Tyytyminen "onnelliseen" elämään

[kikko]

Kaikki varmaan tietävät ihmisiä, jotka vaihtavat aina uuteen kun vanha suhde alkaa kyllästyttää. Vaikka elämä olisi hyvää, siis parisuhteessa seksi toimii, keskustelu ja muukin, niin eihän 5 vuoden jälkeen toinen tunnu enää samalta kuin alussa. Arki on tullut suhteeseen ja suhde on muuttunut. Ja sitten alkaa kiinnostaa muut ihmiset, ihastumisia tulee. Itsellenikin on tullut (ihan viattomia siis, ei mitään suhteita), mutta olen niitä pitänyt vain semmoisina pieninä piristysruiskeina. Kiva siis ajatella, että kiinnostan vielä muitakin miehiä ja muutkin kiinnostavat minua. Mutta mitään konkreettista ei ole tullut tehtyä kenenkään ihastuksen kanssa, vain pieniä ajatusleikkejä. Olen siis ollut tyytyväinen tähän onnelliseen elämääni, enkä haaveile, että olisi ihana rakastua johonkin uuteen ja kokea taas se alkuhuuma. Tiedän nimittäin kyllä, että kaikki alkuhuumat loppuvat ennemmin tai myöhemmin. Se mitä sen jälkeen jää, on se ratkaiseva asia.

No, mieheni ei kuitenkaan oikein osaa noin elää. Häpeäkseni myönnän, että aloitimme suhteemme kun hän oli vielä naimisissa, mutta lopulta hän erosi ja nykyään olemme olleet yhdessä 5 vuotta jo ihan avoimestikin ja meillä on pieni lapsi. Mutta niin vaan vaikka kaikki oli muka hyvin, hän meni ja ihastui yhteen naiseen oikein kunnolla ja meinasi jo lähteä. Mutta tämä nainen kun ei halunnut olla syy eroomme ja häipyi tavallaan kuvioista, tuttavapiirissä hän yhä on, niin eihän se mies mihinkään lähtenyt. Tämän heidän suhteensa ei ollut seksisuhde (nainen ei suostunut, mieheni varmasti olisi), joten mieshän esinnäkin katsoo, ettei ole minua varsinaisesti pettänyt. No, koska tiedän itsekin kuinka helppoa on joutua suhteeseen varatun ihmisen kanssa, en oikein voi olla moralisti ja inhota heitä kumpaakaan. Ja tiedän kyllä, jos kerran otin miehen joka pystyy minun kanssa pettämään vaimoaan, niin kyllä hän minuakin pystyy pettämään. Mutta ainahan sitä kuvittelee muuttavansa toisen.

Olen siis jutun antanut anteeksi, mutta en silti pysty oikein unohtamaan. Ja varsinkin mietin siis sitä, että koska tämä tapahtuu uudestaan (jonkun toisen kanssa). Koska vaikka mies itsekin totesi, että meidän suhteessamme kaikki oli hyvin (ennen tuota tapahtumaa), nii hänellä on huono itsetunto ja kun tulee kaunis nainen joka on kiinnostunut niin hänen on vaikea vastustaa. Ymmärrän tosiaan, että yli 15 v nuoremman naisen kiinnostus on todella imartelevaa, mutta mielestäni "normaali" ihminen joka on jo hyvässä suhteessa ottaisi sen vaan imarteluna eikä alkaisi kuvitella mitään ja syöksyä suinpäin suhteeseen. Itse olen sitä mieltä, että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella ja jos se onkin, niin se voi johtua siitä, että on unohtanut kastella omaa nurmikkoaan.

Haluaisinkin vinkkejä, että mitä ihmisen pitää tehdä jos hän itse tiedostaa, että ei osaa tyytyä elämäänsä vaan joka suhteen kuluessa haluaa jotain uutta, taas niitä suuria tunteita joita aina alussa on. Yleensähän suositellaan sille toiselle, että vaihda miestä, älä usko että hän muuttuu..jne. Mutta kun tiedän, että ihmiset pystyvät muuttumaan (jos itse haluavat), niin mitä hänen pitäisi tehdä jotta hän osaisi nauttia paremmin nykyisestä elämästä eikä hamuta kokoajan jotain muuta? Onko terapia ainoa vaihtoehto? Onko kellään kokemusta esim. parisuhdekursseista yms tai muista vastaavista? Välillä suorastaan toivon, että miestä kohtaisi jokin pieni onnettomuus, jotta hän tajuaisi elämän kallisarvoisuuden ja sen, että pitää rakastaa sitä mitä on saanut....

