Ujon lapsen käytöksestä keskustelua, pohdintaa.

Meillä arka tyttö on jo 8v tokaluokkaa aloittava neiti. Pienempänä oli juuri vastaavia piirteitä kuin tässä ketjussa
- ei halunnut mennä tutustumaan leikkipaikkaan ilman aikuista vaikka olisi tiennyt missä ollaan. Tai siis tarvitsi ns. turvahenkilön siihen vierelle kaveriksi
- ei uskaltanut mennä muiden (yhtään oudompien) lasten leikkiin mukaan ja seurasi leikkiä ulkopuolelta. Olisi kyllä halunnut kovasti osallistua mutta ei vain uskaltanut!
- ei halunnut koskaan esiintyä tai esim. osallistua edes joukkue-leikkeihin päiväkodissa (tai muihinkaan tilanteisiin joissa ollaan hetki yksin ns. valokeilassa)

En tiedä kuinka paljon on ollut luontainen ominaisuus ja paljonko vaikuttanut se että olin tytön kanssa 2,5v kotona ja hän oli ainoa lapsi perheessä ja tuttavapiirissä. Eli tottui todella paljon olemaan aikuisten seurassa jo pienestä pitäen.

Lohtuna kuitenkin kaikkien arkailijoiden vanhemmille että useimmiten se ujous helpottaa mitä enemmän lapsi kasvaa ja kokemuksia karttuu. Meilläkin selkeä reipastuminen tapahtui eskarissa. Sen jälkeen tyttö on osallistunut kaikkiin esityksiin / tapahtumiin / juhliin /leikkeihin aivan eri tavalla kuin ennen. Koulun alku jännitti kyllä mutta sekin helpotti syksyn aikana ja nykyään toimii aivan kuin muutkin ikäisensä. Uskaltaa ottaa kontaktia outoihin lapsiin / aikuisiin ja ei arastele uusia tilanteita siten kuten pienempänä.

Tärkeintä lapselle varmasti on se että hän ei koe että aikuiset häpeäisivät tai kieltäisivät ujouden mutta kuitenkin rohkaisevat lasta ottamaan kontaktia muihin ja "ylittämään itseään" jännittävissä tilanteissa pikku askel kerrallaan. Meillä ainakin näillä ns. pikku onnistumisilla ja positiivisilla kokemuksilla on ollut tosi hyvä vaikutus lapseen ja on saanut niistä aina rohkeutta ja intoa uusiin haasteisiin

Ja sen verran vielä että meilläkin tyttö on muuten todella aktiivinen ja riehakas lapsi ja selkeästi kärsi omasta arkuudestaan pienempänä. Eli ei kaikki ujot ole tyytyväisiä tilanteeseensa vaan kaipaavat oikeasti aikuisen apua ja tukea rohkaistuakseen.

Voi miten mukava kirjoitus! Kiitos kun jaoit teidän kokemukset, toivottavasti meillä menisi yhtä mukavasti jatkokin! =) Täytyy vain itse muistaa se kannustava, mutta ei painostava suhtautuminen lapsen ujouteen ja se että lapsi kokee että hänet hyväksytään juuri sellaisena kuin hän on.

 

toinen vierailija vielä nostaa. Mielenkiintoista keskustelua on! Meilläkin ujo lapsi, niin siksi kiinnostaa.

 

moni lapsi reipastuu juuri eskari-iässä,kokemusteni mukaan.

 

Olen ketjun aloittaja ja nostan vielä vanhaa ketjua. tulisiko vielä kommentteja

 

up

 

Ei kannata tehdä ujoudesta ongelmaa, koska se on osa lapsen perusluonnetta, eikä hän pakottamalla tai painostamalla siitä muutu. Meillä on myös ujo ja herkkä 5 v esikoistyttö.

Hänestä on kuoriutunut viimeisen vuoden aikana melkoisen rohkea päiväkodin ja parhaan ystävän ansiosta. Päiväkodista hän löysi itselleen kaverin, jonka ansiosta tyttö luottaa itseensä. En ollut uskoa korviani, kun kuulin, että hän oli jopa laulanut päiväkodissa kaikkien edessä.

 

Minulla myös ujo tyttö 3v, ujo olen itsekin aina ollut. Tyttö on ujo vain vieraiden seurassa, ja vaikka on käynyt perhekerhossa yms. jo pari vuotta ei juurikaan juttele toisille lapsille, leikkii kylläkin. Muuten en osaa tukea tyttöä kun olemalla läsnä, ja olla pakottamatta mihinkään. Itse kärsin lapsuudessa siitä kun äitini häpesi ujouttani ja yritti väkisin tehdä minusta reippaampaa. Nykyään olen hyvinkin sosiaalinen joten kyllä se pahin ujous iän myötä karsiutuu. Ihmisten suhtautuminen ujouteen on ärsyttävää useimmiten, yritetään väkisin että toinen tulisi kuorestaan, ei anneta olla rauhassa erilaisia!