vauvelia. Kuinkas kävi? Heti natsas!! Nyt rv 38 eli kohta paukkuu!

Eihän täällä eletä kuin kerran ja jos siltä tuntuu niin yrittämään vaan!


Tsemppiä ja vauvakuumetta!
:wave:
 
Wau....ihanan positiivisia kannanottoja.Nyt kuulkaa se kuume vasta iskikin,kun kuuli muidenkin vastaavassa tilanteessa olleiden ajatuksia ja tekoja.No niin...kiitos vaan teille...lähdenkin tästä vaunukauppaan ;)
Ei vaan,ihan tosissaan...kiitos teille vastanneille,sain taas paljon uutta näkökulmaa asioihin :)
 
Jos uusi suhde on molempien osapuolten kantilta kaikin puolin kunnossa ja yhdessä haluatte yhteisen lapsen, niin anti mennä vaan! Muista kuitenkin, että et voi tehdä päätöstä yksin. :hug:
 
aivan totta, mamma-72 - Heh...minähän olin jo tehny päätöksen olla TEKEMÄTTÄ lapsia enempää ;) Mutta tämä uusi mies ja hänen vauva-haaveensa taisi tarttua pahemman kerran minuunkin.Tosin ei tässä kumpikaan painosta ketään mihinkään.Miehen unelma omasta lapsesta on vahva, mutta millään tavalla hän ei ole painostanut...tarttuipa "tauti" minuun ihan itekseen :whistle:
 
Mulle, näin asiasta mitääntietämättömänä pessimistinä, tuli mieleeni sellainen näkökulma asiaan, että tee lapsi, jos olet valmis yksinhuoltajaksi tarpeen tullen. Alle vuosi on todella lyhyt aika tuntea toista ja jos käykin loppupeleissä niin, ettette pysykkään yhdessä, niin lapsi tod näk jää sulle. Eli vaikka yhdessä toivotte lasta ja toivottavasti pysytte yhdessä myös, niin eihän sitä koskaan voi tietää...

Ikäsi puolesta sulla kai ei pitäis kovinkaan suurta hätää olla. Monethan tekee tuossa iässä vasta ensimmäistä lastaan ja hyvin kaikki silti menee ja jaksavat hoitaa lasta ja touhuta lapsen kanssa. Raskaus aina tuppaa sujumaan omalla painollaan, kellä helpommin ja kellä hankalammin, se on kuitenkin vaan muutama kuukausi.
 
Juu...totta tuokin, ja olen sitäkin puolta asiasta ajatellut...yksinhuoltaja olen tässä nyt ollut kahdelle lapselle ja sitä olen vieläkin - emme uuden miehen kanssa vielä ole lyöneet hynttyitä yhteen,mutta sitä juuri ajattelin myös, että tässä olisi liene jossain välissä yhteen muutto ja mitäs sitte jos ei kaikki sujukkaan...niin kuin olen joutunut jo kertaalleen toteamaan...sitten olisin jo 3 lapsen yh! Isoja asioita,mutta niitäkään kun ei voi loputtomiin vatvoa...rohkeutta päätöksen tekoon pitäisi olla,ja myös varma siitä mitä haluaa.No,tämä ei nyt liene ihan tämän päivän asia ole...ja varmahan suhteen kestosta ei voi olla koskaan,mutta luulisin tietäväni mihin olen ryhtymässä,ja tokikaan en lopullista päätöstä tee yksin,enkä ennen kuin olen asiasta aivan varma :)
Ihanaa,kun näin moni on asiaan ottanut kantaa.Antaa oikeasti paljon ajateltavaa,kun on monia erilaisia näkökantoja.Kiitos teille kaikille :)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.11.2005 klo 14:19 viivuska kirjoitti:
aivan totta, mamma-72 - Heh...minähän olin jo tehny päätöksen olla TEKEMÄTTÄ lapsia enempää ;) Mutta tämä uusi mies ja hänen vauva-haaveensa taisi tarttua pahemman kerran minuunkin.Tosin ei tässä kumpikaan painosta ketään mihinkään.Miehen unelma omasta lapsesta on vahva, mutta millään tavalla hän ei ole painostanut...tarttuipa "tauti" minuun ihan itekseen :whistle:
Click to expand...

Okei, siis uusi miehesi tartutti kuumeen sinuun.. no sittenhän asiat on hyvin :D . Kyllä yli kolmekymppiset jo aika hyvin pystyy näitä päätöksiä tekemään, vaikkei yhteistä taivalta olisikaan takana kuin tuo vuosi. Itse menin esim. 25-vuotiaana naimisiin, kun olin tuntenut mieheni 10 kk enkä edes asunut hänen kanssaan. Nyt on takana 8 aviovuotta ja kolme ihanaa lasta. Tsemppiä teille tekemään haaveista totta (siis toivottavasti ainakin - sekin pitää muistaa)! :)
 
kyllä tuossa joku aika sitten vähän vihjailin miehelle,että ehkä EN sittenkään ole aivan täysin sitä mieltä, ettei koskaan enää lisää lapsia....että kaipa tuossa vielä yksi (hänen kanssaan)menisi ;)
Ei uskaltanut mies silloin vielä kauheasti asiasta innostua...täytyypä vihjailla uudemman kerran,jotta hänkin tietäisi,että en ihan vitsinä sitä silloin sanonut :)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.11.2005 klo 14:45 vieras kirjoitti:
Mulle, näin asiasta mitääntietämättömänä pessimistinä, tuli mieleeni sellainen näkökulma asiaan, että tee lapsi, jos olet valmis yksinhuoltajaksi tarpeen tullen. Alle vuosi on todella lyhyt aika tuntea toista ja jos käykin loppupeleissä niin, ettette pysykkään yhdessä, niin lapsi tod näk jää sulle. Eli vaikka yhdessä toivotte lasta ja toivottavasti pysytte yhdessä myös, niin eihän sitä koskaan voi tietää...

