Uskallanko erota?

["väsynyt äiti"]

taas miltei jo tavanomainen aamu meidän perheessä... miehen kanssa päättömänä huudetaan toisillemme jostain ihan typerästä asiasta. tänään hereillä ei aluksi ollut kuin 2v, joka katsoi lastenohjelmia, mutta 5v heräsi kyllä huutoon sitten. Sanoin pahasti miehelle, mies hyppäsi tuolilta ylös tuli tönimään ja läpsi poskelle jonka jälkeen istutti väkivalloin penkkiin. Sylkäisin, hän sylkäisi takaisin jonka jälkeen totesi: sietäisit sinäkin saada turpaasi.

Nyt istun töissä ja lasken kuinka pärjäisin jos omilleni lasten kanssa lähtisin. Tämä on ihan hulluksi mennyt meidän elämän. Ei ole parisuhdetta on vain veetuilua ja tappelua ja kokoaikaista kinastelua. Meillä melkein uusi talo joten kamalalle tuntuu siitä lähteä.. Mutta eihän tämä enää ole normaalia että ennen 7 aamulla on jo tuollainen tappelu pystyssä. Yleensä ei toisiin käsiksi käydä mutta näitäkin tönimisjuttuja on. Nyt ensimmäisen kerran mies sanoi nuin.. luulen että uhkailee vain että minä säikähtäisin mutta silti.

Aika lähteä ja erota olisi ollut jo aikoja sitten, mutta kun se on vaan niin vaikeaa ja työlästä. Jos erotaan niin siitä lähtee sellaine4n hullunmylly liikkeelle että oksat pois. Suvut tulee väliin ja kamala haloo mitä ja miksi ja ihmiset suuttuu ympärillä (on nähty ja koettu kun yksi sisar erosi). Mutta miksi olla yhdessä kun ei tästä tule mitään. kumpikaan meistä ei ole onnellinen ja varmasti lapsetkin kärsii..

jotenkin sitä aina sitten tilanteen tasaannuttua ajattelee että kyllä se tästä katsotaan nyt vielä. Mutta onhan tämä jo nähty. Rakastan miestäni, niin hullulle kuin se kuulostaakin, ja ero hänestä tuntuu aivan kamalalle ajatukselle, mutta en mahda mitään. tämän tilanteen on rauhoituttava eikä se rauhoitu kun kaikki olemme samankaton alla. Jos sitä erossa ollessa huomaisi kuinka se toinen olikaan ihana ja kaipaisi takaisin ja oppisi arvostamaan. en tiedä..

onko muilla vastaavia tilanteita ollut? mitä ihmettä teen? Taloudellisesti ehkkä pärjäisin, mitä tässä laskeskelin tuloja ja menoja mutta silti pelottaa. ja aivan inhottaa lähteä vuokra-asuntoon omasta uudesta kodista. ;( Mutta vaikka rakastan miestäni, en ole onnellinen. ja entäs jos lähden, haluanko jo kahden viikon päästä takaisin? Mitäs sitten kun on jo asunot ja kaikki huonekalut ostettu sinne, se takaisin tulohan on sitten mahdotonta, mitä kaikki sitten taas ajattelee! enkä jaksaisi millään sitä ylimääräistä hässäkköää perheidemme kanssa jotka varmasti suutahtavat asiasta aivankuin se edes kuuluisi heille. auttakaa!!!

 

[juukl]

Mä en ymmärrä kuinka aikuiset ihmiset eivät osaa hillitä itseään lasten nähden? Suorastaan kuvottavaa.... kuinka lapsellisia te oikein olette? Läiskimistä,kasvoille sylkemistä... ei herran jumala sentään!

Erotkaan jos ette osaa aikuistenlailla selvittää asioitanne.

 

["Ilmi"]

Etkö voi jutella tilanteesta miehesi kanssa silloin kun ei ole riita päällä? Tai kokeilla asumuseroa aluksi?
Ja niitä sukulaisten kommentteja en ajattelis, kyse on kuitenkin teidän perheestä ja teette niinkuin parhaaksi näette.

