uskallammeko enää yrittää?

Keskenmenosta alle viikko. Raskaus oli meidän ensimmäinen ja päättyi viikolla 12. Koska vauva oli niin haluttu ja odotettu menetys tuntuu ylitsepääsemättömältä. Nyt surun seuraksi on tullut pelko. Pelko siitä että seuraavakin päättyy näin. Olisi helpompaa jos tietäisi miksi. Tietäisi mitä tehdä toisin ja ehkä uskaltaisi uudelleen. Uutta menetystä en kestä. Löytyisikö ketään joka on menettänyt ensimmäisen, mutta toinen onkin jo onnistunut? Kokemuksia?

 

Olen todella pahoillani puolestanne! :hug: Meillä on puolitoistavuotias tyttö. Raskaus alkoi varsin nopeasti, neljännellä yrityskierrolla. Kaikki meni raskausaikana hyvin ja tyttö on terve. Olimme ikionnellisia.

Sitten yritimme toista. Tulin vielä nopeammin raskaaksi, toisella yrityskierrolla. Raskausaika tuntui menevän hyvin, jopa helpommin kuin edellinen. Kunnes raskausviikolla 27. sydänääniä ei enää kuulunutkaan, toinen tyttömme oli kuollut. Tästä on aikaa vasta kolmisen viikkoa ja synnytyksestä kaksi viikkoa. On ollut todella vaikeaa. Olisimme niin halunneet pienen tuhisijan seuraksemme.

Toisaalta on tosi vaikea kuvitella uutta raskautta, pelko olisi varmaan valtava. Mutta toisaalta halu saada oma vauva syliin on niin suuri, että vaikka menetyksestämme on noin vähän aikaa olen silti valmis yrittämään uudelleen. Toki enkelityttömme tulee aina olemaan mielessämme ja sydämissämme. Toisaalta luontokin vähän tätä touhua jarruttaa. Mulla on vielä jälkivuotoa, eikä kuukautisista tietoakaan, joten aikaa varmaan menee ennen kuin voimme taas yrittää.

Haluan vaan sanoa, että toivoa on aina!! Jos meillä ei olisi tuota vanhempaa tyttöä, olisin varmaan itsekin jo toivon menettänyt. Toivottavasti sinä jaksat uskoa, että seuraavalla kerralla voi onnistua. :hug:

 

moi.. mulla keskenmeno oli viime vuoden syksyllä,meni jo alku vaiheessa mutta kannoin sitä 9vkoa ennen kuin selvisi. sen jälkeen emme käyttäneet ehkäisyä mutta ei varsinaisesti yritettykään.kului n.4vkoa ja olin raskaana ei olisi uskonut että heti maholista mutta niin kävi! nyt meillä tyttö jo 5kk ja ihana tyttö onkin,silti välillä tulee mieleen keskenmeno ja alkaa itkettää.Sanoisin että kannattaa yrittää!

 

Mulla oli km kolme vuotta sitten ja masennuin tosi pahasti siis sairastuin oikein... Pelkäsin myös että seuraavatkin raskaudet menisi kesken,tosin silloisen lapsen isä ei kuvioissa enää ollutkaan. Nyt oon tervehtynyt ja tuo lapsi ei ole mielessä pyörinyt enää paljoa. Tapasin nykyisen avopuolisoni ja odotamme esikoistamme syntyväksi helmikuussa. Nyt viikkoja on 31 ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Kun kuulin raskaudestani,pelästyin että jos tämäkin menisi kesken. Kuulin myös että ensimmäinen raskaus menee hyvin usein kesken,eikä se tarkoita että seuraava menisi. Ensimmäinen raskaus tosiaan päättyy usein keskenmenoon mutta jos useampikin,niin se on jo huomattavasti harvinaisempaa.

 

Voimia sinulle ja uskallusta uuteen yritykseen.
Minulla oli myös keskenmeno viikolla 11 kolme kuukautta sitten. Aluksi ajattelin, että siihen jää lapsen teko, en kestäisi tätä enää. Vieläkään, ei oikeastaan ole samanlaista vauvakuumetta kuin ennen. Välillä olen todella katkera. En oikeastaan tidä edes mille. Kaikkein eniten mieheni serkulle, joka saa helmikuussa vauvan. Siis kuulostaa varmaan ihan sairaalta, mutta en voi tavata tätä ihmistä. Hän kertoi raskaudestaan seuraavana päivänä kun olin itse testannut plussan. Vauvojemme ikäeroksi ei olisi tullut kuin vajaa kuukausi. Olen vaan niin äärettömän katkera siitä, miksi hänen raskaus jatkuu ja minun ei.
Nyt on kuitenkin vauvakuume uudestaan, mutta ei todellakaan sellaisena kuin ennen. Nyt vaan toivoo ja rukoilee niin kovasti. Enää ei tule sellaista oloa kun näkee vauvan, että ihan minullekin tuollainen. Sitä vaan odottaa apaattisena, että jotain tapahtuisi.