Ikäsi puolesta sulla kai ei pitäis kovinkaan suurta hätää olla. Monethan tekee tuossa iässä vasta ensimmäistä lastaan ja hyvin kaikki silti menee ja jaksavat hoitaa lasta ja touhuta lapsen kanssa. Raskaus aina tuppaa sujumaan omalla painollaan, kellä helpommin ja kellä hankalammin, se on kuitenkin vaan muutama kuukausi.
Click to expand...

Aiana niin voi käydä, oli suhde sitten lyhyt tai pitkä ja päinvastoin. Ja kyllä 35-v alkaa olla kiire, ei niin jaksamisen suhteen kuin lähoinnä raskauden onnistumisen. Hedelmällisyys ja onnistunut raskaus alkaa laskea kuin lehmän häntä. Toki moni saa vasta ensimmäisensä, mutta yleisempää alakavat hankaluudet olla. Ja mukava ei ole jos siihen ryhmään kuuluu ja päätöstä on aikoinaan pitkittänyt.

Kai asian kysyjällä on (vaki)työ tms, jolloin mahdollisena yh voi pärjätä?
 
Juu...kyllä vakituinen työpaikka on,samassa paikassa ollut jo peräti 17 vuotta :)
Yh:na tässä pärjäillyt nytkin vallan mainiosti,mutta ainahan se on ikävä lähteä asiaa tältä kantilta ajattelemaan, että ensimmäisenä täytyy miettiä miten YH:na pärjää,mutta kun se elämä on yllätyksiä täynnä - mikäänhän ei koskaan ole varma.
Ikäni puolesta lähinnä kiirettä pitää,kun senkin tiedän että se raskaus ei todella välttämättä ala ihan tuosta noin vaan.Ensimmäistäni aikoinaan "tehtiin" 5 vuotta, toinen tulikin sitten puolen vuoden yrityksellä, mutta nythän on jo taas itselle kertyny ikää lisää.Paljon on asian suhteen mietittävää,mutta eiköhän ne ajatukset selkene omalla painollaankin pikkuhiljaa :)
 
Mä uskaltaisin. Ja aika pieniähän sun lapset vielä on eli ei silleen oo opeteltavissa kaikki vai miten sen nyt sanois, mut vaikeempaa varmaan ois jos edelliset lapset ois jo vaik yläasteella jne. Kirjallinen anti nyt vähä huonoo, sorry... :whistle: =)
 
Niin...Kyllä,uusperheessä on ne kuviot aina vähän omanlaisiaan.Kokemusta kyllä löytyy uusperhekuvioistakin menneen avioliiton kautta.Sinänsä tämä kuvio ei huoleta,koska uusi mies tulee kertakaikkisen loistavasti toimeen lasteni kanssa - lapset hulluina tähän mieheen,ja käsittämättömän hienosti mieskin touhuu lasteni kanssa,joka jo sinällään upea juttu :)
 
Hei!!

Rohkeasti vaan, sillä se on tosiasia että ikää tulee kokoajan lisää. Itselläni on teini-ikäiset lapset ja nyt odotan kolmatta eli saan todella aloittaa kaiken aivan alusta. Laskettu aika on keväällä. Odotamme koko porukka uutta tulokasta.

Yh:n asuin lasten kanssa 10 vuotta ennenkuin muutin nykyisen miehen kanssa yhteen. Ollaan oltu yhdessä yli kolme vuotta.

Tsemppiä!!!

:hug:
 
Minä uskallan toivoa yhteistä lasta mieheni kanssa. Lasta alettiin tosissaan yrittämään kun oli tunnettu vuosi ja asuttu yhdessä puoli vuotta. olisi alettu jo aiemmin mutta luultiin että voi nopeestikin tärpätä :headwall: ja pienen asunnon takia viivytettiin yritystä. kyllä tässä iässä jo ihmiset tietää mitä haluaa =) odotin elämäni miestä näin kauan, molemmat heti tiesimme että se on tässä. :heart:
 
Ihanaa, että on myönteistä ilmapiiriä havaittavissa, kun itsekin pohdiskelen uskaltautumisen kanssa. Eikä suhde ole edes vielä vuoden mittainen kuten alkuperäisellä kirjoittajalla... Samaiset pohdiskelut (pärjääminen mahdollisesti yksin, jne jne) ovat pyörineet mielessäni. Ja minullakin kun 36 on seuraava virstanpylväs, niin ei kauaa enää uskaltaisi odotella... Olisi edes se yksi oma vaavi vaan niin ihana! :heart:
 
Voi että, minä ja mieheni olimme tunteneet 4 kk, kun aloin odottaa lasta, tyttömme on nyt ihana 2-vuotias. Naimisiin olemme menossa ensi kesänä ja kovasti toista lasta tekisi mieli. Uskon niin, että aika ei ratkaise, yhtä lailla voi mennä pieleen, vaikka puolison olisi tuntenut vuosia ennen lapsen tekoa. Jokainen suhde on omanlaisensa, eikä sitä voi etukäteen tietää, miten käy. Olen onnellinen, siitä että minulla asiat ovat hyvin, eipä silti että aina olisi ollut helppoa, sitä tuskin on kellään, vaikka olisi tuntenut kuinka kauan. Ihmisen luonne, persoona ja asenne ratkaisevat kaiken !
 
Se riippuu ihan susta itsestäsi ja siitä kuinka vakava suhteenne on. Itse en enää yli kolmevitosena kuvittelekaan lisää lapsia. En kärsi tippaakaan vauvakuumeesta. Nautin täysillä lisääntyvästä vapaudesta! :)
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa