Uskallanko yrittää toista lasta?

[vierailija]

Olen 2,5-vuotiaan lapsen 34-vuotias äiti, hyvässä parisuhteessa ja onnellinen tällä hetkellä elämääni. Lapsena kärsin isän terrorista (mm. pahoinpitelyä, nimittelyä, alkoholisimia) lähes koko sen ajan kun asuin kotona, mutta asia on painettu villaisella ja jäänyt oikeastaan käsittelemättä perheen kesken, sillä isäni kanssa kun jotain yritti puhua hän ei "muistanut" tekojaan. Lisäksi hän on täysin taidoton sosiaalisesti, saattaa esim. rähjätä ihmisille kaupungilla ilman syytä, haukkuu muiden ulkonäköä ym. Tästä on hänelle turhaa puhua, on yritetty miljoonia kertoja, mutta ei mene jakeluun.

Hieman yli vuosi sitten isä sai aivoinfarktin ja on nyt vieläkin pahempi – aukoo päätään jatkuvasti ja saa kovia raivaraeita. Se kai osittain laukaisi veljelleni viime vuonna psykoosin ja pikkusiskolleni paniikkihäiriön ja nyt noin vuosi tapahtuneen jälkeen tajuan, miten sekaisin itsekin olen ollut – sain vuosi sitten psykoottisia kohtauksia, jotka siinä tilanteessa tuntuivat minusta aivan järjellisiltä ja hyviltäkin, mutta jälkikäteen tajuan, että ne ovat olleet mielenterveysongelmaisen juttuja.

Nyt olen siis ns."kuivilla" ja tiedostan vaaran, vältän alkoholia jne. riskitekijöitä. Olen puhunut asiasta terapeutin kanssa ja hänen mukaansa syytä sen suurempaan huoleen ei ole, mutta itseäni pelottaa. Mieli tekisi kovasti toista lasta, mutta kestänkö stressin – pelkään, että pimahdan. Mies on läheinen tuki ja turva, pitää huolta lapsistakin jos jotain tapahtuu, mutta olisiko parempi "tyytyä" yhteen lapseen ja olla terve kuin ottaa riski?

Kokemuksia tai apua tähän tilanteeseen?

 

[m1es]

Vain sinä itse voit aavistella, millainen stressi raskaus tulee olemaan.

 

[vierailija]

No psykoosilääkkeet on keksitty, jos nk. sekoat. Erityisesti yhtä niistä voi käyttää raskaudenkin aikana.

 

[vierailija]

Jatkat sen terapeutin kanssa jos teillä henkilökemiat osuvat kohdalleen, ja teet toisenkin lapsen. Kyllä terapeutti sitten kertoo, jos sinulta alkaa todellisuus hämärtyä, ja sitten saat lääkkeet. Sairaudet voivat iskeä keneen tahansa ihan milloin tahansa, eikä tulevaisuutta kannata suunnitella jossittelemalla kaikenlaisista uhkakuvista. Sinä olet jo terapiassa ja todennäköisesti oman kokemuksesi avulla osaat tunnistaa, milloin mopo alkaa karata käsistä, joten osaat hakea myös apua ennen kuin mitään pahaa pääsee tapahtumaan.

 

[vierailija]

Jos teillä on vahvasti periytyvä taipumus mielenterveysongelmiin, niin sekin on hyvä tiedostaa, kun mietit lapsen hankkimista. Jos olet kahden vaiheilla, niin se voi ratkaista päätöksen.

 

[vierailija]

Taustani on eri, mutta itse puntaroin aivan samoja, kestäisinkö toisen raskauden, raskaan 1-2vuotta, sekoanko, kuinka paljon esikoinen kärsii, meneekö avioliitto jne, vai olisinko vain tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen kun kuitenkin kaikki on nyt hyvin.

Itse lopulta pähkäilin, että vaikka kaikki menisi päin persettä, lapset joutuisivat sijoitukseen, minä hullujen huoneelle, niin toivon joskus tuosta toipuvani. Ja sitten lapset olisivat odottamassa minua tulevaisuudessa. Pikkulapsiaika on lyhyt ihmisiässä, lapsiani he ovat vielä aikuisinakin. Ja minä mummo heidän lapsilleen.
Olen vain luvannut itselleni, että yritän tunnistaa hajoamiseni ajoissa, haen apua ja teen parhaani ettei lapset kärsi..

Mitä vaan voi tapahtua, en mää sitä sano. Tulevaisuus pelottaa. Ja pelkään vielä itkeväni sitä etten "tyytynyt" siihen onnellisuuteen mitä meillä jo oli.
En tiedä kumpi puoli minussa puhuu, vaisto vai traumat.
Mutta maanantaina olisi ensimmäinen neuvola kakkosesta.