Uhmaikäisen kasvatus ja MLL:n ohjeet, ei tajua???

[jaana.a]

Täältä---> Lapsi saa raivarit kaupassa, näin toimit - entä saako sivullinen tuijottaa? | Perhe | Iltalehti.fi
voi lukea tuon jutun, missä on ohjeita, miten tulisi toimia kun lapsi saa raivarit kaupassa. Lopussa on sitte MML.n antamat ohjeet.

Jäi sitten ihmetyttämään tämmönen kohta
"Muista itse pysyä lapsen kiukunpuuskan yllättäessä tilanteessa rauhallisena. Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen."

Siis häh?? Enkö mä muka sais moittia lasta siitä jos se riehuu kaupassa? siis en tietenkään haukkua pataluhaksi, mutta siis moittia huonosta käytöksestä?
Tai enkö minä voikkaan uhkailla, että "jos et ole nyt kunnolla, niin jää se jäätelö/ namuloota/ lelu, tms... hyllyyn"
Ja, enkö saakkaan rankaista lastani sillä, että se herkku tai mikä nyt onkin, jätetään sinne hyllyyn, jos ei sitte olla kunnolla?

Ja jos en, niin miten ihmeessä mun sitte pitäis toimia tommosessa tilanteessa??
Siis en tietenkään kiristä ja huuda ja uhkaile pää punasena, vaan rauhallisesti selitän lapselle miten menetellään, ja mitä tapahtuu jos ei totella jne...

 

["vieras"]

Minä ainakin jätän karkin / lelun ostamatta, jos olisi muuten sellainen tulossa tai sitten jäähylle kotona. Kyllä lasta täytyy rangaista huonosta käytöksestä, aina.

 

[Neydan]

Minä en tykkää rankaisemisesta.
Tämä teksti tarkoittanee sitä, että tunnetilan ollessa päällä ei uhkauksella ole merkitystä. Eli kun se raivari on jo alkanut, ei auta kuin antaa raivota loppuun tai viedä kotiin.
Ennakkoon voi tietenkin uhata kiristää tai rankaistakin, ihan miten perhe haluaa.
Uhka tai rankaisu eivät kuitenkaan ole rakentavia tapoja uhman kohtaamiseen.

Meidän poika 3,5v sanoo kiukkupuuskan keskellä "Minä yritän lopettaa kiukkua, mutta se ei vielä onnistu" Kuvaa hyvin tuota tilaa, eli lapsi ei vielä pysty hallitsemaan sitä tunnetta. Eikä tarvitsekaan.

*Muokkasin selkeemmäks..*

 

[pkjohtaja]

Täältä---> Lapsi saa raivarit kaupassa, näin toimit - entä saako sivullinen tuijottaa? | Perhe | Iltalehti.fi
voi lukea tuon jutun, missä on ohjeita, miten tulisi toimia kun lapsi saa raivarit kaupassa. Lopussa on sitte MML.n antamat ohjeet.

Jäi sitten ihmetyttämään tämmönen kohta
"Muista itse pysyä lapsen kiukunpuuskan yllättäessä tilanteessa rauhallisena. Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen."

Siis häh?? Enkö mä muka sais moittia lasta siitä jos se riehuu kaupassa? siis en tietenkään haukkua pataluhaksi, mutta siis moittia huonosta käytöksestä?
Tai enkö minä voikkaan uhkailla, että "jos et ole nyt kunnolla, niin jää se jäätelö/ namuloota/ lelu, tms... hyllyyn"
Ja, enkö saakkaan rankaista lastani sillä, että se herkku tai mikä nyt onkin, jätetään sinne hyllyyn, jos ei sitte olla kunnolla?

Ja jos en, niin miten ihmeessä mun sitte pitäis toimia tommosessa tilanteessa??
Siis en tietenkään kiristä ja huuda ja uhkaile pää punasena, vaan rauhallisesti selitän lapselle miten menetellään, ja mitä tapahtuu jos ei totella jne...

Olen ammattikasvattaja, enkä usko että tuossa tarkoitetaan sitä, ettet voi kertoa lapselle seuraamuksista. Tosin "jos et nyt ole kunnolla" on uhmaikäiselle sangen abstraktia puhetta. Itse kerron uhmaikäiselleni kaupparaivarin iskiessä, että "emme voi ostaa (luvattua) nallekarkkipussia, koska huudat niin että ostamme vain pakolliset ja lähdemme heti sen jälkeen. Lopeta huutaminen, ja ehdimme ostaa myös nallekarkit".

Kaupparaivarit näyttäisivät tosin jääneen historiaan oman uhmiksen kanssa, ilmeisesti äidin kainalossa ei ollut kovin palkitsevaa rääkyä. Olen siitä onnekas (ja ehkä myös kokenut ammatin puolesta), että kirkuva uhmis saa vereni jäätymään ja teen aivan tyynenä ostokset loppuun lapsen huutaessa kainalossa/rattaihin köytettynä. Minusta on väärä viesti lapselle, että huutamisessa on niin paljon voimaa, ettei äiti pysty hoitamaan kauppaostoksia loppuun.

Alistaa tai moittia lasta itseään ei minusta saa uhman iskiessä. Toki voi ilmaista, että käytös oli ei-toivottua, mutta lasta ei saa halventaa.

 

["aapee"]

Minä en tykkää rankaisemisesta.
Tämä teksti tarkoittanee sitä, että tunnetilan ollessa päällä ei uhkauksella ole merkitystä. Eli kun se raivari on jo alkanut, ei auta kuin antaa raivota loppuun tai viedä kotiin.
Ennakkoon voi tietenkin uhata kiristää tai rankaistakin, ihan miten perhe haluaa.
Uhka tai rankaisu eivät kuitenkaan ole rakentavia tapoja uhman kohtaamiseen.

Meidän poika 3,5v sanoo kiukkupuuskan keskellä "Minä yritän lopettaa kiukkua, mutta se ei vielä onnistu" Kuvaa hyvin tuota tilaa, eli lapsi ei vielä pysty hallitsemaan sitä tunnetta. Eikä tarvitsekaan.

*Muokkasin selkeemmäks..*

Niin, parhaitenhan se onnistuu kun sopii etukäteen lasten kanssa miten kaupassa menetellään, tuon 4 ween kanssa kaikki menee jo hienosti, eikä tartte tapella mistään, kaikki tilanteet selvitetään keskustelemalla, mutta tuo kolme vuotias... Sille nyt on ihan sama mitä selostaa, ja uhkailu ei kyllä auta sillä hetkellä, mutta jos kaupassa esim saadaan hillittömät raivarit kun äiti ei suostukkaan ostamaan uusia leluja ja kilokaupalla karkkia, niin kerron lapselle, että jos ei nyt ole kunnolla, niin sitten mennään ulos kaupasta heti, ja isä ja isoveli tekee ostokset loppuun. No, eihän se tietenkään tottele, ja sitten raijjaan sen ulos autoon odottamaan kunnes muu perhe tulee perästä. Tämä sitten samalla toimii rangaistuksena, kun tiedän että hän haluaisi tehdä ostokset loppuun ja olla "apuna" pakkaamassa ja viemässä kärryjä yms... Mitään sen suurempia rangaistuksia meillä ei tule, eikä niitä asioita muistella sen kummemmin enään kun kaupasta on lähdetty...

 

["aapee"]

Olen ammattikasvattaja, enkä usko että tuossa tarkoitetaan sitä, ettet voi kertoa lapselle seuraamuksista. Tosin "jos et nyt ole kunnolla" on uhmaikäiselle sangen abstraktia puhetta. Itse kerron uhmaikäiselleni kaupparaivarin iskiessä, että "emme voi ostaa (luvattua) nallekarkkipussia, koska huudat niin että ostamme vain pakolliset ja lähdemme heti sen jälkeen. Lopeta huutaminen, ja ehdimme ostaa myös nallekarkit".

Kaupparaivarit näyttäisivät tosin jääneen historiaan oman uhmiksen kanssa, ilmeisesti äidin kainalossa ei ollut kovin palkitsevaa rääkyä. Olen siitä onnekas (ja ehkä myös kokenut ammatin puolesta), että kirkuva uhmis saa vereni jäätymään ja teen aivan tyynenä ostokset loppuun lapsen huutaessa kainalossa/rattaihin köytettynä. Minusta on väärä viesti lapselle, että huutamisessa on niin paljon voimaa, ettei äiti pysty hoitamaan kauppaostoksia loppuun.

Alistaa tai moittia lasta itseään ei minusta saa uhman iskiessä. Toki voi ilmaista, että käytös oli ei-toivottua, mutta lasta ei saa halventaa.

Hei, voitko antaa jotain esimerkkejä, minkälainen puhe olisi tuommosessa tilanteessa lapsen halventamista?

 

[pkjohtaja]

[QUOTE="aapee";28174148]Hei, voitko antaa jotain esimerkkejä, minkälainen puhe olisi tuommosessa tilanteessa lapsen halventamista? [/QUOTE]

"Aina sä huudat täällä kaupassa ja koko kauppareissu menee aina pilalle sun takiasi"

"Tästä ei tule yhtään mitään kun sä olet niin hirveä kakara"

"Kun mennään kotiin niin mä heitän sun lelut roskiin ja katotaan sitten kenellä on hauskaa"

Tässä nyt vaikka kolme tosielämän erimerkkiä.

 

["Vieras"]

Lähtökohta on se että uhmaikäinen ei vielä hallitse tunteitaan. Joskus pääsee kiukku ja uhma valloilleen eikä lapsi itse sille välttämättä voi mitään. Eikä tahattomasta raivosta pidä rankaista tai suuttua. Tarkoitus oisi opettaa lapselle pikkkuhiljaa, miten tunteita hallitaan. Jos lasta joku juttu kaupassa harmittaa sanot että sinua näyttäisi nyt harmittavan ette saa jne.. Huuda vaan jos harmittaa, se helpottaa oloa. Voit myös polea jalalla maata.

Sä et voi olettaa että lapsi voi lakata uhmaamasta niinkunnappia painalamalla jos uhkailet tai neuvottelet.

 

["vieras"]

Siis uhmaikäinen lapsihan ei saa uhmakohtausta ilkeyttään ts. ei tarvitse moitetta, vaan siksi että harjoittelee vasta hallitsemaan tunteitaan. Aikuisen tehtävänä on pysyä rauhallisena.

 

["vieras"]

"Aina sä huudat täällä kaupassa ja koko kauppareissu menee aina pilalle sun takiasi"

"Tästä ei tule yhtään mitään kun sä olet niin hirveä kakara"

"Kun mennään kotiin niin mä heitän sun lelut roskiin ja katotaan sitten kenellä on hauskaa"

Tässä nyt vaikka kolme tosielämän erimerkkiä.

No kuka helkkari noin alentavasti lapselleensa puhuisi?
Puhuuko jotkut oikeasti noin?

 

[,jbhvk]

[QUOTE="vieras";28174244]No kuka helkkari noin alentavasti lapselleensa puhuisi?
Puhuuko jotkut oikeasti noin? [/QUOTE]

Kyllä. Moni. Valitettavasti.

 

["vieras"]

Kyllä. Moni. Valitettavasti.

No johan on vanhemmat. Kyllä pitäisi mennä koulun penkille opettelemaan, miten muille puhutaan. En puhuisi noin edes ventovieraalle, saatika omalle lapselle!

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";28174217]Lähtökohta on se että uhmaikäinen ei vielä hallitse tunteitaan. Joskus pääsee kiukku ja uhma valloilleen eikä lapsi itse sille välttämättä voi mitään. Eikä tahattomasta raivosta pidä rankaista tai suuttua. Tarkoitus oisi opettaa lapselle pikkkuhiljaa, miten tunteita hallitaan. Jos lasta joku juttu kaupassa harmittaa sanot että sinua näyttäisi nyt harmittavan ette saa jne.. Huuda vaan jos harmittaa, se helpottaa oloa. Voit myös polea jalalla maata.

Sä et voi olettaa että lapsi voi lakata uhmaamasta niinkunnappia painalamalla jos uhkailet tai neuvottelet.[/QUOTE]

Niinpä! Se on kuin murrosikä. Valtava tunnelataus tulee yhtenä ryöppynä ja lapsi itsekin menee hämilleen. Tunteita ei voi sen ikäinen hallita, mutta käytöstä voidaan ohjata. Meillä 1,5v tyttö menee omaan huoneeseen raivoamaan ja siellä saakin raivota rauhassa. Hetken päästä tulee halaamaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28174270]Niinpä! Se on kuin murrosikä. Valtava tunnelataus tulee yhtenä ryöppynä ja lapsi itsekin menee hämilleen. Tunteita ei voi sen ikäinen hallita, mutta käytöstä voidaan ohjata. Meillä 1,5v tyttö menee omaan huoneeseen raivoamaan ja siellä saakin raivota rauhassa. Hetken päästä tulee halaamaan.[/QUOTE]

