Työvoimaviranomaiset kyyläävät työttömien työnhakijoiden tekemisiä sosiaalisen median kautta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
"Hans Nissen on suomalainen sarjakuvapiirtäjä, kustantaja ja kuvittaja. Hän on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista graafisen suunnittelun linjalta. Nissen on julkaissut suomalaista ja käännössarjakuvaa vuodesta 1997 Kreegah Bundolo -kustantamonsa kautta."

Kannattaisko Nissen päivittää wikinsä ja jertoa olevansa työtön?
 
Jos on kirjakauppiaana ja piirtäjänä niin kehno, ettei onnistu elantoaan ansaitsemaan, pitää ryhtyä tekemään jotakin muuta, johon kyvyt riittävät. Vaikkapa varastomiehen hommia. Yrityksen lopettamisen jälkeen voi toki olla pari kuukautta tarpeen saada apua, mutta ei viittä vuotta.
Ja se myymättömien kirjojen varasto olisi kannattanut myydä kerralla yrityksen lopettaessa. Ei tarvitsisi selitellä jälkeenpäin.
Välttämättä ei olekkaan ollut viittä vuotta täysin työttömänä vaan tukia peritään siltä ajalta takaisin. Toimittajienkaan ammattitaitoon kun ei ole luottamista.
 
Keskus kieltäytyi ensin luovuttamasta ohjeistusta vedoten siihen, että kyseessä on viranomaisen sisäiseen käyttöön tarkoitettu asiakirja. Yle valitti kieltävästä vastauksesta hallinto-oikeuteen, minkä jälkeen Keha-keskus pyörsi virheellisen päätöksensä ja toimitti pyydetyn ohjeen.
Näitä tapauksia on ollut useitakin joissa ensin kieltäydytään antamasta tietoja ja sitten ne kuitenkin täytyy lain mukaan antaa. Herää kysymys millä ammattitaidolla näitä valtion puljuja johdetaan.
 
Sinähän voit tehdä sen. Vai meneekö korvaukset jos muokkaa wikin tekstiä? Sehän voi estää sinua työllistymistä juuri silloin
👍Tämän palstan Pölhö-Kustaat luulevat olevansa kaikkien alojen huippuja länkyttämällä päivät pitkät tällä mammapalstalla. Heidän suurin onni on, jos joku lukija tyhmyyttään kommentoi heidänviesteihin. Niistä triggeröityminen työllistää heitä viikkokausia.
 
Tuo on vielä pientä. Kilttimiehen entisen työkaverin puoliso keksi hakea matkakustannuskorvauksia väärennetyillä kuiteilla. Homma meni ammattimatkailuksi, joku teki rikosilmoituksen ja tyypille tuli tuomio petoksesta. Siinä on vaan se että myös työkaverilla vaihtui työ koska turvallisuusalalla ei tuota katsota hyvällä.
 
sokea reettaki tajuaa että kelan asiakkaan ei kandee laittaa someensa kuvia siitä miten rahakkaita pimeitä keikkoja on tullu tehtyä
 

Yhteistyössä