unisykli

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eija

Vieras
Onko kellään muulla samaa ongelmaa kuin meidän tytöllä, ettei pysty nukahtamaan uudestaan, kun unisykli vaihtuu? Eli nukkuu päivisin korkeintaan kahdet max puolen tunnin päikkärit, eikä nuku enempää, vaikka on herättyään vielä selkeästi ihan väsynyt. Ei auta heijaus vaunuissa tai silittely sängyssä; puolen tunnin unien jälkeen ei enää nukuta!!

Illalla on kahdeksan maissa ihan umpiväsynyt ja nukahtaa helposti, mutta herää puoli tuntia nukuttuaan, eikä millään saa unen päästä kiinni. Saattaa renkkua sängyssään itkien helposti 3 tuntia, eikä auta silittelyt tms.

Kun on aikansa temmeltänyt, nukahtaa ykskaks ja sitten yleensä nukkuu aamuun asti, välillä tosin heräilee tunninkin välein, mutta yleisesti nukkuu loppuyön aikas hyvin. Alkaa jo kypsyttää illat, kun aina on sama juttu; koskaan ei ole omaa aikaa, kun päivisin ei nuku, eikä iltaisinkaan. Hirvittää töihin paluu, jos joka ilta menee seuraavan vuorokauden puolelle, ennenkuin pääsee nukkumaan.

Niin ja ikää tytöllä on 9kk.

 
Meidän poika 3 kk ja ollut samanlainen syntymästä saakka. Unentarve olisi valtava, mutta kun ei pikkunen osaa nukkua! Kaikkeni teen päivisin, jotta saan syvän uneen ja oikeastaan ainut konsti on vaunulenkki (tarpeeksi pitkä) ja ulos nukkumaan sen jälkeen. Sisällä ei nuku millään kuin 15 - 45 minuutin päiväunet ja on selkeästi vielä väsynyt ja itkuisa. Yöt onkin sitten jo asia erikseen..huokaus.
 

Yhteistyössä