Työpaikkoja olisi vaikka kuinka paljon vapaana, mutta eihän töihin lähteminen kiinnosta pätkääkään elämäntapatyöttömiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Missä sanotaan, että olisi 3700 e/kk ?

Itse menisin mieluusti tuohon työhön jopa nykyisestä työstä. Mulla ei vaan taida pää kestää tuota työtä. Raskaampaa ja stressaavampaa kuin kuvittelisi.
Linkissä sanotaan.

Uskokoon ken tahtoo. Olen kerran kokeillut linja-uton ajoa Helsingissä messualueella.
Rankka ammatti jossa epäinhimilliset työolot, iso vastuu ja asiakkaita joka lähtöön.
Ap. voisi työllistää itsensä perustamalla yrityksen, joka kouluttaa nettikiusaajia somen avoimille keskustelufoorumeille.

Venäjältä varmaan riittäisi rahaa tämmöisille. Toki moni ajaa heidän asiaa suurella paatoksella ihan ilmaiseksikin.
 
Kolme 12-tuntista päivää ja on neljä päivää vapaata.

Pyhäpäiviltä vähintään tuplapalkka eli noin 40€ tunnilta.

Mielenkiintoista. Itse vois vaikka mennä, koska palkka nousisi ja olishan tommoset vapaat aika houkuttelevia. Helsingissä noita busseja ajaa muuten valtaosalta ulkkikset. Eli ei kai ne kotoutumiset sitten ihan kaikilta vituiksi mennyt. Mahtava palkka maahanmuuttajalle.

Mä silti sanon, että suurimmasta osasta työttömiä ei tuohon ole. Vaatii tietynlaisia ominaisuuksia ja kaikilla ei niitä ole. Ja tietenkin iso osa työttömistä asuu muaalla kuin nöissä suurissa kaupungeissa.

Mut tosiaan, eiköhän tuonne kohta porukkaa riitä kun raksa-alallakin hommat vähenee.
 
Nyt kun oleskeluyhteiskunta on tullut tiensä päähän niin kohta bussikuskin työpaikoista tapellaan työttömien keskuudessa.
 
Ei ois meikäläisen duunia ku vessannpääsy on hankalaa.

Muutoin joku ajo-duuni vois olla kiva kun tää ala käy liian raskaaksi fyysisesti. Vaiks joku tavarataksi kun pk-seutu alkaa olla niin tuttua etten oo käyttänyt karttaa tai navigaattoria enää vuosiin.
 
Tässä taas kohtuuhyväpalkkanen homma, joka monesta syystä ei sovi naisille:

1) Vessassakännit tiheempiä
2) Kolmiulotteinen hahmotus alemmalla tasolla kuin miehillä
3) Ajotaidot ylipäätään heikommat

Noi siis keskimäärin, toki löytyy Lissuja ja Roosia joilla hahmotukset kohillaan. Mutta Roosalla sitten ilmeisesti pieni virtsarakko ja Lissu taas tuskin vois olla duunissa paikassa jossa kyylääviä somppuja.

Ehkä ne palkkaerot osittain johtuu ominaisuuksista.
 
Juu. Mulle tulee pisihätä OITIS jos tiedän etten pääse vessaan :D
 
Kolme 12-tuntista päivää ja on neljä päivää vapaata.

Pyhäpäiviltä vähintään tuplapalkka eli noin 40€ tunnilta.
Dösäkuskin homma on niitä ammatteja, joissa - katsontatavasta riippuen - saa tai joutuu tekemään epätyypillistä työaikaa. Se tarkoittaa yhtäältä sitä, että muun elämän sovittaminen työn kanssa voi olla hankalaa, mutta toisaalta sitä että omilla valinnoilla voi saada hilattua ansiotasoaan ylös. Ylityöt, pyhätunnit ja öisin tapahtuva työ nostavat kaikki ansiotasoa. Tuollainen pitkä sidonnaisuusaika (esim. 12 tuntia) on tietenkin kaikki aikaa pois siviilielämästä, mutta sehän ei ole kaikki ratin pyörittämistä, vaan siinä on mukana varikolla lepäämistä. Se mitä se tarkoittaa riippuu tietysti pitkälti työpaikasta. Ison kaupunkin fasiliteetit ovat vähän toiset kuin jossain muualla.
 
