Työn saanti ja raskaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja murpula
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

murpula

Vieras
Aiheesta varmasti löytyy viestiketjuja jostain taaempaa, mutta ajattelin aloittaa kuitenkin uuden...

Löytyykö muita kohtalotovereita, joilla loppuu määräaikainen työsopimus jo raskausaikana? Koulutukselta olen akateeminen ja työt ovat kiven alla. Laskettu aika on huhtikuussa eli raskaus on varsin alussa ja työsopimus loppuu jo vuoden vaihteessa. Työnantaja on jo ilmoittanut, että sopimusta ei jatketa, koska firmalla on tiukkaa. Eli väliin jää 3 kuukautta töiden loppumisen ja äitiysloman välille. Olen yrittänyt jo ennen raskautumistakin saada muualta töitä, mutta ei ole onnistunut. Raskautta yritettiin yli vuosi, joten siitä ollaan onnellisia, mutta pahimpaan mahdolliseen saumaan töiden kannalta se kuitenkin osui.

Itseäni ahdistaa tämä tilanne. Olen käynyt parissa haastattelussa, joista toinen ei tärpännyt ja toisesta odotan vastausta. Raskaudesta en ole mitään puhunut haastatteluissa enkä nykyiselle työnantajalle. Hakemuksia lähetän jatkuvasti, jos vain paikkoja löydän sekä myös avoimia hakemuksia. Mikäli joudun olemaan sen 3 kk työttömänä, äitiyspäivärahani tulee onnettoman huonoksi viimeisen 6kk mukaan laskettuna. Valmistuin ja menin töihin v. 2007, joten siltäkään vuodelta ei ole täysiä tuloja. Siksi olin toivonut olevani töissä loppuun asti...

Hirveä paine siis saada jostain edes määräaikainen työ, joka menisi äitiysloman alun yli (mieluiten tietysti vakityö, jotta olisi paikka johon palata mammaloman jälkeenkin). Pelkään, että tämä stressi vaikuttaa raskauteenkin, koska murehdin asiaa varsinkin öisin. Toivottavasti ei murehtimisesta aiheudu keskenmenoa, koska raskaus on oikeasti meille iloinen asia. :/

Löytyykö muita saman ahdingon jakavia?
 
Olen samassa tilanteesa kyllä, mutta en taida stressata niin paljon kuin sinä. Alan hakea töitä sitten kun tiedän, että kohta voin laittaa lapsen jonkun toisen hoitoon - ja sitähän ei vielä tiedä, milloin niin on. Vuosiin vain kymmeniin vuosiin.

Menneille tuloillesi et voi enää mitään, KELA päättää niin kuin päättää. Kannattaa aina miettiä, olisitteko jättäneet lapsen tekemättä, jos olisitte miettineet tarkemmin tuloja tai saisitten nyt valita uudelleen. Meille oli itsestään selvää, että lasta ei tehdä työsuhteiden mukaan vaan sitten kun niin haluame (yrittää).

Tsemppiä sinulle. Muista, että tässä maailmassa ja taloustilanteessa mikään vakityö ei ole vakituinen! Nyt sinulla on mahdollisuus ottaa hienolla syyllä rennosti, keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin ja miettiä, millaiseen työhön haluat sitten joskus panostaa täysillä.

Samassa veneessä...
Soppari päättyy helmikuun puolivälissä ja LA huhtikuun lopulla. Saattaa olla että TA olisi jatkamass soppariani, mutta en ole varma, haluanko... Toisaalta, kyse on kuitenkin vain noin kuukaudesta. Eri asia on, mihin päivään asti TA suostuisi sopparia pidentämään, meidän alalla kun saa 3kk palkallista äippälomaa...

Muistaakseni tuota 6kk tulojen tarkasteluaikaa on mahdollista pidentää mm. työttömyyden takia... En päätäni uskalla pantiksi laittaa, kannattaa soittaa Kelaan ja tarkistaa asia. Tietenkin siinä on myös se 20% sääntö, eli viimeisen 6kk tulojen perusteella päiväraha voidaan laskea vain jos tulot ovat vähintään 20% suuremmat kuin viimeksi vahvistetussa verotuksessa.
 