 

["a p"]

En ymmärrä itsekään miten emme osaa hillitä itseämme..ja ihan yhtä kuvottavaa t'm' on minsutakin siksi tätä mietinkin.

mitä se asumuseron kokeilu sitten käytännössä tarkoittaa? että ostan kaikki huonekalut viimeisillä ja mahd. lainarahoilla ja sitten päätänkin palata takaisin? minusta kuulostaa tosi pöljälle, tarvitsen nimittäin kaiken. kaksi lasten sänkyä, ruokapöydät sohvat, oman sängyn siis KAIKEN! eli minun pitää olla aivan aivan varma että takaisin en tule jos tuosta lähden. puhuminen ei onnistu, se hirveä riita tulee taas heti. yritetty on, voi luoja että onkin yritetty!

 

[eronnut]

Jos päätät erota, pärjäät kyllä. Mutta jos rakkautta on siellä jossain, onnistuisiko teillä se, että koittaisitte sen jostain kaivaa yhdessä esille? Mitä jos kirjoittaisit miehellesi kirjeen / sähköpostin ja pukisit tunteesi ja ajatuksesi sanoiksi? Kertoisit että et näin jaksa ja tuskin hänkään, mutta rakkaudesta olisit valmis yrittämään muutosta ja jos sitä ei löydy, seisoisitte yhdessä sukujen tulituksessa eron hetkellä. On viisasta erota silloin, jos tilanteesta ei tule mitään, mutta on reilua katsoa kaikki kortit ennen eroa, jos siltä tuntuu. Nykyisellään ette voi jatkaa. Kysy mieheltä onko hän valmis yrittämään, jos on niin yrittäkää mutta muista että se vaatii muutoksia molemmilta.

 

[Vaimo-Rakas]

Hyi mitä elämää tarjoatte lapsillenne. Minua suorastaan kuvottaa tuollaiset ihmiset. Mieti mitä haluat lastesi elämän olevan! Olette kuin Apulannan biisistä "Pahempi toistaan, kumpikin ne on".
Todella turvaton olo täytyy lapsilla olla kun aamu alkaa isin ja äidin käsirysyllä ja sylkemisellä.

 

["a p"]

Hyi mitä elämää tarjoatte lapsillenne. Minua suorastaan kuvottaa tuollaiset ihmiset. Mieti mitä haluat lastesi elämän olevan! Olette kuin Apulannan biisistä "Pahempi toistaan, kumpikin ne on".
Todella turvaton olo täytyy lapsilla olla kun aamu alkaa isin ja äidin käsirysyllä ja sylkemisellä.

olet oikeassa. ihan kamalaa, ja minua itseäkin kuvottaa tällainen. jolle teenkin nyt stopin. ei voida jatkaa näin ei. en halua itse tätä enkä halua tätä lasten takia. tiedän olevani parempi äiti yksikseni lapsilleni kuin tässä parisuhteessa. nyt pitää vai uskaltaa tehdä se askel ja laittaa se pyörä pyörimään. kamalaa ja pelottaa, mutta en voi enää muuta. en halua olla tällainen äiti johon pariosuhteeni on minut ajanut. en halua!!!!!

 

["Vieras"]

No, ihan lasten mielenterveyden vuoksi et voi jatkaa noin. Viis talosta ja materiasta ja sukulaisten mielipiteistä. Keskistelet miehesi kanssa syyttämättä häntä, haette ulkopuolosta apua liitollenne tai eroatte. Materian takia ei kannata roikkua yhdessä.
Puhtaalta pöydältä aloittaminen ilman irtaimistoa voi olla myös vapauttava kokemus.

 

["Vieras"]

Lisäkai lapsesi oppivat millä tavalla heitä saa sitten aikuisena alistaa omissa suhteissaan. Tytöstä kasvaa omanarvontunnoton reppana, joka hakeutuu väkivaltaisiin suhteisiin. Ppika oppii kuinnka naisia saa kohdella. Katkaise kierre nyt.

 

[Tallu -]

Teillä on rakkautta, mutta onko tahtoa olla yhdessä? Pariterapiaa mä ehdottaisin ensin kokeiltavaksi, että oppisitte molemmat vihanhallintaa ja muita vuorovaikutustaitoja.

Mä lisään tähän, että just tämän vuoksi lapset kannattaisi opetella neuvottelemaan jo pienestä pitäen. Ei kasvatusta rangaistuksilla, vaan keskusteluilla ja neuvottelulla.

 

[tillukas]

Parisuhdeneuvontaa/-terapiaa? Tarvittaessa lisätukena erillään asuminen ja kun asiat on puhuttu halki ja löydätte teille molemmille sopivan yhteisen tavan elää arkea ja setviä erimielisyydet muutto takaisin saman katon alle. Jos kerran rakastat miestäsi, olisitko valmis tekemään töitä sen rakkauden voksi?

