M
"melina"
Vieras
Meillä on lastenhoitaja kotona 4 pv vkossa kahdelle tytölle (8v + 4v). Tytöt on tykänneet hoitajasta, joka on parikymppinen nuori nainen. Viikonloppuna tuli huolestuttava asia esille. Vanhempi tyttö oli vaisu ja kun kyselin niin viimein kertoi, että hänen tultua koulusta yhtenä iltapäivänä oli lastenhoitaja kiskaissut hänet polviensa päälle siten, että tyttö oli siinä selällään. Hoitaja oli pitänyt tyttöä pitkään "lujaa kiinni" (omin sanoin) ja puhunut uhkaillen kovalla äänellä aivan kasvojen lähellä. Selkää kuulemma sattui kun hän retkahti hoitajan polville.
Tuota kiskaisua oli tytön mukaan edeltänyt se, että hän oli kertonut pikkusiskolle miten joku oli koulun pihassa töninyt toista ja sanoi, että jos häntä tönittäisiin, niin hän tönäisisi takaisin, johon hoitaja oli reagoinut tällä tavalla - eli kiskaisemalla kovakouraisesti tytön makaamaan selälleen jalkojensa päälle ja "kraiveleista" pidellen ojentanut tyttöä. Oli kuulemma huutanut, että 'et sinä ketään ihmisiä voi tuolla kadulla mennä tönimään'!
Kysyin vielä nuoremmalta tytöltä, että mitä tapahtui muistaako ja hän sanoi että muistaa ja "Lotta itki". (Eli että itse oli itkenyt.) Vanhempi tyttö vahvisti, että pikkusisko oli itkenyt. Ilmeisen pelottava tilanne siis, ei ole arka nelivuotias.. Mietin tässä että miten etenen. Näin hoitajan kiireessä aamulla, menen itse aikaisemmin tänään kotiin eli voin ottaa asian puheeksi heti.