Unohtaako synnytyskivun OIKEASTI?

Huoh! Kuin joku viitsii tulla tänne kertomaan joitain kauhutarinoita ensisynnyttäjille. Kerrotte omasta mielestänne vissiin totuuden vai? Ja aiheutatte hirveen pelon sille synnyttäjälle? Onko tullut mieleenne, että odottava voi olla todella herkässä mielentilassa ja aiheutatte stressiä sekä äidille että vauvalle. Ja onko tullut mieleen, että oma kauhukokemuksenne voi olla aika harvinainen tapaus, eikä ensisynnyttäjät välttämättä ja yleensä edes koe sellaista. Miksi siis kerrot tämän kauhukokemuksesi? Haluatko pelotella äitiä vai hä?

Ensisynnyttäjät, älkää uskoko! Ties mitä hourupäitä siellä hihittää tämänkin jälkeen koneella!

Kauhutarinoita? Minä pidän näitä ihan realistisina kuvauksina, toisia helpompina, toisia vaikeampina. Eihän tässä ollut edes vielä peräaukkojen repeämiä ja pidätyskyvyn menettämisiä iäksi. Olen minä niistäkin kuullut. Jokaisella on oikeus kokemukseensa ja sen jakamiseen muiden kanssa. Se, jota synnytystarinat hirvittävät, ei tietenkään lue niitä.

Jokaisella on oikeus myös kiroamiseen. Mutta kiroileeko ihminen esim. lapsen kuullen? No ei! Oletko siis empaattiskyvytön?

 

Kyllä ne voi unohtaa, tai itse ainakin olen jo "unohtanut" Lisää vain haluisin pienokaisia. Synnytys meni niin ihanasti, että ei mitään kauheeta oo sanottavana. Kun sain epiduraalipuudutuksen niin alkoi kauhea tärinä ja tutina ja toinen silmä tuntu et meni jotekin vinksalleen, mikä vei kaiken huomion ja kohta jo sanottiin että alappas ponnistamaan ja siinä sitä kerran kaks ponnistin ja huopsista, vaavi tuli jo maailmaa.. ah, miten ihanaa muistella sitä ihanaa hetkeä

 

Ei ne unohdu, mutta ei niitä muistele. Siirtyivät sivuun heti ku sai pikkusen rinnalle

 

Ei sitä unohda, että sattui, mutta sitä tunnetta ei saa enää täysin mieleensä. Pahin terä on unohtunut.

 

Mulla ei ollut pahoja synnytyskipuja joten kaikki on unohdettu

 

mulla on kyllä ollu tosi kamalat ponnistusvaiheet ja neljä lasta olen synnyttänyt,se halkeemisen ja repeämisen tunne oli kyllä jotain järkyttävää ja mulle kyllä kätilö sanoi kun osastolle tulin ja sanoin et ihan hirveetä oli että niinhän se usein menee että varsinkin uudelleen synnyttäjät pelkäävät jo usein entuudestaan tuota ponnistusvaihetta kun tietävät mikä on edessä,hän sanoi että odotti viidettään ja ei mitään muuta kauhulla odota kun sitä repivää kipua synnytyskannavassa,siihen kun harvoin uudelleensynnyttäjät varsinkaan kerkeevät saamaan mitään puudutteita.ensisynnyttäjillä ponnistuvaihe saattaa kuulemma myös siksi olla kivuttomampi että synnytyskanava venyy niin äärimmilleen että alapäästä lähtee tunto,sama koskee myös sitä jo vauva on kovin iso.kun synnyttää esin 3-3,5kg vauvan ei alapää joudu samalla lailla venymään ja tunto säilyy kudoksissa paremmin(eli kivun aistii suurena)tää pitää kyllä mun kohalla ainakin paikkansa.

 

en mä niitä varmaan koskaan unohda mutta aika lieventää

 

No periaatteessa en ole unohtanut, mut se vauva on jäänyt kumminkin enemmän mieleen tai se tapahtuma kun saa vauvan rinnalle. Se on kumminkin positiivista kipua eli siitä seuraa jotain hyvää toisin kuin esim suolistokivut tms...