 

["hohhoijaa"]

Niinmutta se talo! Sehän on melkein uusi! Ja huonekalut!

Tässä maassa on LUKEMATTOMIA perheitä joissa nainen on ensin rääkynyt ja kerjännyt saadakseen ne himoitut lapset ja talon. Sitten ihmetellään kun parisuhde ei enää toimikaan ja ainoita syitä jäädä siihen suhteeseen ovat lapset ja talo ja koossapitävänä liimana miehen rahat.

Pelkillä hormoneilla ja pesänrakennusvietillä ei kestäviä suhteita rakenneta.

 

[Nenja]

Oletteko yrittäneet terapiaa?

Jos pyytäisit miestä menemään ystävälle/sukulaiselle muutamaksi viikoksi tai päiväksi tai sinä menisit? Saisitte vähän hengitystilaa ja välimatkaa ennen suurten päätösten tekoa.. Kuullostaa inhottavalle tilanteelle, mutta tiedän sen kun ollaan väsyneitä, stressaatuneita ja rasittuneita, se purkautuu toiseen ja siitä tulee paha kierre..

 

["mies"]

[QUOTE="väsynyt äiti";28767866]Nyt istun töissä ja lasken kuinka pärjäisin jos omilleni lasten kanssa lähtisin.[/QUOTE]

Mikä oikeus sinulla olisi viedä lapset pois isänsä luota?

 

["a p"]

terapiaa ollaan mieitty useamman kerran. mutta en koe siitä olevan apua kun tiedämme itsekin missä meillä mättää. ja mies ei ala puhumaan vieraalle, sen tiedän varmaksi.

Olen yrittänyt ehdottaa miehelle että menisi vanhemmileen mutta ei hän mene. minä en voi kun vanhempani asuvat kaukana ja työ on täällä minulla. sukulaisille ei voi mennä..eikä kavereiden nurkkiin kun sielläkin lapsia. tilanne on se, että tästä kun lähdetään lähdetään kokonaan. rakkautta on, sitä on aina olllut, mutta olemme niin erilaisia, niin erilaisia. uskon että turhautuminen omaltakin osalta johtuu paljon siitä ettei mies ymmärrä minua eikä koskaan voi ymmärtää. meidän ajatusmaailmat poikkeavat niin todellisesti, kiinnostuksen kohteet poikkevat, luonteet poikkeavat ym... enne ajattelin että täydennämme toisiamme kun olemme niin erilaisia, mutta koko ajan enemmän uskon siihen että ne erottavatkin meidät ja loppujen lopuksi ollaan liian erilaisia.

uskon että mulla ei ole enää voimia jatkaa tai yrittää. toisaalta ei ole voimia alkaa eroprosessia käymään läpi.. pelottaa ettei taas vain käy niin että "katsellaan nyt vielä". nykyään emme riitoja edes sovi vaan ne annetaan vain olla ja sitten ne "unohtuu"...ei niitä sovita eikä tapella loppuun. semmonen tilanne täällä..

 

["a p"]

[QUOTE="mies";28768121]Mikä oikeus sinulla olisi viedä lapset pois isänsä luota?[/QUOTE]

ei ehkä ole oikeus, mutta näin se menisi. lapsista en luovu eikä lain nojalla minun tarvitsekaan. meille tulisi yhteishuoltajuus.

 

["vieras"]

Terapiaan, jos se ei auta niin sitten ero.

 

[Tallu -]

[QUOTE="a p";28768126]terapiaa ollaan mieitty useamman kerran. mutta en koe siitä olevan apua kun tiedämme itsekin missä meillä mättää. ja mies ei ala puhumaan vieraalle, sen tiedän varmaksi.
[/QUOTE]

Ainakin jotain vihanhallintaa teidän kannattaisi opetella vaikka itseksenne - tosin se on aika haastavaa niin... mutta ihan jo lastenkin vuoksi, etteivät joudu todistamaan perheväkivaltaa.

Lisään vielä, että silloinhan väkivalta astuu kuvioon, kun sanat eivät enää riitä, tai ei enää osaa/kykene sanomaan mitään.

 

["Moi"]

Ei varmaan tule enää vastausta mut olis mielenkiitosta kuulla et miten siinä nyt loppupeleissä sitten kävin... Toivottavasti voitte kaikki hyvin ja elämä on muuttunut paremmaksi