Työttömyysturvajärjestelmää romutetaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
"– Lakimuutosten aikataulu on erittäin tiukka, ja muutoksia on tulossa paljon. Suuri osa muutoksista on työttömyysturvan heikennyksiä, mikä tarkoittaa sitä, että päivärahaa saa jatkossa vähemmän, sanoo Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKOn kassanjohtaja Outi Mäki.

Suunnitellut muutokset vaikuttavat oikeastaan kaikkiin etuudensaajaryhmiin ja muutokset ovat myös euromääräisesti suuria.

Merkittävä heikennys on muun muassa lapsikorotusten poistaminen, joka vaikuttaa 150–284 euroa työttömien lapsiperheiden toimeentuloon kuukaudessa, Mäki sanoo.

– Haluamme tiedottaa tulevista työttömyysturvan muutoksista, jotta mahdollisimman moni voisi varautua niihin. Tämänhetkiset tiedot perustuvat vielä osin hallituksen ohjelmaan. Tiedot ovat siten alustavia ja niihin voi tulla muutoksia lainvalmistelun edetessä, Mäki jatkaa."
 
Nonni, näin saadaan näppärästi ostovoimaa heikennettyä. Onkohan otettu huomioon miten yritykset pärjäävät ilman maksavia asiakkaita?🤔

Ja kuinka monelle todellisuudessa on työtä?
”Ilmaisduuneja” tekee jo useampi satatuhatta…
 
Nonni, näin saadaan näppärästi ostovoimaa heikennettyä. Onkohan otettu huomioon miten yritykset pärjäävät ilman maksavia asiakkaita?

Ja kuinka monelle todellisuudessa on työtä?
”Ilmaisduuneja” tekee jo useampi satatuhatta…
Suurin osa maksavia asiakkaita, joilla on rahaa ovat yli 60 vuotiaita. Tuilla ja pienillä palkoilla elävät kuluttavat kyllä mutta summat ovat aivan muuta.
 
mualla pohjoismaissa koko sosiaaliturva toimii jelposti-

niistä puuttuu kokonaan esim työttömien pompotus-

Suomi on apkkosääntöjen maa- jossa kaikki on säädetty pudottamaan asiakas työtön pois oikeutuksesta korvauksiin- eli sossun turviin.

Muualla pohjoismaissa kaikilla on hyvinvointi- vain Suomessa on köyhiä ja rahat ei riitä- ja joutuu käymä'n 3 eri viraston kautta että saa rahansa jos saa...

Miksi esim joku työtön rahaton ei saisi tienata lisötuloja- vaan kaikki vähennetään heti= kukaan eiteitentkään voi tehdä lisätuloja- ja sitten ihmetellään jos ihmiset on lamautuneita eli passiivisia.

Maapallon korkeimpaan tietoisuudentasoon kuuluvana on kauheaa ktsella tätä fasismi-kommunismia...

esim. nämä asiat pitäisi lähteä asiakkaan aloitteesta- mikä olisi hyvä asiakkalle- tätä voitaisiin kysyä ihan ekana- ja toimia senmukaan-

monilla saattaa olla ideoita ja tavoitteita joita haliuavat toteuttaa- ja koko yhteiskunta hyötyisi-

esim Ruotsin kokrea elintaso on pikinut monella tapaa menesyystä-

liike-elämässä, viihteessä, tieteessä, urheilussa, jne...
 
Olen ehdottoman samaa mieltä, tässä käy vielä hupsusti ja lopulta varmaan ollaan Ruotsin kanssa samassa jamassa rikollisuudessa ja ihmetellään. Törmäsin eilen Facebookissa yhdessä ryhmässä blogiin johon oli kirjoitettu juttu hallituksen tulevista leikkauksista. Se oli todella hyvä yhteenveto ja kerrankin kirjoitettu maallikon ajatuksin ja sanottu suoraan mitä ajattelee eikä aina sitä samaa virallista ja ympäripyöreää liibalaabaa mitä kaikki tuutit suoltavat ulos.

Jos haluatte käydä lukemassa: https://voipiipnyttaas.blogspot.com/
Hallituksen leikkauksia koskeva aihe oli tuo uusin postaus, mutta älkää juoko mitään kun luette sitä! Nimimerkillä meinasin jutun lopussa tukehtua mehuuni kun luin kirjoittajan terveiset hallitukselle :'D
 
"Hallitus toteaa ohjelmassaan, että tulevaisuudessa työkykyiset toimeentulotuen hakijat voidaan velvoittaa työskentelemään julkisorganisaation osoittamissa työtehtävissä saadakseen tuen, samoin kuin Tanskassa tehdään. -Kas kun ei Ruotsissa..."

Oikeisto haluaa köyhät tes-palkatun ja työehtojen ulkopuoliseen orjapalkkatyöhön. Työstähän pitää maksaa alan tes-palkka ja saada tyehtosopimuksessa mainitut työehtoedut ja perusturva on tarkoitettu niille, jotka eivät löydä tai joille ei ole tarjota tes-palkattua työtä. Nyt muodostetaan jotain uutta alipalkkaustyömarkkinaa, jossa voi olla työtön ja työssä samaan aikaan, ja palkka on sosiaaliturva. Toivottavasti SAK ja muu AY-väki laittaa nämä oikeiston työorjuusmarkkinat kuriin ennen niiden syntymää ja vaikka yleislakolla. On selvää että jos kokoomus, persut, rkp ja kd saavat tällaiset alipalkkatyömarkkinat voimaan, niille tippuu yhä suurempi osa tes-työläisistä, koska kukapa maksaisi normaalia alan tes-palkkaa, mikäli pakkotyöläisiä on saatavilla, jotka hengissä selvitäkseen tekevät muutaman euron tuntipalkalla töitä saadakseen entisen toimeentulotuen suuruisen rahamäärän hengissä selvitäkseen.
 
Pelkäät joutuvasi töihin. :laugh:
 
No tämä juuri! Tuossa tekstissä kirjoittaja otti kantaa myös juuri tuohon, että luultavasti sitten aletaan irtisanoa työntekijöitä ja firmat pyörivät noilla orjatyöläisillä.

Siihen suuntaan viittaisi myös se, että hallitus aikoo tehdä irtisanomisesta nykyistä helpompaa. Tämä on oikeasti ihan sekopäistä touhua, tämä maa varmaan räjähtää käsiin seuraavien vuosien aikana... Taisi olla juuri eilen muuten, kun luin uutisen vuodenvaihteen jälkeen suunnitteilla olevasta yleislakosta.
 
Mikä siinä työn tekemisessä sua oikein niin paljon pelottaa?
 
Mitä ihmettä nyt taas? Käyn töissä, mutta kyllä näitä leikkauksia katsoessa huolettaa. Palkkani ei edes ole huonoimmasta päästä, mutta silti tekee tiukkaa että pärjää taloudellisesti kun kaiken hinta nousee niin paljon. Ja jos hallitus tosiaan saa helpotettua irtisanomisia, mikä estää työnantajaani irtisanomasta minua ja ottamasta minua takaisin samaan työhön toimeentulotukea vastaan? Tulee varmasti halvemmaksi työnantajalle ottaa niitä pakkotöihin määrättäviä, vähän sama homma kuin nyt on opiskelijoiden ja harjoittelijoiden kanssa, jotkut paikat pyörivät vain heidän työpanoksellaan, koska heidän palkkansa tulevat halvemmiksi.
 
Yhteistyössä