Unihalvaus

[WompaTiger]

Veli kertoi huolestuneena yöllisistä kokemuksistaan, joissa hän nukkuessaan (vaikka tuntuu että on hereillä, mutta ei ole, kun hetken päästä aina kuitenkin "herää" ) muka leijjuu irti ruumisstaan katon rajaan tai pomppii kattoon asti. Sitten oli myös ollut kokemuksia, joissa jokin "paha" koittaa tarttua häneen ja hän kamppailee ja luulee sitä todeksi, mutta herää pian ja onkin ihan paikoillaan.

Itselläni ollut myös unihalvauksia, joissa jokin "paha" on muka huoneessa enkä pysty liikkumaan tai huutamaan tai sitten tavarat ovat ihan epäluonnollisessa järjestyksessä, esim. tuolit katossa tms. ja pelon tunne on valtava, sellanen sekoamisen tunne, että ei noi tuolit nyt katossa voi olla. Ja sitten herää, mutta ei oikeen tiiä että missä vaiheessa heräs.

Onko muilla ollut unihalvauskokemuksia ja onko jotain vinkkiä millä niistä pääsee eroon?

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Lienee suht yleinen ongelma, mitään apua en ole kyllä kuullut siihen olevan... :/

 

[vieras]

Ne on ihan vaan painajaisia, ei mitään unihalvauksia.

 

[matamiko]

mulla on ja yleensä toi "paha huoneessa" kuuluu asiaan ainakin mulla.kohtaus tulee herkemmin jos menee liian väsyneenä nukkumaan.sillä olen saanut noi pidettyä aisoissa =)

 

[shihtzu]

Onhan noita ollut, ei onneksi aikoihin. Kamala tunne kun tiedät että huoneessa on joku tai jopa sen kuka se on. Mä kerran olin sängyssä päiväunilla, kun tätini ja tuli poikansa kanssa huoneeseen ja mä kuulin kaikki niiden keskustelut, mutta en saanut silmiä auki, enkä raajoja liikutettua, vaikka kuinka yritin. Olisi tehnyt mieli sanoa, että en mä nuku vaan olen hereillä, mutta todellisuudessahan mä nukuin, koska ei mun huoneessa ketään ollut mun lisäksi.

 

[WompaTiger]

Ne on ihan vaan painajaisia, ei mitään unihalvauksia.

Sanoo selvästi monia unihalvauksia itse kokenut. Oon kyllä tavallisia painajaisia nähnyt ja niin on veljenikin, mutta noi ei oo kyllä mitään "vaan" painajaisia, ei varmasti. Se kauhu on valtava, kun luulee olevansa hereillä ja sitten onkin ihan halvaantunut ja kamala otus koittaa vaikka kuristaa ja se on niiiiin todellista.

 

[**]

mulla ei unihalvauksiin oo liittynyt tollasta "pahaa", en vaan pysty liikkumaan. Sä meet ilmeisesti ihan paniikkiin. Jos pystysit suhtautumaan niihin erilailla, niin ehkä sitä pahaa ei tulisi. Muuten niille eikai mitään voi, niinku ei unillekaan. Yritä ajatella järkevästi kun se tulee, että se ei ole totta ja menee kohta ohi.

 

[Piika-äiti]

Unihalvauksia on ollut muutama, mitään "pahaa" niissä ei ole ollut, ainoastaan se kauhu kun ei saa liikautettua itseään, ei ääntä kurkussa ja sellainen kamala, lasittunut olo, jonka muisto säilyy pitkään unihalvauksen jälkeenkin

 

[vieras]

Unihalvauksille altistaa perimä, stressi ja univelka. Itsellä ollu pari kertaa, olen ollu hereillä, mutten ole pystyny liikkumaan yhtään. Se on kammottavaa.

 

[ZäDäM]

Stressi ja univelka saattaa laukaista mulla unihalvauksen. Kaikkein kamalimpia on kokemukset että jotakin tulee sängyn päälle tai että joku vetää peittoa :/

 

[Tietäjä]

On kokemuksia, tuntuu että uppoaa jonnekkin syvään ja mustaan, ei voi liikkua eikä ääntäkään päästää.
Sitä rimpuilee vastaan ja kun aikansa yrittää niin herää, joskus kyllä mietin että mitä tapahtuisi jos antaisin vaan mennä.
Jäisikö sitä jonkinlaisen koomaan loppuiäkseen...

 

[vieras]

Mä ymmärrän unihalvauksen eri tavalla? Herää, mutta kroppa "nukkuu" vielä. Eli pää on hereillä, mutta kroppa ei.

