V
"VoeVoe"
Vieras
[QUOTE="a p";29662804]Tuossa myöhemmässä kommentissani totesinkin, että järeämmät keinot tulee käyttöön siinä vaiheessa jos/kun jonkun lapsen/lapsien osalta kiusaaminen jossain vaiheessa muuttuu säännölliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi! Toi oli toistaiseksi vaan yksi typerä heitto tolta pojalta.
Oletko nyt ihan varma että kyse oli sun kohdalla tästä yhdestä ainoasta sanomiskerrasta? Jos näin niin sitten en voi minäkään ymmärtää.[/QUOTE]
Veikkaan että äkkinäinen, itkuinen/vihainen kehotukseni poistua olisi eskaloitunut aika reippaasti tämän porukan puheissa ennenkuin kulkeutui vanhempien korviin. Tai sitten isällä oli jotain pahempiakin vihanhallintaonhelmia. En haukkunut tai käyttäytynyt kiusaavasti viattomia kohtaan, mutta tiuskin töykeästi puhuteltaessa ja halusin olla yksin. Jokseenkin ärsyttävän sarkastisen ja kyynisen luonteenkin kehitin, mutta en sitä viljellyt ihmisille jotka eivät olleet kimpussani.
Mutta toivon ja uskon ettei tuo teidän tapaus kehity kiusaamiseksi, minustakin kuulostaa kovasti siltä että poika oli vain jostain omasta asiastaan vihainen ja turhautuneena möläytti tuollaista kun ärsytti. Mitkään kostotoimenpiteet eivät kumminkaan ratkaise asioita, eikä aikuisen ihmisen tule koskaan alentua pikkulapsen tasolle haukkumaan häntä.