V
vierailija
Vieras
Unohtakaa aktiivimalli - seuraavaksi tulee aktimalli!
3.1.2018 01:25 Milko Aikio
4 kommenttia
Aktiivimallin takana on ajatus, että ihmisten huono kohtelu voisi tuottaa hyviä tuloksia. Näin oikeasti ajatellaan vuonna 2018.
Onneksi kulttuuri muuttuu. Hitaasti, mutta kuitenkin. Tulee koittamaan aika, jolloin ihmetellään juhanavartiaisten ja juhasipilöiden raipan käyttöön perustuvaa hallintatapaa, ihan kuin nykyään ihmetellään, miten orjuutta pidettiin joskus hyväksyttävänä.
Nyt tehdään kovaa politiikkaa, joka kuitenkin toimii, puolusteli Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen. En epäile sitä lainkaan. Toimiihan orjuuskin. Ja raiskaaminen. Pohjois-Koreakin "toimii". Maa on pystyssä ja ohjuskokeet rullaavat eli tuloksia on saavutettu.
Yksikään orjuudelle, raiskaamiselle tai diktatuurille perustuva yhteiskunta ei ole kuitenkaan pystynyt kilpailemaan niiden yhteiskuntien kanssa, joissa kansalainen edistää omaa ja muiden hyvinvointia siksi, koska haluaa, vapaaehtoisesti.
Mutta kun eivät ne työttömät tule töihin, meille kerrotaan.
Jos Vartiainen, Sipilä, Orpo ja Hetemäki uskovat, että työttömyys on lokoisampaa kuin työllisyys, olisi ennemmin mietittävä mitä vikaa tarjolla olevassa työssä on, jos se ei pysty kilpailemaan minimibudjetin, sosiaalisen syrjäytymisen ja häpeän leimaaman työttömyyden kanssa?
Suomessa on matala syntyvyys, joka aiheuttaa hyvinvointivaltion rahoitukselle haasteen, kun väestö vanhenee ja maksajat eli nuoret harvenevat. Nyt kun on kerran päästy kovan politiikan makuun - joka kuitenkin toimii - odotan innolla Vartiaisen avausta kuinka synnyttämättömyydestä tehdään työttömyyden tapaan "epämukavampaa", että saadaan Antti Rinteen toivomat synnytystalkoot käyntiin.
Toteutus on nimeltään aktimalli ja se menee näin. Kaikki lapsettomat sinkkunaiset kutsutaan neuvolaan sairaanhoitajan haastatteluihin 3 kuukauden välein. Siellä sairaanhoitaja keskustelee vaihtoehdoista miehen löytämiseksi. Myös naisten toimeentuloa leikataan - 5 %, jos he eivät ole harrastaneet suojaamatonta seksiä vähintään 18 tuntia viimeisen 65 päivän ajan.
Oman asuinpaikkakunnan heikko miestarjonta ei kelpaa yhdyntäpassiivisuuden selitykseksi. Aina voi muuttaa maalle, missä on suuri pula nuorista naisista. Vartiainen on suositellut tätä työttömillekin: maalla on työvoimapula, joten ei kuin sinne töitä tekemään.
Jos paikallinen terveydenhoitoviranomainen löytää naiselle miehen, mutta tämä ei ota sulhasta vastaan, seurauksena on karenssi: veroprosentti nousee 100%:iin seuraavan kahden kuukauden ajaksi. Jos nainen elää sosiaalituilla, tukia leikataan -100% seuraavan kahden kuukauden ajaksi. Näin kannustetaan ottamaan itse vastuuta siitä, että meillä on uusia veronmaksajia myös tulevaisuudessa.
Talous on armotonta peliä ja kovat keinot ovat välillä tarpeen, yhteisen hyvän vuoksi tietenkin. Ideologiset sinkut voivatkin painua kumiveneellä Afrikkaan! Tällä ei kaivata siivellä eläjiä, jotka eivät synnytä riittävää määrää hoivaajia vanhuutensa varalle. Ainahan nainen voi ottaa 45-vuotiaan työttömän neitsytmiehen tai työtön ryhtyä puhelinmyyjäksi! "On laskettava rimaa", kuten Vartiainen toteaa Taloussanomissa.
Kritiikkiä tietysti tulee aktiivi- ja aktimallia kehitteleville väärinymmärretyille neroille, mutta siitä ei kannata välittää. Vartiaisen sanoin: "jos ei kukaan suutu, ei mikään muutu."
***
Olen kirjoittanut työttömyydestä (ja muusta!) laajemmin kotisivuillani http://milko.fi
http://milkoaikio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248534-unohtakaa-aktiivimalli-seuraavaksi-tulee-aktimalli