P
pohditaa
Vieras
Tyttö on kuukautta vaille 3v. On elämänsä aikana ollut 2krt yökylässä, toinen toissa syksynä ja nyt viime keväänä. En sinällään ole pitänyt yökyläilyistä pienellä, joten vain minimiin on päädytty.
Nyt sit vähän aikaa sitten alkoi näyttää siltä, et haluaisi esim kavereilleen/mummille/min siskolle yökylään ja muutenkin kylään yksinään. Olikin yks päivä kavereilla leikkimässä muutaman tunnin, mikä ei sit ilmeisesti ollutkaan niin kivaa. Oli koko kylän ajan halunnut olla aikuisen lähellä/sylissä ja kaipasi minua. Päivähoitoon (pph) menee aina iloisena ja mielellään, on hoitajan mukaan rento ja iloinen. Se on toki tuttu ja turvallinen paikka ja ihmiset.
Hänellä on myös alkanut uhma ja samalla voimakas halu olla minun lähellä. Kyselee onko äidin oma rakas jne. Todella mustasukkainen, jos kiinnitän huomiota muuhun.
Järjellä ja tunteella ajateltuna mietin, että nyt ei siis olekaan oikea aika aloittaa itsenäisiä kyläilyjä saati yökyläilyjä. Pienihän tuo on vieläkin.
Mutta ajattelenko väärin? Jos nyt ei "joudu" olemaan vieraampien kanssa ilman tukea, niin onko se vaikeampaa myös myöhemmin? Ei nyt sillä, että olisi pakko ikinä haluta mennä kavereille tai yökylään, mutta onhan se etenkin kouluiässä yksi osa suurta huvia. Puhumattakaan siitä, kuinka tervettä on nähdä vähän erilaisia tapoja ja koteja. Tai saada nauttia siitä erityishuomiosta, mitä saa vaikka mummulassa.
Toisaalta ajattelen, että ei voi olla hedelmällistä muutenkin ahdistavassa ikävaiheessa joutua (liian) epämukaviin tilanteisiin ilman mun tukea.
Mitä mieltä?
Nyt sit vähän aikaa sitten alkoi näyttää siltä, et haluaisi esim kavereilleen/mummille/min siskolle yökylään ja muutenkin kylään yksinään. Olikin yks päivä kavereilla leikkimässä muutaman tunnin, mikä ei sit ilmeisesti ollutkaan niin kivaa. Oli koko kylän ajan halunnut olla aikuisen lähellä/sylissä ja kaipasi minua. Päivähoitoon (pph) menee aina iloisena ja mielellään, on hoitajan mukaan rento ja iloinen. Se on toki tuttu ja turvallinen paikka ja ihmiset.
Hänellä on myös alkanut uhma ja samalla voimakas halu olla minun lähellä. Kyselee onko äidin oma rakas jne. Todella mustasukkainen, jos kiinnitän huomiota muuhun.
Järjellä ja tunteella ajateltuna mietin, että nyt ei siis olekaan oikea aika aloittaa itsenäisiä kyläilyjä saati yökyläilyjä. Pienihän tuo on vieläkin.
Mutta ajattelenko väärin? Jos nyt ei "joudu" olemaan vieraampien kanssa ilman tukea, niin onko se vaikeampaa myös myöhemmin? Ei nyt sillä, että olisi pakko ikinä haluta mennä kavereille tai yökylään, mutta onhan se etenkin kouluiässä yksi osa suurta huvia. Puhumattakaan siitä, kuinka tervettä on nähdä vähän erilaisia tapoja ja koteja. Tai saada nauttia siitä erityishuomiosta, mitä saa vaikka mummulassa.
Toisaalta ajattelen, että ei voi olla hedelmällistä muutenkin ahdistavassa ikävaiheessa joutua (liian) epämukaviin tilanteisiin ilman mun tukea.
Mitä mieltä?