Pelottaa jatkuvasti ja kovati. Koko ajan miettii, että entäs jos en saakaan lapsia. Mitäs jos taas tulee keskenmeno. Mitä ihmiset sanoo, jos saan toisen keskenmenon.
Tyhmintä, on se että työkaverini on hurahtanut kädestä ennustamiseen ja sattui kertomaan mikä viiva kädessä merkitsee lapsien määrää. Tietysti siinä sitten jokainen vuorollaan katseli käsiää, ja yllätys minullapa ei niitä viivoja ollutkaan. Siis voitteko kuvitella, että tuollainen typerä ennustus voi vaivata mieltä ja kaivaa. Ja todellakaan en usko minkäänlaisiin ennustuksiin tai horoskooppeihin.

Lohdutan itseäni sillä, että jos emme lapsia saa adoptoin melle pienokaisen ulkomailta.

 

\

Voimia sinulle ja uskallusta uuteen yritykseen.
Minulla oli myös keskenmeno viikolla 11 kolme kuukautta sitten. Aluksi ajattelin, että siihen jää lapsen teko, en kestäisi tätä enää. Vieläkään, ei oikeastaan ole samanlaista vauvakuumetta kuin ennen. Välillä olen todella katkera. En oikeastaan tidä edes mille. Kaikkein eniten mieheni serkulle, joka saa helmikuussa vauvan. Siis kuulostaa varmaan ihan sairaalta, mutta en voi tavata tätä ihmistä. Hän kertoi raskaudestaan seuraavana päivänä kun olin itse testannut plussan. Vauvojemme ikäeroksi ei olisi tullut kuin vajaa kuukausi. Olen vaan niin äärettömän katkera siitä, miksi hänen raskaus jatkuu ja minun ei.
Nyt on kuitenkin vauvakuume uudestaan, mutta ei todellakaan sellaisena kuin ennen. Nyt vaan toivoo ja rukoilee niin kovasti. Enää ei tule sellaista oloa kun näkee vauvan, että ihan minullekin tuollainen. Sitä vaan odottaa apaattisena, että jotain tapahtuisi.

Pelottaa jatkuvasti ja kovati. Koko ajan miettii, että entäs jos en saakaan lapsia. Mitäs jos taas tulee keskenmeno. Mitä ihmiset sanoo, jos saan toisen keskenmenon.
Tyhmintä, on se että työkaverini on hurahtanut kädestä ennustamiseen ja sattui kertomaan mikä viiva kädessä merkitsee lapsien määrää. Tietysti siinä sitten jokainen vuorollaan katseli käsiää, ja yllätys minullapa ei niitä viivoja ollutkaan. Siis voitteko kuvitella, että tuollainen typerä ennustus voi vaivata mieltä ja kaivaa. Ja todellakaan en usko minkäänlaisiin ennustuksiin tai horoskooppeihin.

Lohdutan itseäni sillä, että jos emme lapsia saa adoptoin melle pienokaisen ulkomailta.

Olen pahoillani keskenmenostasi :hug: Hyvä, että kirjoitit katkeruudestasi. Et todellakaan ole "sairas", kun ajattelet tollaisia. On ihan normaalia olla katkera. Niin minäkin olen. Mullakin on ystävä, jolla oli laskettu aika muutaman päivän erolle meidän kanssa. Meillä raskaus kuitenkin päättyi traagisesti kohtukuolemaan viikolla 27 kolmisen viikkoa sitten. Ystäväni on siis edelleen raskaana. Kirjoitin hänelle rehellisesti, että luulen että minun on vaikea nähdä heidän vauvaa. Hän oli ajatellut ihan samaa ja kiitteli rehellisyydestäni. Emme ole vielä soitelleet tapahtuman jälkeen.

Joskus jopa ajttelen, että miksi muille ei tapahdu mitään pahaa ja jopa salaa toivon, että tulisi jotain pientä, josta säikähtäsivät ja tajuaisivat arvostaa omia raskauksiaan ja lapsiaan. Sitten kuitenkin heti pyydän anteeksi ajatuksiani ja toivon, että kaikilla menee hyvin. Oikeasti en halua kenellekään mitään pahaa tapahtuvan. Ehkä nämä ajatuksent vaan lähtee tästä omasta surusta ja tyhjyydestä.

Tiedän myös muita ihmisiä, joilla on ollut keskenmeno ja ovat yhdistäneet tapahtuman, johonkin toiseen lapsiperheeseen ja yhteydenpito on jonkin aikaa takkuillut. Tämä on varmaan ihan normaali reaktio.

Tuntuu ikuisuudelta, että itse saa seuraavan kerran lapsen. Eihän sitä tiedä miten nopeasti se tapahtuu (vai tapahtuuko koskaan), mutta voi tulla äkkiäkin. Tulevaisuuteen katsominen vaan on niin vaikeaa.

Pakko vaan uskoa, että vielä joskus saa oman nyytin syliin ja saa rakastaa. Sitä rakkautta kyllä riittäisi.. :heart: