Tyttäreni itsemurhasta

[Surullinen äiti]

Otsikossahan se asia tulikin. Tänä vuonna tyttärestäni kuolemasta tulee 5-vuotta. Hän riisti henkensä vain 19-vuotiaana. Tämä tuska ja kaipuu, helpottaako se ikinä? Mulla on 4 nuorempaa lasta, jotka ovat tietysti minulle kaikki kaikessa, mutta esikoistani on niin ikävä välillä, että hengityskin salpautuu. Minun täytyy jaksaa lapsien takia, en voi enää romahtaa sängyn pohjalle, mitä alkuun tein. Onko täällä muita joiden lapsi on päätynyt näin surulliseen tekoon? Olisi kiva jutella kohtalotovereiden kanssa. Ja oon oikeesti aito, en mikään huomiota hakeva trolli.

 

[Ei muistella pahalla]

Otan osaa suruusi, en pysty kuvittelemaankaan mitä olet joutunut käymään läpi :-(
Halaus

 

[voimia]

<3

 

["terttu"]

Lämmin halaus

 

[Tunteet]

Tuska ja suru tulevat myöhemmin pintaan aaltoina, eivät ehkä ole niin voimallisesti läsnä koko ajan. Koeta keskittyä myönteisiin yhteisiin hetkiin tyttäresi kanssa ja saada lohdutusta ja voimaa niistä muistoista. Suru pienenee hieman vain suremalla. Saatko terapiatukea tai oletko saanut? En ole kokenut samaa, mutta traagisen läheisen kuoleman. Voimaa saa läheisistä ja lapsista kun heittäytyy vain tähän hetkeen heidän kanssaan.

 

[voih]

Otan osaa
Ei ole kokemusta muusta, kuin olemalla se tapettava. Kuten huomaat, en onnistunut, vaan pelastuin viime hetkellä. Ja siitä seurasi takaisku, josta myös "pelastuin" juuri ja juuri. En olisi halunnut, elämä on yhtä paskaa kuin ennenkin.
Varmasti aika tekee tehtävänsä. Sinun pitää käydä terapiassa, ja hyväksyttävä teko. Muiden lasten vuoksi. Itseä unohtamatta.