Aloittaja ei taida tietää että jokainen työtön ainakin Manner-Suomessa ja kaupungeissa joutuu hakemaan vähintään 4 työpaikkaa kuukaudessa, on joutunut jo yli 1,5 vuotta, jonka aikana pitkäaikaistyötön on hakenut ainakin noin 80 työpaikkaa ja Suomen noin 350 000 työtöntä työnhakijaa kymmeniä miljoonia työpaikkoja.

On myös totta että Marinin hallituskaudella Suomen työttömyysaste on noussut mittaushistorian korkeimmaksi ja kokoaikaiseksi muutettu työttömyysaste jopa Pohjoismaiden korkeimmaksi eli Marinin kaudella Suomen työväestö teki Pohjoismaiden eniten työtunteja väestömäärä huomioiden. Myös työtunnit, työtulot ja ansiotulojen verokertymä nousivat. Tämä ilman aktiivikiusaa, riittää että omaehtoisesti hakee 4:ään työpaikkaan kuukaudessa omatoimisesti ja ilmoittaa asiasta TE-toimistoon. Yrityksestä ei siis rankaista kuten Sipilän Orpon ja Soinin PersKeKo-oikeistohallituksen aktiivimalli, joka rankaisi ahkeraa työnhakijaa työttömyysturvaleikkurilla, mikäli tämä ei päässyt vähintään 18 tunniksi töihin tarkastelujakson 65 arkipäivän eli 3 kuukauden aikana. Marin kannustaa työnhakuun, ei rankaise yrittämisestä - työpaikka on hakijan palkkio.

On siis erikoista väittää että Suomessa on työvoimapula, voisi puhua enemmänkin tes-palkkatyön pulasta, jonka takia elinkeinoelämä ja oikeisto haluaa maahamme kolmansien maiden halpatyövoimaa ja purkaa suomalaisia työläisiä suojaavan työvoiman saatavuusharkinnan ainoana OECD-maana Ruotsin ohella, jonka ongelmat tiedetään, ja joka sekin haluaa saatavuusharkinnan palauttaa. SDP ja PS haluavat säilyttää tarveharkinnan ulkomaiselle halpatyövoimalle ja hyvä niin, sillä kansainväliset tutkimukset kertovat sen poiston alentavan myös kantaväestön palkkatasoa noin 30%. Kokoomus, kepu, RKP ja vihreät ovat innokkaimmin poistamassa halpatyövoiman saatavuusharkintaa.
 
On myös totta että Marinin hallituskaudella Suomen työllisyysaste on noussut mittaushistorian korkeimmaksi ja kokoaikaiseksi muutettu työllisyysaste jopa Pohjoismaiden korkeimmaksi eli Marinin kaudella Suomen työväestö teki Pohjoismaiden eniten työtunteja väestömäärä huomioiden. Myös työtunnit, työtulot ja ansiotulojen verokertymä nousivat.

Hauska jippo verkkovalvontapolpolta 😁
 
Ei voi olla totta!

Mikä oikeusmurha! Mikä ihmisoikeusloukkaus! Missä perustuslaki? Ihmisoikeussopimus? Eikö kukaan ajattele edes lapsia!?
Olenko näin kirjoittanut? On hyvä että työtä haetaan, osa saa työtä. Mutta Marinin työnhakuvelvoite ei rankaise jos yrittäen ei työpaikkaa saa, Sipilä, Orpo ja Soini rankaisivat siitäkin ja Orpo, Purra, Henriksson sekö Essayah tulevat myös rankaisemaan, jos saavat jatkaa kauhukabinetillaan.
 
Yhteistyössä