Sammis (muutkin), äitiyslomahan on mahdollista aloittaa jopa 50 päivää ennen laskettua aikaa, ja käsittääkseni 6 kk:n tulot lasketaan puoli vuotta siitä päivästä taaksepäin. Toki vanhempainloma sitten myös päättyy aikaisemmin. Niin voi vaikuttaa päivärahaan ainakin vähän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sammis:

Minunkin mielestäni äippäraha lasketaan viimeisen puolenvuoden tulojen mukaan työttömyyttä edeltävältä ajalta. Onkohan se sitten niin jos on ollut alle 6kk työttömänä. Kannattaa soitella KELAan. Itsellä se tilanne, että soppari loppuu 31.10.08 ja la on 1.2. eli pari kuukautta joudun olemaan työttämänä. Onneksi kuulun liittoon ja saan ansiosidonnaista. Äippärahaa haen touko-lokakuu tulojen mukaan. En tiedä saisiko meidän alalla palkallista äippälomaa, mutta eipä sillä niin väliä, kun kela maksaa 3 ekaa kuukautta 90% tuloista, joten erotus on pieni. vanhempainrahakauden jälkeen etsiskelen sitten rauhassa töitä ja saan taas ansiosidonnaista päivärahaa, joka määräytyy äitoyslomaa edeltävien tulojen mukaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aurora Vee:
Sammis (muutkin), äitiyslomahan on mahdollista aloittaa jopa 50 päivää ennen laskettua aikaa, ja käsittääkseni 6 kk:n tulot lasketaan puoli vuotta siitä päivästä taaksepäin. Toki vanhempainloma sitten myös päättyy aikaisemmin. Niin voi vaikuttaa päivärahaan ainakin vähän.

Jos hakee varhennettua (ja muutenkin) eikä ole työttömänä, ne kuuden kuukauden edeltävät tulot otetaan edellisen kuun palkasta. Eli jos hakee vaikka 28.2. alkavalle äitiysvapaalle rahaa, siinä pätee tammikuuhun asti olevat tulot eli tulot ajalta elokuu - tammikuu. Tuosta työttömyyttä edeltävästä ajasta en tiedä, mutta silloin ainakin pitää olla ilmoittautunut työttömäksi.

"Päiväraha voidaan laskea myös verotusta tuoreempien työtulojen perusteella, jos hakijan työtulot ovat olleet jatkuvasti vähintään 20 % enemmän kuin verotuksessa todetut palkkakertoimella korotetut työtulot. Tällöin hakija voi pyytää, että Kela huomioi hänen työtulonsa kuuden kuukauden ajalta välittömästi ennen vanhempainpäivärahakauden alkamista. Nämä tulot kerrotaan kahdella. Näin lasketusta vuositulosta tehdään samat vähennykset kuin verotetusta vuosityötulosta.

Jos hakija on ollut ilman työtuloja esimerkiksi työttömyyden, sairauden, asevelvollisuuden tai äitiys-, vanhempain- tai hoitovapaan takia, hän voi esittää Kelaan työtulonsa niiltä kuudelta kuukaudelta, jolloin hän viimeksi oli työssä. Tulot voi kuitenkin esittää vain äitiys- ja vanhempainrahan alkamisvuodelta ja sitä edeltävältä vuodelta.

Kuuden kuukauden tulojen laskemiseksi Kela pyytää hakijalta selvityksen hänen palkastaan ja luontoiseduistaan sekä hänelle maksetusta lomarahasta. Ratkaisevaa ei ole palkan maksupäivä vaan se, että tulot, esimerkiksi urakkapohjat, on ansaittu tuona aikana. Vain hakijan jatkuvat tulot otetaan huomioon. Tuloja voi olla myös vain osalta kuuden kuukauden aikaa."

Näin sanotaan Kelan sivuilla:

"Päiväraha voidaan laskea myös verotusta tuoreempien työtulojen perusteella, jos hakijan työtulot ovat olleet jatkuvasti vähintään 20 % enemmän kuin verotuksessa todetut palkkakertoimella korotetut työtulot.

Tällöin hakija voi pyytää, että Kela huomioi hänen työtulonsa kuuden kuukauden ajalta välittömästi ennen vanhempainpäivärahakauden alkamista. Nämä tulot kerrotaan kahdella. Näin lasketusta vuositulosta tehdään samat vähennykset kuin verotetusta vuosityötulosta.