Tämä on ihan varmasti joissain perheissä oikein toimiva systeemi, hienoa että teillä toimii. Mutta joku lapsi kokisi tuossa tilanteessa jäävänsä yksin selviytymään niiden hallitsemattomien tunteidensa kanssa ja/tai että kelpaa vanhemmalle (vanhemman seuraan) vain käyttäytyessään vanhemman asettamien käytöskriteerien mukaisesti. Lapsi oppisi ehkä joko raivoamaan kuuluvammin että saisi vanhemman apua tai peittämään tunteensa koska kokee ne ei-hyväksytyiksi. Ja EN todellakaan vihjaa että teillä olisi näin, jotkut lapset hakeutuu luonnostaan sulattamaan tunteitaan irti iholta, mutta tämä ei toimi kaikilla.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28174282]Tämä on ihan varmasti joissain perheissä oikein toimiva systeemi, hienoa että teillä toimii. Mutta joku lapsi kokisi tuossa tilanteessa jäävänsä yksin selviytymään niiden hallitsemattomien tunteidensa kanssa ja/tai että kelpaa vanhemmalle (vanhemman seuraan) vain käyttäytyessään vanhemman asettamien käytöskriteerien mukaisesti. Lapsi oppisi ehkä joko raivoamaan kuuluvammin että saisi vanhemman apua tai peittämään tunteensa koska kokee ne ei-hyväksytyiksi. Ja EN todellakaan vihjaa että teillä olisi näin, jotkut lapset hakeutuu luonnostaan sulattamaan tunteitaan irti iholta, mutta tämä ei toimi kaikilla.[/QUOTE]

Niin, meillä tyttö menee itse sinne omaan huoneeseen. Usein paiskaa ovenkin kiinni, mutta sitten itkee kun ei saa sitä auki. Tietysti avataan sitten ovi. Koskaan ei olla sinne käsketty. Mun mielestä oma huone ei saa olla rangaistuspaikka. Jos riehuu muualla kuin yksin omassa huoneessa, otetaan syliin ja rauhoitellaan. Omaan huoneeseen ei selvästikään meitä halua silloin kun menee sinne riehumaan.

Mun sisko oli jo ihan pienestä saakka samanlainen että meni omaan huoneeseen rauhoittumaan, usein vielä seisoi oven takana ettei kukaan pääse sisään. Sitten tuli halaamaan kun oli rauhoittunut.

 

["Entinen Ksantippa S."]

[QUOTE="vieras";28174460]
Mun sisko oli jo ihan pienestä saakka samanlainen että meni omaan huoneeseen rauhoittumaan, usein vielä seisoi oven takana ettei kukaan pääse sisään. Sitten tuli halaamaan kun oli rauhoittunut.[/QUOTE]

Tämä on mielestäni erittäin fiksua ajattelua; miettii, kuinka itse, lähisukulaiset tai puoliso käyttäytyvät käämien totaalisesti palaessa. Sitten vain nostaa mielessään sen tunnelatauksen toiseen potenssiin, ja pystyykin jo hivenen aavistelemaan uhmiksen maailmaa.

Uhmis vasta opettelee tunteiden vastaanottamista, mutta ihan samoja tunteita ne pohjimmiltaan ovat kuin isommillakin, voimakkaampia vain. Ja jokainen, joka on joskus saanut kunnon raivarin, voi miettiä, miltä tuntuu siinä tilanteessa kuunnella esimerkiksi uhkailua.

Säännöt ovat tarpeellisia, mutta ne laaditaan silloin kuin ollaan rauhallisia. Raivokohtauksen tullen ei mikään mäkätys auta. Raivosta etsitään tie ulos, ennemmin tai myöhemmin se löytyy.

 

["ookoo"]

Ei ole todellakaan ok puhua kamalasti raivoten ja kiroten lapselle, mutta nykyajan kasvatusohjeet tuntuvat menevän toiseen ääripäähän. Sellaiseen ääripäähän, että vanhempi ei saa hermostua mistään, vanhempi ei saa näyttää negatiivisia ärsytyksen tunteitaan, vanhemman pitää olla kuin valium-tiputuksessa oleva suolapatsas teki lapsi mitä tahansa, aina pitää vain jaksaa lässyttää ja keskustella ikuisuuksiin (vaikkei ihan pieni lapsi osaa Keskustella). Ja kun lapsi ei ikinä näe, että hänen toimintansa aiheuttaa negatiivisia reaktioita, lapsi ei sosiaalistukaan kun ei hän ole nähnyt, että tietty käytös on oikeasti ärsyttävää eikä sovi kun ollaan toisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Minusta lapselle saa ja pitää näyttää normaaleja tunteita - myös niitä ärsytyksen tunteita - siten hän oppii huomioimaan muidenkin tunteita ja käyttäytymään. On normaalia, että joskus vanhemmatkin hermostuvat, mutta lapsi näkee myös leppymisen ja sovinnon, ja että negatiivisista tunteista ja tilanteista päästään yhdessä yli. Nämä nykyajan ohjeet ovat johtaneet siihen, että vanhempien syyllisyydentunteet ovat valtavat pienimmistäkin negatiivisuuden tunteista, joita lapset väistämättä joskus aiheuttavat. Sitten sitä paskaäiti/isä-fiilistä kompentoidaan curlingilla ja äärimmäisellä hemmottelulla, minkä seuraukset on jo nähtävissä monessa paikkaa.

