Ujojen ja varauksellisten lasten vanhemmat!

[Äiti pohjoisesta]

Kotonani asustaa vähän alle 3v lapsonen, joka on hyvin varauksellinen ja hitaasti lämpiävää sorttia. Kerhossa ja musiikkikoulussa istutaan äidin sylissä muita tarkkaillen, eikä osallistuta mihinkään yhteisiin leikkeihin ja loruihin. Istutaan vaan sylissä tekemättä mitään. Myös ystävien luokse mentäessä (vaikka jo moneen kertaan nähty ja tuttuja ovat) ensimmäiset puoli tuntia-tunti ollaan tiiviisti äidin helmoissa. Itse olen melko sosiaalinen ja en tiedä miten lapseni käyttäymiseen pitäisi suhtautua. Välillä osaan ottaa asian rennosti ja totean, että tällainen hän vain on, mutta välillä asia ottaa päähän. Miksei hän voi olla yhtä reipas kuin muut lapset? Nyt kaipaisinkin neuvoja ja vinkkejä samanlaisten lasten vanhemmilta, miten osaatte suhtautua lapsenne "erilaisuuteen" ja miten heitä voisi rohkaista toimimaan ryhmässä ja yhteisissä tilaisuuksissa?

 

[bud]

No älä ainakaan jatka tuota "no tälläinen hissukka tää meidän lapsi nyt on"-juttua. Ei ainakaan parempaan muuta tuota käytöstä. Toiset nyt vaan on ujoja, eikä ujon tarvitse muuttua muiden mieliksi.

 

[.....]

Hyväksyn tosiasian että lapseni luonne on erillainen kun omani. Rohkaisen häntä mutta en pakota ja kannustan vierestä. Uusia tilanteita kohdataan päivittäin enkä karta harrastuksia ja paikkoja koska se ei olisi lapsen etu vaikka onkin ujo ja varautunut. Harjoittelemme tilanteita ja ehkä hänkasvaessaan alkaisi luottamaan ja rohkaistuisi.
Lapseni on myös vähän alle 3

 

[MarieHos]

Mulla on samanlainen tyttö, 1v3kk. Kaikkialla muualla kuin kotona ollessa, lapsi on turvallisesti isän tai äidin sylissä. Välillä häntä ei saa edes muut katsoa tai parahtaa itkuun. Tälläinen hän on ollut koko pienen ikänsä.

Vieraillaan serkkujenkin luona lähes päivittäin, siellä ollaan sylissä ja välillä isoveljen innoittamana käy hakemassa lastenhuoneesta jonkun lelun käteensä ja samantien juoksee syliini. Ja se on todellakin ärsyttävää toisinaan. Kun ihan minne ikinä mennäänkin, saan varautua siihen, että vierailut menee aina lapsi sylissä.

Lasta ei ole voinut edes jättää kenellekkään hoitoon. Kerran oli pakkotilanne, mies oli reissussa ja itsellä oli pakollinen meno joka kesti päivän. Äitini tuli lapsia katsomaan ja raukka oli itkenyt sen kahdeksan tuntia, vaikka kotona olivat.
Olen vain ajatellut, että ehkä se siitä sitten joskus... Toivottavasti.

Outoa tuo oli minulle tosiaankin, kun esikoinen on taas päinvastainen tapaus. Koko ajan into piukeena menossa tutkimaan uusia paikkoja, tutustuu muihin lapsiin ja aikuisiin helposti, eikä hänellä ole niin väliä kenen sylissä istuu Ja hän on taas ollut ihan pienestä pitäen erittäin sosiaalinen tapaus. Nyt vajaa 3v.

 

[Phoebsi]

Minun poikani nyt vain on hitaasti lämpiävä. Pahinta mitä voin tehdä, on pakottaa hänet mukaan ja vielä sanoa lapsen kuullen, että hän ei kelpaa sellaisena kuin on.

Olen huomannut, että kun itse olen ihan normaali ja annan lapsen olla siinä missä haluaa (yleensä vieressä kiehnäämässä), hän alkaa itse ottaa kontaktia muihin. Nyt kun muutama aikuinen on tullut hänelle tutummaksi, hän jo menee leikkimään itse ja välillä käy katsomassa minua ja siskoaan. En ole osannut pitää tätä pahana asiana, vaan oikeastaan ne muut reippaat lapset on joskus käyneet hermoille

On nimittäin aika inhottavaa yrittää kotona normaalisti leikkivälle lapselle opettaa, että varovasti nyt kun vauva on vieressä ja että ei saa töniä ym, kun siellä kerhossa ne reippaat lapset jyrää sen oman, rauhallisen lapseni. Poika nimittäin vain leikkisi omiaan niillä leluilla, mitkä hänestä on parhaimpia. Ja nyt muutaman kertana kaksi muuta arempaa on liittyneet seuraan. Sitten tulee näitä sosiaalisempia (hah) lapsia jotka tönivät, hajottavat, tuuppivat ja vievät kädestä.

Ei siinä mitään, vaikka olisi kuinka menevä lapsi mutta ne käytöstavat.

 

[pohjoisesta myös]

meidän poika on myös ollu pienestä asti hyvin kriittinen muita kohtaan alkoi vierastamaankin jo 5 kk iässä. nyt on 2 v 8 kk ja on edelleen hitaasti lämpiävää, tarkkailee hyvän tovin vieraammassa paikassa kuin mummolassa eikä voi vieläkään hoitoon jättää kuin toiseen mummolaan, ei muualle, vaikka paljon nähdäänkin. mutta ei minua enää oikeastaan se vaivaa samalla tavalla kuin pienempänä kun ei ollenkaan voinut olla kenenkään muun sylissä. he vain ovat luonteeltaan tarkempia, joita täytyy varovaisesti lähestyä

 

[Phoebsi]

Mutta takaisin asiaan. Toiset vain ovat sellaisia, etteivät mielellään mene heti mukaan tai eivät vain uskalla. Olen huomannut omasta lapsesta, että hän silti nauttii muiden seurasta ja osaa kotona ne leikkilaulut mitä kerhossa on laulettu, vaikka ei ilman minua osallistukaan niihin. Hän nauttii seurata vierestä, ja seurakunnan kerhossa kun joskus vierailee kanttori, poika rakastaa kuunnella kanttorin pianon soittoa.