Jos hakija on ollut ilman työtuloja esimerkiksi työttömyyden, sairauden, asevelvollisuuden tai äitiys-, vanhempain- tai hoitovapaan takia, hän voi esittää Kelaan työtulonsa niiltä kuudelta kuukaudelta, jolloin hän viimeksi oli työssä. Tulot voi kuitenkin esittää vain äitiys- ja vanhempainrahan alkamisvuodelta ja sitä edeltävältä vuodelta.

Kuuden kuukauden tulojen laskemiseksi Kela pyytää hakijalta selvityksen hänen palkastaan ja luontoiseduistaan sekä hänelle maksetusta lomarahasta. Ratkaisevaa ei ole palkan maksupäivä vaan se, että tulot, esimerkiksi urakkapohjat, on ansaittu tuona aikana. Vain hakijan jatkuvat tulot otetaan huomioon. Tuloja voi olla myös vain osalta kuuden kuukauden aikaa."

- - -
Eli pitää ilmoittaa tulot 6 kk:n ajalta välittömästi ennen äitiyslomaa, ja ne kerrotaan kahdella. Tulojen pitää olla jatkuvia, mutta niitä voi olla myös alle 6 kk:n ajalta. Jos on ollut työttömänä, voi ilmoittaa tulot siltä ajalta jolloin on viimeksi ollut töissä. Eli sen luulisi olevan ratkaisu alkuperäisen kirjoittajan ongelmaan.

Kannattaa olla yhteyksissä paikalliseen Kelaan! He osaavat varmasti auttaa paremmin kuin me "maallikot" täällä keskustelupalstoilla. :-)
 
Kiitoksia kaikille pohtijoille. Nopeasti on vastauksia tullut! Ja ihan helpottaviakin tietoja. :) Silti tietysti haluaisin töissä olla enkä työttömänä, mikä oli alkuperäinen murheen aihe, jota en vain kovin hyvin ilmaissut. Tosiaan sopimus loppuu hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa.

Jepsalle: Näin mekin olemme tehneet eli lasta ei ole "tehty" työtilanteen mukaan vaan siinä toivossa, että pienokainen edes joskus saataisi toivottuna alulle (vuosi yritystä). Nyt vain tämä työtilanne syö mieltä, koska en ole ikinä ollut työttömänä ja lainojakin pitäisi maksella.

Mutta tosiaan helpottavia tietoja olen saanut. Pitää ottaa Kelaan yhteyttä... Kiitokset teille.
 
Toivottavasti kuulut liittoon, jolloin tulot eivät tipu kauhean radikaalisti. Ansiosidonnainen on n.70% bruttotuloista, eli sama kuin päiväraha vanhempainrahakaudella.
 
Kuulun liittoon, joten siltä kantilta ei ole ongelmaa.

Omasta mielestäni vain se työttömyys ei ole hyvä tilanne vaikka saisi minkälaisia korvauksia. Mieluiten olisin töissä äippäloman alkuun asti ja kerryttäisin näin työkokemusta ja saisin uraa hiukan pidemmälle... Mutta ehkä sitä pitää vain muuttaa asennettaan, jos tärppiä ei työn suhteen käy ennen kuin maha alkaa näkyä ja siis nauttia vapaista kuukausista ennen vauvan tuloa. :)
 
Hei,
oma tilanteeni on se, että kun tein positiviisen raskaustestin kevättalvella, aloitin samalla myös työttömyyden. Olin sitä ennen projektiluontoisessa työssä sellaisessa työpaikassa, joka ei olisi voinut tarjota minulle mitään "vakituista" työtä projektin loppumisen jälkeen (minut oli siis palkattu vain projektiin), enkä ollut ollut siinä talossa töissä aiemmin. Mutta kumma kyllä, kun olen koko tämän työttömyyteni ajan ollut myös raskaana, en ole kokenut sitä juurikaan ahdistavaksi tai masentavaksi. Aikani olen saanut kulumaan, onnekseni olen ollut ansiosidonnaisella päivärahalla. Neuvolassa on ihasteltu tätä tilannettani siihen tyyliin, että "hienoa, että saat keskittyä olennaiseen ja ottaa niin rauhallisesti kuin vain voi" (vrt. työssä stressaaminen)... tietysti he koittavat neuvolassa tsempata kaikissa eri tilanteissa eläviä ihmisiä, näin minun kohdalla ;) Toki itselläni on välillä käynyt mielessä ajatus, että voi kun olisi päivittäin sellaista aivojen rassaamista kuin työssä ollessa, kun tulee tunne, että kotona ollessa ihan mökkihöperöityy - mutta äkkiäpä nuo tunteet ovat menneet ohi.