Ehkä nämä ohjeet on aina tehty jotain sossutapauksia ja lasten pahoinpitelytapauksia ajatellen, ettei kellään negatiivisten tunteiden näyttäminen mene ainakaan "yli". Ehkä alan ammattilaiset tekevät ohjeet sen pohjalta, mitä kauheuksiakin he joutuvat työssään näkemään, ei sen perusteella mitä valtaosa perheistä ja vanhemmista on - rakastavia ja lapsistaan huolehtivia vanhempia vaikka joskus hermostuvatkin lapsilleen.

Mutta vielä kerran, ei niinkään, että huudetaan naama punaisena pienelle lapselle.

 

["joo"]

[QUOTE="ookoo";28175364]Ei ole todellakaan ok puhua kamalasti raivoten ja kiroten lapselle, mutta nykyajan kasvatusohjeet tuntuvat menevän toiseen ääripäähän. Sellaiseen ääripäähän, että vanhempi ei saa hermostua mistään, vanhempi ei saa näyttää negatiivisia ärsytyksen tunteitaan, vanhemman pitää olla kuin valium-tiputuksessa oleva suolapatsas teki lapsi mitä tahansa, aina pitää vain jaksaa lässyttää ja keskustella ikuisuuksiin (vaikkei ihan pieni lapsi osaa Keskustella). Ja kun lapsi ei ikinä näe, että hänen toimintansa aiheuttaa negatiivisia reaktioita, lapsi ei sosiaalistukaan kun ei hän ole nähnyt, että tietty käytös on oikeasti ärsyttävää eikä sovi kun ollaan toisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Minusta lapselle saa ja pitää näyttää normaaleja tunteita - myös niitä ärsytyksen tunteita - siten hän oppii huomioimaan muidenkin tunteita ja käyttäytymään. On normaalia, että joskus vanhemmatkin hermostuvat, mutta lapsi näkee myös leppymisen ja sovinnon, ja että negatiivisista tunteista ja tilanteista päästään yhdessä yli. Nämä nykyajan ohjeet ovat johtaneet siihen, että vanhempien syyllisyydentunteet ovat valtavat pienimmistäkin negatiivisuuden tunteista, joita lapset väistämättä joskus aiheuttavat. Sitten sitä paskaäiti/isä-fiilistä kompentoidaan curlingilla ja äärimmäisellä hemmottelulla, minkä seuraukset on jo nähtävissä monessa paikkaa.

Ehkä nämä ohjeet on aina tehty jotain sossutapauksia ja lasten pahoinpitelytapauksia ajatellen, ettei kellään negatiivisten tunteiden näyttäminen mene ainakaan "yli". Ehkä alan ammattilaiset tekevät ohjeet sen pohjalta, mitä kauheuksiakin he joutuvat työssään näkemään, ei sen perusteella mitä valtaosa perheistä ja vanhemmista on - rakastavia ja lapsistaan huolehtivia vanhempia vaikka joskus hermostuvatkin lapsilleen.

Mutta vielä kerran, ei niinkään, että huudetaan naama punaisena pienelle lapselle.[/QUOTE]

Oli kyllä hyvä kirjotus, pakko peesata! Kai sekin ois huono, jos lapsi vanhemmat eivät ikinä näyttäisi negatiivisia tunteitansa, vaikka pää pihisis ku painekattila.
Se kuuluisa kultainen tie, taitaa olla paras kaikista...