 

[Monimutka]

Välillä suorastaan toivon, että miestä kohtaisi jokin pieni onnettomuus, jotta hän tajuaisi elämän kallisarvoisuuden ja sen, että pitää rakastaa sitä mitä on saanut....

Valitettavasti useimmille ihmisille nimenomaan tuo "onnettomuus" on vasta se joka opettaa nykyisen hyvän elämän arvon. On toki niitäkin jotka pystyvät kasvamaan henkisesti myös kurssien, itsetutkiskelun tms. kautta. He ovat kuitenkin yleensä pieni vähemmistä ja aina se vaatii kovaa omaa tahtoa ja motivaatiota muuttua. Ihminen joka hyppää aina vähän väliä uuteen, kuvittelee usein että hänelle kaikki on aina mahdollista eikä elämässä ole mitään lopullisia rajoitteita tai velvollisuuksia. Siis jonkinlainen "pikkupoika-syndrooma". Parhaimmillaan se voi toki olla myös suurta luovuutta ja kykyä heittäytyä aina uuteen. Pahimmillaan se on taas vastuuttomuutta ja piittaamattomuutta toisista ja heidän tunteistaan.

Minun on vaikea nähdä että miehesi muuttuisi jollain kurssilla tai muulla vastaavalla. Kyllä hänen pitää vain ymmärtää vakaan ja turvallisen elämän arvo niin että hän näkee sen sinä tavoittelemisen arvoisena asiana.

 

[DeepaDeepa]

On tosi hienoa, että ajattelet niin monipuolisesti ja oikeudenmukaisesti, mutta varo ettet kompastu siihen. Olkootkin teidän suhteenne alkanut ihan miten vain, niin et sinä voi miehesi puolesta vastuuta ottaa miten hän silloin ja nyt hoitaa suhteensa. Jos miehesi on niinkin ajattelematon tapaus naisten suhteen kuin häntä kuvailit, niin minun mielestäni sinulla on täysi oikeus suuttua ja loukkaantua hänelle. Et voi lopun ikääsi rangaista itseäsi ja suhdettanne siitä, miten se alkoi. Nyt on nyt ja silloin oli silloin. Elämä ei ole pelkästään sitä, että kaikesta saa maksaa, vaan kyllä se elämä menee myös eteenpäin ja antaa meille tilaisuuden korjata vanhoja virheitämme. Joten eikö teidän suhteessanne ideana olisi nimenomaan pitää sitä kunnossa? Ja jonkun on se rautalangalla miehellesi selitettävä ja valitettavasti se selittäminen on sinun vastuullasi.

Kyllä ne muutokset aina lähtevät ihmisestä itsestään ja yksi keino onnellisuuteen (minä sanoisin mielenrauhaan) on uskaltaa olla se, joka on ja ilmaista tahtonsa selkeästi silloin kun tuntee, ettei homma nyt oikein luista. Sinunlaisesi ihminen osaa varmasti esittää asiansa rakentavasti, joten älä piilota itsestäsi niitä kykyjä joilla voit suhdettanne kohentaa.

Se, että uskaltaa tuntea ja hyväksyä ne hankalatkin tunteet, ovat tärkeitä vapauttaa pois sisuksistaan. Sen jälkeen jää tilaa kasvattaa parempia tunteita ja kokea mielihyvää elämässään.

 

[lapsellinen]

Jos miehesi kerran olisi jo lähtenyt, jos olisi saanut tämän naisen niin miksipä ei yrittäisi lähteä taas seuraavankin naisen matkaan, jos satttuisi saamaan vastakaikua tunteilleen? Mitäpä miehesi tuumaa, jos seuraavan siirron teetkin sinä? Se ei varmaan olekaan taas ok, että sulla olisikin uusi mies.