Älä pakota lastasi samaan muottiin muiden kanssa. Ymmärrän harmistuksesi, mutta käännä se mieluummin hyväksi puoleksi, että lapsi on rauhallinen. Anna hänelle tilaa ja tilaisuuksia, rohkaise tekemään ja menemään, mutta älä pakota. Minulle korvaamaton kommentti poikani ujoutta koskien oli, että "älä huoli, ei ujous tarkoita aina sitä, että lapsi itse kärsisi tilanteesta mitenkään. Muu maailma kärsii enemmän, jos lapsi ei olekaan reipas. Sinun tehtäväsi on tukea lasta olemaan sellainen kun on, ja kasvamaan vahvaksi ja tasapainoiseksi".

 

["vieras"]

Mä olen tarjonnnut sylin ja antanut lapsen itse mennä tai olla olematta. Joitain kertoja tuo fiilis, miksei nyt voida mennä ja pitää kivaa, on nostanut päätään. Esimerkiksi satujumpassa harmittin, kun ei päästy vauhtiin ollenkaan. Mutta ikinä en ole esitellyt lastani ujoksi tai vähätellyt, että tuollainen se nyt vaan on. Olen monta kertaa nähnyt kaverin lapsen kasvoista, miten pahalta tuntuu kuulla äidin suusta, ettei oikein nyt käyttäydy toivotusti tai vielä pahempaa, ettei ole toivotun kaltainen. Isompana ollaan juteltu lapsen kanssa jännittämisestä ja siitä, että kaikki jännittää, mutta ei kannata antaa sen häiritä juttuja, joita haluaa tehdä. Nykyään meidän koululainen pärjää aika hyvin. Jännittää, punastuu, mutta uskaltaa tsempatessaan ja riemuitsee onnistumisista.

 

["tiimarinvihko"]

Mun esikoinen on kanssa tosi arka ja ujo. Mua joskus harmittaa se siksi, että itsekin olin. Ja minua se on kyllä häirinnyt läpi elämän. Tosin en ole varma että olenko kärsinyt enemmän ujoudestani/arkuudestani vai epävarmuudestani ja huonosta itsetunnostani. Niitä kun on joskus vaikea erottaa toisistaan. Joka tapauksessa toivoin, että lapseni olisivat rohkeampia. Neuvoja olen kyllä huono antamaan. Mä olen varmaan tehnyt vaikka kuinka paljon asioita väärin.

 

["äiti"]

Anna aikaa olla ihan rauhassa ja anna aikaa olla lähellä ja anna aikaa lämmetä hitaasti. Meillä meni n. viisi vuotta siihen, että rohkeus olla mukana yksin muiden lasten kanssa oli kerätty. Eskarissa ja koulussa poika menestyy hyvin ja ystäviäkin on löytynyt riittävästi.

 

["vieras"]

Sehän on ihan luonnonvalinnan tulos että toiset meistä on hyvinkin kokeilunhaluisia jopa tyhmänrohkeita ja toiset taas erittäin varautuneita. Lajin selviytymisen kannalta on ollut tärkeää että osa meistä kokeilee rajojaan ja toiset tulee hiljaa perässä

Molemmat luonteenlaadut ovat aivan yhtä tärkeitä ja hyväksyttäviä. Itse olen ollut lapsesta asti hyvin varautunut ja lapsena olin huolestuttavan (neuvolan mielestä..) epäsosiaalinen, mutta nyt aikuisena olen hyvinkin sosiaalinen Minun annettiin lapsena olla ujo ja hiljainen eikä pakotettu leikkimään muiden kanssa kun halusin leikkiä yksin. Kamalinta mitä ujolle lapselle voi tehdä on pakottaa häntä 'reipastumaan'. Minulle jopa kysymyksiin vastaaminen oli aivan ylitsepääsemätöntä

Oma poikani on ihan toista maata, olen välillä ihan hukassa ja sydän syrjällään kun pojan kokeilunhalulla ei näytä olevan mitään rajoja. Harmikseni voin sanoa ettei aidosti vilkkaille pojille löydy ylensä sympatiaa sillä vilkkaus mielletään usein ilkeydeksi tai huonoksi kasvatuksesksi.

Mutta annetaan lastemme olla sitä mitä he luontaisesti ovat. Niin rakkaita kun he meille ovat

 

["Äippä"]

Meillä oli hyvin varauksellinen ja arka lapsi noin viisivuotiaaksi saakka. Nyt hyvin reipas lapsi ja juttelee reippaasti aivan tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Antakaa pienten lastenne tutustua heille vieraampiin ihmisiin rauhassa turvallisesta sylistä päin, kyllä he sieltä kasvavat ja reipastuvat sitten kun ovat siihen valmiita.

Se miten pystyin rohkaisemaan lasta arassa vaiheessa oli siten, että olin itse koko ajan mukana vieressä tukemassa lasta. Jos mietitte käsi sydämellä itsellenne outoa tilannetta vieraiden ihmisten keskellä, jokainen meistä aikuisistakin vähän aikaa katselee ja miettii mitenköhän tästä nyt pitäisi edetä...