 

["jep"]

[QUOTE="ookoo";28175364]Ei ole todellakaan ok puhua kamalasti raivoten ja kiroten lapselle, mutta nykyajan kasvatusohjeet tuntuvat menevän toiseen ääripäähän. Sellaiseen ääripäähän, että vanhempi ei saa hermostua mistään, vanhempi ei saa näyttää negatiivisia ärsytyksen tunteitaan, vanhemman pitää olla kuin valium-tiputuksessa oleva suolapatsas teki lapsi mitä tahansa, aina pitää vain jaksaa lässyttää ja keskustella ikuisuuksiin (vaikkei ihan pieni lapsi osaa Keskustella). Ja kun lapsi ei ikinä näe, että hänen toimintansa aiheuttaa negatiivisia reaktioita, lapsi ei sosiaalistukaan kun ei hän ole nähnyt, että tietty käytös on oikeasti ärsyttävää eikä sovi kun ollaan toisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Minusta lapselle saa ja pitää näyttää normaaleja tunteita - myös niitä ärsytyksen tunteita - siten hän oppii huomioimaan muidenkin tunteita ja käyttäytymään. On normaalia, että joskus vanhemmatkin hermostuvat, mutta lapsi näkee myös leppymisen ja sovinnon, ja että negatiivisista tunteista ja tilanteista päästään yhdessä yli. Nämä nykyajan ohjeet ovat johtaneet siihen, että vanhempien syyllisyydentunteet ovat valtavat pienimmistäkin negatiivisuuden tunteista, joita lapset väistämättä joskus aiheuttavat. Sitten sitä paskaäiti/isä-fiilistä kompentoidaan curlingilla ja äärimmäisellä hemmottelulla, minkä seuraukset on jo nähtävissä monessa paikkaa.

Ehkä nämä ohjeet on aina tehty jotain sossutapauksia ja lasten pahoinpitelytapauksia ajatellen, ettei kellään negatiivisten tunteiden näyttäminen mene ainakaan "yli". Ehkä alan ammattilaiset tekevät ohjeet sen pohjalta, mitä kauheuksiakin he joutuvat työssään näkemään, ei sen perusteella mitä valtaosa perheistä ja vanhemmista on - rakastavia ja lapsistaan huolehtivia vanhempia vaikka joskus hermostuvatkin lapsilleen.

Mutta vielä kerran, ei niinkään, että huudetaan naama punaisena pienelle lapselle.[/QUOTE]

Pitkälti samaa mieltä. Sinänsä on hyvä taito harjoitella tuo oman maltin säilyttäminen, kun lapsi saa raivarin, sillä raivoava lapsi ei hallitse itseään, eikä ota vastaan oikein mitään palautetta. Raivoon mukaan menevä aikuinen ei pysty auttamaan lasta saamaan itseään takaisin hallintaan.

Sen sijaan silloin, kun lapsi ei ole hätää kärsimässä ylikuohuvan tunteensa kanssa, vaan enemmänkin kokeilee, mitä tapahtuu jos tahallaan ja toistuvasti jättää tottelematta tai tekee jotain kiellettyä, en ymmärrä, miksi vanhemman pitäisi pysyä suolapatsaana. Miksei lapselle saisi näyttää suuttumustaan ja rangaistakin? Ei tietenkään karjumalla, saati kurittamalla fyysisesti. Mutta jos lapsi läpsii aikuista tai sisarusta ja nauraa päälle kiellosta huolimatta, on ihan naurettavaa seistä vieressä ja lepertää "Micopetteri hei, älä viitsi tehdä noin, tuo tuntuu pahalta, hei Micopetteri mä en haluaisi että sä lyöt muita kun siitä tulee paha mieli hei". Tietysti lapselle pitää ensin selvittää sallittu ja kielletty, ja usein perustellakin, mutta jos siitä huolimatta ei-hyväksyttävä käytös jatkuu, kyllä tunne saa kuulua vanhemman äänensävystä, ja tarvittaessa lapsen saa poistaa paikalta tai esim. takavarikoida väärinkäytetyn tavaran. Niin maailmakin toimii - kyllä öykkärille hermostutaan, ja jos öykkäröinti jatkuu, häntä ei enää haluta mukaan. On reilumpaa olla tässä suhteessa rehellinen kuin viestittää lapselle, että teitpä mitä tahansa, saat olla mukana ja valita itse. Se taas on eri asia, etteivät vanhemmat lakkaa rakastamasta, vaikka tämä käyttäytyisikin huonosti.

 

[Näinkö?]

[QUOTE="jep";28176249] Mutta jos lapsi läpsii aikuista tai sisarusta ja nauraa päälle kiellosta huolimatta, [/QUOTE]

Jos tällaista tapahtuu, niin joku on kasvatushommissa mennyt pieleen jo aikaisemmin. Aikuinen hermostunut, näyttänyt ärtymyksensä kun lapsi eka kerran läpsäisi? Lasta unohdettu heti ekalla kerralla ohjata oikeaan jne.

