N
näkijä
Vieras
Näin unta, että petin miestäni ja se ei tuntunut miltään.. Itse seksi oli hyvää, mutta henkisesti tunnotonta. Olin jonkun isomelaisen kanssa (en oikeasti tykkää edes noin isoista) ja koko ajan tiedostin, että olen pettämässä mutten kuitenkaan lopettanut, koska en tuntenut huonoa omaatuntoa.. Oli erittäin todentuntuinen uni.
Mies ihastui minuun enkä kertonut seurustelevani, itsekin tavallaan ihastuin, mutta tiesin etten tule enää näkemään tuota enkä olemaan missään tekemisissä, toisaalta minua hävetti ja pelotti että kaverini huomaavat mitä on tapahtunut. Tiesin tehneeni väärin, mutten missään vaiheessa katunut tai potenut mitään tunnontuskia.
Olenko siis potentiaalinen petturi vai miksi mieleni halusi näyttää minulle tuollaista ?
Mietin vain, että jos jossain alitajunnassa sittenkin haluaisin vielä kokeilla muita??