 

No periaatteessa en ole unohtanut, mut se vauva on jäänyt kumminkin enemmän mieleen tai se tapahtuma kun saa vauvan rinnalle. Se on kumminkin positiivista kipua eli siitä seuraa jotain hyvää toisin kuin esim suolistokivut tms...

 

No periaatteessa en ole unohtanut, mut se vauva on jäänyt kumminkin enemmän mieleen tai se tapahtuma kun saa vauvan rinnalle. Se on kumminkin positiivista kipua eli siitä seuraa jotain hyvää toisin kuin esim suolistokivut tms...

 

Sen muistaa, että sattui ja sen muistaa että vannoi molemmilla kerroilla, että ikinä en enää tähän hommaan ryhdy, mutta siinä vaiheessa kun vauvakuume iskee, niin tulevilla synnytyskivuilla ei ole mitään väliä...

 

Itse odotin kauhutarinoita kuultuani, että milloin rupean huutamaan, puremaan miestäni, syömään päälläni olevan sairaalanutun jne. Ei tarvinnut tehdä mitään noista, ei lapset kuitenkaan tietämättä maailman tule, mutta ajattelin, että jokainen supistus auttaa asiaa eteenpäin ja hyvin meni ihan ilman puudutuksia ja lääkkeitä. Tsemppiä =) Hyvin kaikki menee

 

Kai sitä nyt kipua ihmiset ovat ennen synnytyksiäkin kokeneet? Miten se synnytyskipu nyt muka sen kummempaa sitten olisi kuin se muukin kipu. Kyllä naiset nyt kipua kestää!! En mä sitä kipua nyt kaikkein raskaimmaksi synnytyksessä rankkaisi. Ennemmin se henkinen pelko oli raskasta, et miten kaikki menee ja meneekö hyvin.

 

Mä olen unohtanut MILTÄ ne tuntuu mutta muistan vaan että kuolema korjas satoa, eli järkyttäviä kipuja . Eka oli vaikea ja pitkä synnytys jossa kivunlievitys vähän niiku jäi :/ ja oksitosiinilla kivut vaan lisääntyi jnejne...jätetään kertomati. Toinen käynnistettiin ja kivut tosi pian kovia ja rajuja :/ johon sain epiduraalin joka epäonnistu kun pantii väärin, autto vaan hiukan ja hetken. Nyt toisen jälkeen en hingu enää synnyttään mutta unohtanu tavallaan oon kivun. Jos kipu pelottaa, sano se HETI sairaalassa ja vaadi ajoissa jotakin niin kyl se siitä :hug:

 

Pah.. mitkä synnytyskivut? Älä usko kaikkee mitä sulle sanotaan. Nykyään on hei kipulääkkeet synnytyksissä.

...ja nehän hei tepsii aina jokaiselle ja ne myös ehditään aina antaa?

 

Sen verran täytyy yhden ystävän tarinaa tänne kertoa, että hän koki kamalan järkytyksen ekassa synnytyksessään, kun hänelle oli "kaikki" kertoneet, että kunhan ne supistukset kestät, niin sitten helpottaa, kun saa luvan ponnistaa...Eli hän jotenkin (naivisti) kuvitteli, että se ponnistusvaihe on vain helpottava tunne, kuin p.askalla kävisi... Järkytys oli ollut kamala, kun oli selvinnyt, että sekin sattuu aikalailla. Eli tavallaan mulla on kyllä semmoinen asenne, että parempi rehellisesti kertoa, että kova koettelemus synnytys on kipuineen, mutta kautta aikain naiset on siitä selvinneet! Ja jos hyvin käy, niin kipulääkkeet on (kuulema) tosi tehokkaita tässäkin touhussa!