 

[tursas]

mulla ainakin tulee unihalvauksia, jos nukahdan selälleni. joskus meditoin ennen nukahtamista ja teen sen mieluiten selälläni. siihen jos nukahtaa niin unihalvaukset on tasan päällä. ne ei ole kivoja. itse olen mm nähnyt omituisia valoja seinillä, ikäänkuin jokin kynä tms piirtäisi seinään jotain, verhot on heiluneet vaikka ikkuna ollut kiinni jne. ei niitä kokemuksia ihan mieluusti itselleen ota, vaikka muuten mä en pelkää kummituksia tai yliluonnollisia asioita ollenkaan. olen lopettanut selällään nukahtamisen.

 

[aave]

On aika usein. Siis että luulen olevani hereillä, mutta en pysty liikkumaan. Koko ajan hoen mielessäni että nousen tästä sängystä, mutta jalat ja kädet ei toimi.

Lisäksi noita leijumisunia on usein ja niitä että huone on vinossa. Mutta ne olen ajatellut uniksi eikä unihalvaukseksi.

 

[alakerranEmäntä]

On kokemuksia, tuntuu että uppoaa jonnekkin syvään ja mustaan, ei voi liikkua eikä ääntäkään päästää.
Sitä rimpuilee vastaan ja kun aikansa yrittää niin herää, joskus kyllä mietin että mitä tapahtuisi jos antaisin vaan mennä.
Jäisikö sitä jonkinlaisen koomaan loppuiäkseen...

Mullakin unihalvaus on tullut semmoisena että uppoais johonki. Sit yritän väkisin herätä ja kädellä repiä silmiä auki siinä paniikissa. Kerran sit huomasin et jaahas, taas tää, ei oo todellista ja päästin itteni " uppoamaan " ja uteliaana siitä mitä tulee vastaan ja heräsin rauhallisena eikä siitä jäänyt sellasta kauheeta oloa loppupäiväksi

Nyt niitä ei oo juurikaan tullut ku tiiän et hallitsen itteni halvauksen aikana. Joskus tuntu et ei uskalla nukkumaan mennä ku tuota pelkäs niin kauheesti

 

[Aaban]

Nuorempana oli. Minusta niitä tuli enimmäkseen silloin, kun olin hyvin väsynyt. :/

 

[vieras]

Mulla on ollut yksi unihalvaus ja toivottavasti ei ikinä toista tule!

Unihalvauksessahan ihminen herää väärässä kohtaa jolloin vain pää on hereillä, kroppa ei. Aiheesta löytyy googlettamalla paljon tietoa.

Sitten se oma kokemukseni, joka tapahtui maaliskuussa 2004 esikoisen ollessa 9kk ikäisen. Äitiyslomani oli päättymässä ja minun piti viedä vauva perhepäivähoitajalle, vaikka olisin vielä halunnut olla hänen kanssaan kotona. Stressasin ihan julmetusti sitä tilannetta kaiket päivät ja oletan, että se stressi ja huoli aiheutti unihalvauksen. Se tapahtui siis kaksi viikkoa ennen hoidon alkua.

Heräsin aamuyöstä. Silmät lävähti auki, mutta yhtäkkiä tajusin, että en pysty liikkumaan. Minulla oli tunne, että joku on lähelläni, mutta en muista ainakaan aistineeni mitään pahaa, mutta pelottavaahan se silti oli. Sitten lävitseni kulki varpaista päähän sellainen humaus. Ilmeisesti se on se sähköiskun tunne, jota unihalvauksissa kuvataan olevan. Sen humauksen aikana ehdin ajatella, että näinkö ihminen kuolee ja lähtee tästä maailmasta ja pelkäsin ihan julmetusti ja mietin sitä, että minulla on siinä vieressä sängyssä pieni vauvani. Sitten kun se humaus oli kulkenut lävitseni ja kun säikähdin niin helvetisti, sain riuhtaistua itseni irti siitä. Mutta kauhea olo oli sen jälkeen monta päivää ja kesti yli kaksi vuotta, että uskalsin nukkua taas selälläni. Vasta kun seuraava lapsi oli syntynyt nin huomasin että en enää pelkää sen uusiutumista. Ja siis koko tilanne ei kestänyt kuin hetken, mutta tuntui pitkältä siinä kun pelkäsi.

Että näin kepoisin mielin sitä viedän lapsia hoitoon äitiysloman loputtua. Täällä meinaan kun niin syyllistetään aina siitä, pistää ärsyttämään ja laittaa vihaksi. En todellakaan vienyt sen takia, että halusin rahaa tms. pinnallista mitä täällä sanotaan.

Nyt olen ollut neljä vuotta kotiäitinä ja lapsia on kolme.