Itse hain töitä jonnekin rv 20 asti, kun mahaa ei vielä näkynyt, sillä ajatuksella, että haen vain niitä kiinnostavimpia paikkoja. Minulla ei kertaakaan tärpännyt edes haastatteluun pääsemiseen asti, useita hakemuksia ehdin lähettää. Toki sitä aina siinä tilanteessa vähän harmittelin, mutta sitten käänsin ajatukseni niin, että ehkei minun nyt ollut tarkoitettu saada sitä työpaikkaa. Nyt laskettuun aikaan ei ole enää kovin kauaa, ja tuntuu siltä, etten ole ehtinyt tehdä kaikkia niitä omia kotirästejäni, vaikka aikaa on ollut ruhtinaallisesti. Varsinkaan lapsen tuloon valmistautumiseen liittyviä juttuja, nyt sitten meinaakin tulla jo kiire... Joten, ap:lle neuvoksi, että jos niin käy, ettei töitä ala löytyä ennen mahan esiinpullahtamista, niin sitten vain hyvällä omallatunnolla alat valmistella pikkuhiljaa lapsen tuloa.

Niin, asuntolainaa on tietysti maksettavana monella. Myönnän kokeneeni välillä huonoa omaatuntoa siitä, että en tuo rahaa kotiin samaan tapaan kuin mieheni (vaikken tulojen suuruudella voikaan tässä todellakaan kilpailla), ja olen siitä joitakin kertoja soimannut itseäni. Mieheni on lohdutellut ja koittanut tsempata, ettei se ole niin vakavaa ja että hänenkin palkalla pärjätään. Oman ansiosid. työttömyyskorvaukseni olen sitten voinut käyttää vauvahankintoihin, muiden päivittäishankintojen ohella. Myönnän senkin, että pikkuisen tulevaisuus ahdistaa, kun ei ole vakituisluontoista työpaikkaa tiedossa, johon palata äitiysloman jälkeen. Mutta pakko ajatella, että se on sen ajan murhe, eikä välttämättä murhe laisinkaan!

"Kiva" kulla vastaavassa tilanteessa olevan kertomuksia, kuten koivunsiemenen. Itseäni pelottaa kovastikin se, että mikäli töitä ei pian löydy, joudun työttömyysputkeen, joka jatkuu äitiysloman jälkeen. Mitä kauemmin alallani on pois työkuvioista, sitä vaikeampi on päästä minkäänlaisiin alan tehtäviin. Lisäksi kun valmistumisesta ei ole mitenkään pitkä aika, joten sen jälkeen ei ole voinut kertyä mitenkään tarpeeksi sitä arvokasta kokemusta, huoli painaa aika lailla. Naisena tuo tuo uran teko on pätkätyöviidakossa niin hiivatin vaikeaa, kun äitiyslomat vielä katkovat lisää tuota "ura"tietä. Silti halusimme lapsen nyt eikä enää odoteltu sopivampaa hetkeä, jota ei kenties koskaan tule. Huolen painamiselle en silti voi mitään, se nakuttaa takaraivossa... Toivottavasti asiat vielä ratkeaisivat.
 
Itse olen myös ihan samassa tilanteessa eli yli kaksi vuotta kestänyt määräaikainen työsuhde päättyy vuodenvaihteessa ja laskettu aika on helmikuun lopussa.

Työttömyyttä ei jää pitkää pätkää, mutta alallani paikat ovat tiukassa ja pitkään ei voisi olla poissa työelämästä. Minulle on alustavasti lupailtu, että paikka saatettaisiin muuttaa vakituiseksi, mutta tämä siis ennen kuin kerroin raskaudestani. Lisäksi alkuraskaudessani on ollut ongelmia, joten olen parhaillaankin parin viikon sairauslomalla, mikä tuntuu ihan kamalalta töiden jatkumisen takia.

Tuleva lapsemme on meidän toinen. Ennen ensimmäistä ajateltiin hetken aikaa, että odotetaanko, kunnes saan vakituisen paikan. Onneksi ei odotettu, koska sitä ei ole vieläkään näköpiirissä. Äitiyslomalle jäämisen ajankohta ei ole pätkätyöläiselle koskaan hyvä, mutta joka tapauksessa haluan lasta enemmän kuin mitään muuta.
 
Yhteistyössä