Valitettavasti lapsen kasvatuksessa ei voi ottaa takapakkeja. Kun ensimmäisellä ja toisella kertaa on mokannut, on korjaaminen vaikeaa ja pian ollaan jatkuvassa jäähy- tms.kierteessä

 

[zazi]

Jos tällaista tapahtuu, niin joku on kasvatushommissa mennyt pieleen jo aikaisemmin. Aikuinen hermostunut, näyttänyt ärtymyksensä kun lapsi eka kerran läpsäisi? Lasta unohdettu heti ekalla kerralla ohjata oikeaan jne.

Valitettavasti lapsen kasvatuksessa ei voi ottaa takapakkeja. Kun ensimmäisellä ja toisella kertaa on mokannut, on korjaaminen vaikeaa ja pian ollaan jatkuvassa jäähy- tms.kierteessä

Riippuu minkä ikäisestä lapsesta on kysymys. Lapset testaavat omia rajojaan ja etsivät sitä pistettä, jossa vanhemmat hermostuvat. Ja, lapsilla on myös huumorintaju. Meidän 7kk poika osaa jo nauraa EI-sanalle ja tekee kahta nopeammin kielletyn jutun (esim. heittää kirjahyllyn alimmalla tasolla olevat lehdet alas). Ja 2 vee tyttö juoksee nauraen piiloon vaikka yritän jämerästi komentaa että tulee pesemään naaman ja kädet. 1,5 vuotiaana samainen tyttö myös läpsi minua naamalle nauraen kielloista huolimatta. Kyseessä ei ollut pieleen mennyt kasvatus vaan ilmeisesti jokin kausi; tyttö kokeili mitä tapahtuu jos hän tekee näin. Suuttuuko äiti jos vähän vielä läpsii.

Jos tapaan lapsen, joka tottelee vanhempiensa joka sanaa, istuu hiljaa kun pyydetään eikä koskaan kiukuttele, raivoa tai hermostuta vanhempiaan, olen hyvin huolissani. Joko vanhemmat valehtelevat lapsensa käytöksestä ja omastaan tai perheessä on jotain pahasti vialla. Uhmaiässä lapsen oma tahto kehittyy ja hänen kuuluukiin "raivostuttaa" vanhempansa. Hän kokeilee mitä omalla tahdollaan saa aikaiseksi. Vanhemman tehtävä on asettaa ne rajat, joita lapsi voi alkaa noudattamaan. Ja antaa lapselle omaa päätösvaltaa jotta lapsen oma tahto voi kehittyä normaalisti. Tyypillinen esimerkki: vanhempi päättää koska syödään ja mitä syödään, lapsen voi antaa päättää paljonko hän syö.

Meillä uhmaikä on kovassa vauhdissa, 2v kyllä kokeilee ja temppuilee. Raivoaa ja halailee. Tunteet vaihtelevat ja itsellä välillä pinna tosi kireänä. Joskus itse menen omaan nurkkaan vähäksi aikaa viilentymään, joskus tyttö. Yritän opettaa, että kaikki tunteet on sallittuja, ne suurimmat raivotkin. Mutta, koko perhettä ei tarvitse raivolla kuormittaa vaan pahimmat höyryt voi päästää yksinkin ulos. Eli kun tytölle tulee raivokohtaus, niin vien monesti sen omaan huoneeseen. Sanon, että täällä saat huutaa kunnes rauhotut. Olen kokeillut myös ottaa syliin ja jutella, mutta raivo vain yltyy tästä.

Jokainen lapsi on kuitenkin erilainen, voi olla että kuopus taas muutaman vuoden päästä tarvitsee syliä rauhoittuakseen, on sen verran erilainen kuin siskonsa. Yhden keino ei välttämättä sovi toiselle.

 

[Näinkö?]

Ei lapsi mieti "Suuttuuko äiti?" varsinkaan jollei äiti ole koskaan suuttunut. Lapsi, kuten mainitsit, laajentaa maailmankuvaansa ja hakee yhteisöön sopivia käyttäytymismalleja.

Vanhemman kiukkua ja suuttumusta ei tarvita siihen, että lapsi ohjataan näihin käyttäytymismalleihin.

 

[Oisku]

Ei lapsi mieti "Suuttuuko äiti?" varsinkaan jollei äiti ole koskaan suuttunut. Lapsi, kuten mainitsit, laajentaa maailmankuvaansa ja hakee yhteisöön sopivia käyttäytymismalleja.

Vanhemman kiukkua ja suuttumusta ei tarvita siihen, että lapsi ohjataan näihin käyttäytymismalleihin.

