M
"mie"
Vieras
Lapseni on tänään oppinut konkreettisesti miten raadollista on tyttöjen välinen ystävyys. Kaksi kertaa jo haettu tänään ulos leikkimään (ensin yksi tyttö haki ja myöhemmin illalla eräs toinen "kaveri" haki) ja kummallakin kerralla tyttö palasi n. tunnin päästä kotiin, kun tälle kaverille oli tullut toinen kaveri ja olivat sanoneet tytölleni, että "sori et mahdu tähän leikkiin enää, mene kotiisi siitä." Sama siis toistui uudelleen illalla, nyt vain eri kaverin kanssa. Lapseni ihmettelee, miten näin voi joku käyttäytyä, hän ei koskaan syrji toisia leikeissä, koulussakin leikkii helposti kolmen porukoissa vaikka eniten tietysti parhaan kaverinsa kanssa (joka ei siis ollut kumpikaan näistä jotka haki tänään ulos) kahdestaan, mutta huolii silti joukkoon myös muita.
Omille lapsilleni olen aina opettanut, että kaikki otetaan mukaan leikkiin ja uskoakseni tämä on mennyt perille. Harmi ettei muilla ole samaa kasvatusta, tai ainakaan oppi ole mennyt perille. Sohaisen ampiaispesää ja väitän, että tämä toisten lasten syrjään jättäminen on jo päiväkodissa opittu tapa! Omani on siis kotihoidettuja ja koulussa tytön parhaat kaverit ovat myöskin näitä "kotihoidettuja", jotka eivät syrji toisia. Päiväkodissa suurimman osan elämästään hoidossa olleet lapset taas tappelevat, kiusaavat ja jättävät muita syrjään leikistä herkemmin.