Umpikujassa, mies ohjailee elämää..

Minulla oli puolisen vuotta sitten vaikea synnytys, jossa päädyttiin hätäsektioon. En oikein koskaan saanut apua ahdistukseen, joka siitä seurasi. En ajatellut, että voisin esim. ahdistua siitä, mikäli imetys ei onnistuisi. Sairaalalla kuitenkin ja raskausajan painotettiin imetyksen tärkeyttä lapsen terveyteen ja aloin pikku hiljaa itsekin varmistua siitä, että se on ainoa oikea tapa.

En pystynyt imettämään. Olin todella kipeä sektion jälkeen. En taipunut asentoihin, joissa olisin voinut imettää ja minusta tuntuu, että maito ei alunperinkään lähtenyt nousemaan kunnolla. Mummuni arvosteli minua, koska "tissimaitoa sen pitää olla, että lapsi kasvaa", mutta voimani eivät riittäneet jatkuvaan yrittämiseen.

Sektio haava tulehtui. Koin voimakkaasti epäonnistuneeni synnytyksessä ja imetyksessä.

En pystynyt nauttimaan. Olin kokoajan kipeä ja itkuinen.

Vauva on ollut jo muutamassa flunssassa ja vaikka viimeisimmän flunssan kohdalla, en ollut varsinaisesti edes huolissani (poika on iso ja vahva, hyvin kehittynyt), olen kokenut kovaa syyllisyyttä siitä. Jos olisin imettänyt, vauvani olisi pysynyt terveenä.

Valehtelin neuvolassa, että imetys onnistui, koska avun sijaan, koin saavani vain syyllistämistä (pitää yrittää, yrittää ja yrittää ja yrittää ja silleen se onnistuu).

Vaihdoimme kesäksi paikkakuntaa mieheni kanssa ja mieheni työllistyi täällä. Olemme minun kotikaupungissani, joten minun vanhempani asuvat täällä. Voin hieman paremmin henkisesti, koska minulla on päivisin enemmän seuraa. Paras ystäväni asuu myös täällä.

Sieltä mistä tulimme, ystäväni kaikkosivat, koska olen nyt ainoa kenellä on pieni lapsi. Aloin epäilemään, josko minulla ystäviä olikaan. Tuntuu, että kaikki ovat aina tyytymättömiä minuun.

Nyt mieheni haluaa takaisin sinne ja vaikka olen yrittänyt sanoa, että en millään jaksaisi palata. En ainakaan vielä. Mutta mieheni ahdistuu täällä. Hän sanoo, että hän ei jaksa täällä. Täällä ei ole mitään ja haukkuu koko kylän ja ihmiset. Välimatkaa on kumminkin niin pitkästi kahden paikan välillä, että ei onnistuisi seilata kahden paikan väliä.

Mieheni kävi ruokatauolla kotona syömässä, mutta ei tuonut minulle ruokaa. Minä en ehdi kauppaan. On sotkuista, pitää siivota, jos en siivoa, oma äitini tulee ja arvostelee. Vauva haluaa olla koko ajan sylissä.

Olen lihonut, enkä saa painoa putoamaan. En voi mennä salille, en pyöräilemään, en mihinkään ilman vauvaa. Vaunulenkit eivät tunnu riittävän. Syön kai liikaa.

Tällä tekstillä ei ole mitään väliä. Ei tarvitse vastata. Menen lääkäriin, kunhan jaksan. Pelottaa vaan, että vievät muksun pois, jos alkaa valittaan.

No, kohta taas muutetaan takaisin sinne. Pääsen taas istumaan yksin kotiin. Miehellä ei ole siellä edes töitä, mutta väliäkös sillä.
 
Hei!

Sinulla on oikeus tunteisiisi. Se, että kertoisit näistä ajatuksistasi neuvolassa tai lääkärissä, ei meinaa sitä että lapsesi viedään pois. Kerro rohekasti tuntemuksistasi, silloin voit saada apua! Jos et kerro, kukaan ei voi tietää. Sinulla on vastoinkäymisiä sattunut peräjälkeen, mutta suunta varmasti kääntyy ylöspäin kun saat apua!
 
Oletko saanut jo kerrottua tilanteestasi neuvolassa? Pystytkö puhumaan miehesi kanssa asioista?
Toivotan sinulle miljoonasti rohkutta ja voimia eteenpäin. Mitä nopeammin saat asiaa alettua avaamaan ,sitä parempi olo sinulle tulee. Pienen lapsen kanssa kaksin kotona on raskasta varsinkin kun on sektio takana. Silloin ei kuulu selvitä yksin vaan muiden avulla. Sano äitillesi, jos hän arvostelee siisteyttä, että voisiko hän ystävällisesti auttaa?
Miehellesi että tarvitset hänen tukeaan ja huomioimistaan. Sinun ei kuulu olla yksin!!
 

Yhteistyössä