Miksi lasta oitäisi erityisesti varjella siltä että joku suuttuu? Jos tekee riittävästi typeryyksiä, saa jonkun suuttumaan. Se on parempi oppia ajoissa.
Nää on taas näitä curling mammojen huolenaiheita. "Nicopetterille voi tulla paha mieli jos sille sanoo vihaisesti, vaikka ei se tahallaan ketään lyö mutta ku se on vasta eskarilainen niin ei se voi tajuta" Ihmekös se että isompina ollaan kuin siat pellossa ellei edes saa edes komentaa.

Ja juu, meidän muksuja komennetaan, niille suututan jos aihetta on. Toki asiat myös selvitetään ja kerrotaan miksi suututtiin. Mutta eipä ole tarvinnut hävetä kaupassa, ei juhlissa tai ravintoloissa etteivät osaisi olla ihmisiksi.

 

["ookoo"]

[QUOTE="jep";28176249]Tietysti lapselle pitää ensin selvittää sallittu ja kielletty, ja usein perustellakin, mutta jos siitä huolimatta ei-hyväksyttävä käytös jatkuu, kyllä tunne saa kuulua vanhemman äänensävystä, ja tarvittaessa lapsen saa poistaa paikalta tai esim. takavarikoida väärinkäytetyn tavaran. Niin maailmakin toimii - kyllä öykkärille hermostutaan, ja jos öykkäröinti jatkuu, häntä ei enää haluta mukaan. On reilumpaa olla tässä suhteessa rehellinen kuin viestittää lapselle, että teitpä mitä tahansa, saat olla mukana ja valita itse. Se taas on eri asia, etteivät vanhemmat lakkaa rakastamasta, vaikka tämä käyttäytyisikin huonosti.[/QUOTE]

Totta, lapsen on parempi oppia turvallisessa ympäristössä luotettavien ja läheisten ihmisten kanssa sitä mikä on hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei. Häntä ei siitä huolimatta hylätä eikä lakata rakastamasta, vaikka välillä pitääkin ojentaa ja vaikka välillä vanhemmat hermostuvat. Se on karu koulu se, että ei ole kotona oppinut millainen käytös on ok ja mikä ei. Sitä satoa sitten korjataan koulussa ja elämässä myöhemmin.

 

[Näinkö?]

Miksi lasta oitäisi erityisesti varjella siltä että joku suuttuu? Jos tekee riittävästi typeryyksiä, saa jonkun suuttumaan. Se on parempi oppia ajoissa.
Nää on taas näitä curling mammojen huolenaiheita. "Nicopetterille voi tulla paha mieli jos sille sanoo vihaisesti, vaikka ei se tahallaan ketään lyö mutta ku se on vasta eskarilainen niin ei se voi tajuta" Ihmekös se että isompina ollaan kuin siat pellossa ellei edes saa edes komentaa.

Ja juu, meidän muksuja komennetaan, niille suututan jos aihetta on. Toki asiat myös selvitetään ja kerrotaan miksi suututtiin. Mutta eipä ole tarvinnut hävetä kaupassa, ei juhlissa tai ravintoloissa etteivät osaisi olla ihmisiksi.

Miksi aikuisen pitää suuttua`Jos lasta ohjataan järkevästi ja häntä kunnioittaen, ei kyse ole rajattomuudesta, eikä curlauksesta. Lapsi, mikäli häntä on ohjattu oikein ei "tee riittävästi typeryyksiä" Jos hänelle ei olla osattu johdonmukaisesti (suuttumatta) kertoa oikean ja väärän eroa, hän saattaakin tehdä typeryyksiä niitä rajoja hakiessaan.

Jos lapsi lyö muita, voi ei-toivotun käytöksen aina lopettaa muutenkin kuin suuttumalla tai takaisin lyömällä, eikös vaan?

Meillä oli kotona kolme lasta, eikä äiti suuttunut ikinä. Meihin luotettiin, meitä kuunneltiin mutta silti meillä oli rajat. Kukaan meistä ei ole koskaan ketään lyönyt, koska emme halua satuttaa ketään: tämän äiti opetti. Lyömättä olemiselle oli siis moraalinen/empaattinen syy ennemminkin kuin rankaistuksin opittu syy-seuraus (jos lyöt, toinen suuttuu ja lyö takaisin)

Kolme lasta ja sisarusten lapset on kasvatettu pitkälti samoin metodein ja veikkaampa, ettei heistäkään tule pilalle lellittyjä lapsia. Vanhimmista siskon- ja veljenlapsista päätellen vanhempiaan ja muita ihmisiä arvostavia nuoria aikuisia.