Joo, mäkin olin kuullut paljonkin tollassia juttuja kun esikoista odotin ja kun ponnistusvaihe alkoi niin.....AIVAN KAUHEAA
:$

No minulla kivut loppuivat ponnistusvaiheessa ja kätilön mukaan valtaosalla tapahtuu näin, ettei ponnistusvaihe satu paljoakaan.

Ymmärtäkää nyt, että kun puhutte että kerrotte realistisesti asioista, niin se ei välttämättä ole realismia!!

Ottamatta kantaa tuohon miten valtaosalla menee, niin olet aivan oikeassa, meidän yksittäisten synnyttäjien realistiset synnytyskokemukset eivät välttämättä ole realismia jokaisen synnyttäjän kohdalla...ei siis myöskään ne realistiset kokemukset, joissa ei satu juuri yhtään... Siksihän näistä niin kiinnostavaa on keskustellakkin, kun on yhtä monta synnytyskertomusta, kuin on synnytystäkin...

 

Jos ne unohtuu niin kuinka kukaan voi sitte sanoa että synnytys on kivuliasta? Ja se tärinä johtuu siitä ponnistamisesta, lihasten rentoutuessa ne alkaa täristä kun ovat yksinkertaisesti hapoilla. Mulla ainakaan ei lähteny muisti synnytyksissä eikä hätäsektiossa, muistan niin hyvin ettei enää tarvi mennä vaikka lisää lapsia olisin halunnutkin.

 

ei oo unohtunut vaikka ekasta on jo viisi vuotta mutta ei niitä kokoajan muistelekaan ja synnytinhän kesällä jo toisenkin lapsen. ne kivut muistan kyllä kuin eilisen päivän.

 

Aika kultaa muistot. Muistan että kovat oli mutta ei niitä enää muista kohta 7 v. jälkeen

 

Unohtaa!!!! Muistaa, että ne oli aivan kauheat, 'tappavat'. Mutta sen unohtaa miltä ne tosissaan tuntuu siis sen unohtaa millaisia ne kivut on. Muistaa vaan et kauheet oli.

Mieleen muistuvat kirkkaina kun seuraavan kerran synnytyssalissa on...

 

Vai onko se vaan joku legenda? :/
Mietin vaan, kun joskus olen sairauden takia ollut niin kipeä, että joutunut suonensisäisille kipulääkkeille sairaalaan ja niitä kipuja en unohda ikinä |O Mietiskelen tässä, että sattuukohan synnytys enemmän vai vähemmän, kun kunnon suolistokivut? :|

rv.34

Kamalat kivut on olleet. Joissain synnytyksissä melkein sietämättömät. Silti ne vain jostain syystä aina "unohtaa". Ovat ihan merkityksettömiä kaiken sen muun keskellä.

 

Pah.. mitkä synnytyskivut? Älä usko kaikkee mitä sulle sanotaan. Nykyään on hei kipulääkkeet synnytyksissä.

Pah,pah, synnytin kuopuksen ilman kipulääkitystä ja kivut unohtui sen siliän tien kun vauva oli tullut maailmaan.

 

Kait minä olen sen unohtanut, kun uskaltauduin kolmannen "hankkimaan". Tosin nyt tulee mieleen ajatuksia, että sitä imukuppia ei tälläkertaa käytetä vaikka mikä olis :kieh: :snotty:

 

Suolistokivut voi hyvinkin sattua enemmän kuin synnytys. Musta synnytyskipu oli ihan ylimainostettua. Kyllähän se sattui sen verran että tuli itkettyäkin ja sillä hetkellä vannottua ettei koskaan synnytä, mutta sen tiesi ettei se kauaa kestä.. ja sitten kun se kipu loppui, niin olo oli hyvä eikä enää ollut mielessä että äsken vannoi ettei enää koskaan

Ai synnytyskipu oli YLIMAINOSTETTUA..... Voi..... Kaikki ei pysty unohtamaan sitä kipua heti hei....

Mites Kii meni synnytys muuten?! Oliko nämä tositarinat mielessä?

 

Ei unohda. Mutta kun aikaa kuluu, siihen osaa suhtautua.