Meillä unikoulu oli ehdoton pelastus koko perheelle. Kyllä 7kk:n jatkuva heräily (5-10 kertaa/yö) alkoi olla sellainen rasitus, että tuntui, jotta henki menee. Toteuttamassamme unikoulussa opetetaan vauva nukahtamaan itsekseen ja olemaan syömättä yöaikaan. Eräänlainen pehmeähkö unikoulu, siis.
Eli näin siis meneteltiin meillä (ja yhä vieläkin, jos homma uhkaa lipsua entiseen suuntaan):
Kahdet tarpeeksi pitkät päiväunet, vauva omaan huoneeseen, omaan sänkyyn, 5 ateriaa päivässä, kunnon iltapuuro. Iltarutiinit käyttöön (meillä iltapuuro, iltapesu, vaippa ja unipuku. Rauhallista oleskelua ja läheisyyttä oman huoneen lattialla, iltasatu ja unilaulu). Näin vauva tietää yöunien olevan lähellä. Viimeiseksi maito. En anna nukahtaa rinnalle. Jos nukahtaa, havahdutan hereille sänkyyn nostettaessa. Hyvänyön toivotus, silitys ja pois. Vaikka vauva itkee (alussa varmasti) lähdetään silti. Odotellaan tovi ja kuunnellaan itkun sävyä. Jos vaimeaa tai valittelevaa, odotetaan. Jos suoraa huutoa, odotetaan muutama minuutti ja, jos ei vaimene (alussa ei varmasti), mennään luo, hyvänyön toivotukset, silitys ja ulos jne.
Ei siis nukuttamista, sängystä nostamista, taputtelua, maitoa eikä muutakaan ylimääräistä apua. Ne ovat vain asioita, joihin ehdollistua ja joita sitten taas vaatia tulevaisuudessa. Samaa toimintaa illalla, yöllä sekä päiväunilla. Pian oppii, että oma sänky on ihan hyvä ja turvallinen paikka ja, että sitä maitoa ei tarvitse yöaikaan. Tutin sopimisesta tähän kuvioon en oikein osaa sanoa, kun meillä se ei ole kelvannut. Aamukuutta kannattaa pitää ylösnousun alarajana. Alussa saattaa haluta nousta jo silloin, mutta jossakin vaiheessa hyvinkin alkaa nukkua pidempään.
Meillä käydään nukkumaan yhdeksän jälkeen ja noustaan 8.30. Vauva joskus vieläkin herää yöllä itkemään painajaiseen tms, mutta ei vaadi toimenpiteitä, nukahtaa pian uudestaan.
Toivottavasti tästä löytyisi apu myös teille. Onnea matkaan!