Ei ollut yhden kanssa paljonkaan helpompaa. Samaa arkirumbaa sitä pyörittää kahden kanssa. Lapsista on nykyään toisilleen paljon seuraa, aika pienestä asti on ollut näin kun on pieni ikäero (1,5 vuotta). Se on ihan taivaan lahja, ettei tarvitse itse koko ajan lapsia leikkien viihdyttää vaan keskenään leikkivät paljon.
Mulla ei tullut sellaista shokkia ekasta lapsesta, että se olisi ollut hyvin raskasta. Raskaita päiviä ja väsymystä tietty oli, mutta niitä olin osannut odottaakin. Olin jopa ajatellut, että olisi ollut rankempaa kuin mitä sitten todellisuudessa oli. Toinen meni vähän enemmän jo rutiinilla.