Meillä siis tyttö 1v 2kk ja "ongelmana" on tytön tavaton ujous ja arkuus uusiin tilanteisiin ja ihmisiin. Tyttö on oikeastaan alusta asti ollut sellainen sylissä viihtyvä ja pahojen vatsavaivojen vuoksi pienenä piti koko ajan kantaa sylissä. Eroahdistus iski siinä 8kk nurkilla ja oli todella voimakas. Oikeastaan alkoi helpottaa vasta ihan muutama viikko sitten kun oppi kävelemään. Mutta vieläkin välillä alkaa hirveä huuto jos äiti poistuu olohuoneesta. Tyttö on uusien tilanteidens suhteen todella arka. Kun esim. mentiin lapsille tarkoitettuun seikkailurata-paikkaan ja siellä vauvoille tarkoitetulle alueelle, ei suostunut äidin sylistä lähtemään mihinkään kun toiset tutkivat innoissaan paikkoja ja leikkivät pallomeressä jne. Istui sylissäni 1½ tuntia ja kun ystäväni tytär alkoi väsähtämään, omani uskalsi vasta sitten mennä edes lattialle itsekseen. Ja sitten pitikin jo lähteä pois. Kun ollaan leikkitreffeillä tutun tytön kanssa, tarkertuu minuun lujasti ja taas menee se 30-60min ennenkuin uskaltaa mennä leikkimään. Tytön luonne on kiltti eikä vie tavaroita kenenkään kädestä. Kun hnen kädestä viedään lelut, tyttö vaan jää katsomaan ihmeissään. Ikeassa kun oltiin, leikki keinuhevosella ja kun toinen samanikäinen poikalapsi tuli katsomaan ihan viereen, alkoi vierastamaan häntä ja huutamaan. Eli vierastaa myös toisia lapsia. Olen toiminut aina niin että tyttö saa olla sylissä niin kauan kuin haluaa ja katselemme yhdessä asioita ja osoittelen leluja yms mitä voisi mennä katsomaan. Mihinkään ei ole koskaan pakotettu.
Mieheni sukulaiset yo-juhlissa ärsyttävästi kommentoivat tytön rajuun vierastamiseen että:"Te olette pitäneet häntä vain kotona eikö niin?". Käymmä paljon ulkona ja kauppakeskuksissa, leikkitreffeillä jne. Joten tuskin kyse on siitäkään ettei olisi tottunut vieraisiin ihmisiin. Hoidossa on ollut monesti vanhemmillani ja yökylässä jos kymmenisen kertaa.
Miten te muut, joilla on ollut ujo ja arka lapsi, olette saaneet hieman rohkeutta heihin? Itse olen aika sosiaalinen tapaus ja juttelen oikeastaan missä vain kenen kanssa tahansa. Olen miettinyt muskarin aloittamista syksyllä mutta mietityttää että tuleeko siitä mitään kun tyttö on niin arka. Kotona on iloinen, höpöttää paljon, tanssii ja puuhastelee. Mutta kun kotoa lähdetään, hymy hyytyy ja kaikki ujostuttaa.
Kaikki meidän vauvakaverit ovat aivan toista maata ja hyräävät tyttömme aina leikkiessä. Jopa omassa kodissa tyttö vain katsoo sivusta kun toiset leikkivät hänen leluillaan kun ei uskalla mennä mukaan. Muut lähtevät samantien liikkeelle tutkien kaikkea uutta ja ihmeellistä. Hyvänä puolena tietysti asiassa on se, että meidän ei säntää suuna päänä kaikkialle
Mieheni sukulaiset yo-juhlissa ärsyttävästi kommentoivat tytön rajuun vierastamiseen että:"Te olette pitäneet häntä vain kotona eikö niin?". Käymmä paljon ulkona ja kauppakeskuksissa, leikkitreffeillä jne. Joten tuskin kyse on siitäkään ettei olisi tottunut vieraisiin ihmisiin. Hoidossa on ollut monesti vanhemmillani ja yökylässä jos kymmenisen kertaa.
Miten te muut, joilla on ollut ujo ja arka lapsi, olette saaneet hieman rohkeutta heihin? Itse olen aika sosiaalinen tapaus ja juttelen oikeastaan missä vain kenen kanssa tahansa. Olen miettinyt muskarin aloittamista syksyllä mutta mietityttää että tuleeko siitä mitään kun tyttö on niin arka. Kotona on iloinen, höpöttää paljon, tanssii ja puuhastelee. Mutta kun kotoa lähdetään, hymy hyytyy ja kaikki ujostuttaa.
Kaikki meidän vauvakaverit ovat aivan toista maata ja hyräävät tyttömme aina leikkiessä. Jopa omassa kodissa tyttö vain katsoo sivusta kun toiset leikkivät hänen leluillaan kun ei uskalla mennä mukaan. Muut lähtevät samantien liikkeelle tutkien kaikkea uutta ja ihmeellistä. Hyvänä puolena tietysti asiassa on se, että meidän ei säntää suuna päänä kaikkialle