Työkkäristä taas

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja karenssiko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

karenssiko

Vieras
Kävin työkkärissä ja oli hiukan puhetta tuosta koulutuksesta :)
Haluaisin hakea lapsityö ohjaaja linjalle mutta tällä hetkellä sitä ei ole kuin yhteishaussa, eli ei aikuiskoulutuksessa :(
On kyllä tulossa mutta ei nyt tällä hetkellä vaan ole.
No sitten se työkkärin täti alkoi itse puhumaan siihen jostakin nuoriso-ohjaajan työstä,
kun ei tajunnut näiden koulutusten eroja :(
koko ajan sanoin että en minä nuoriso-ohjaajaksi halua vaan hän kuitenkin kirjoitti koneelle minun vastusteluistani huolimatta lasten ja nuorten ohjaaja.
Nyt katsoin niin olisi alan koulutus,eli nuoriso-ohjaaja eli jos en hae niin joudunko karenssiin,
siis pitääkö minun hakea kouluu tai alalle siksi kun joku työkkärin täti ei tajua näiden nimikkeiden eroa?
Kun kuitenkin tahdon oikeasti tuohon lasten-ohjajaksi ja sanoin sen todella selkeästi eli mitenkään ei voinut jäädä epäselväksi.
 
Allekirjoititko sen työllistymissuunnitelma paperin? Jos allekirjoitit niin silloin olet suostunut ko. koulutukseen. Mutta voit toki kiistää että halusit nimenomaan siihen toiseen etkä huomannut että virkailija oli kirjoittanut väärin. Mutta oikaisu kannattaa tehdä mahdollisimman pian, ettei sinua pakoteta väärälle alalle tai ettei hakematta jättämisestä tule karenssia.
 
En allekirjoittanut mitään?? Se työkkärin täti sanoi minulle ihan suoraan ettei tajua mitä eroa näillä muka on ja sanoi siis että samahan se kumpaan menen,vaan kun ei ole sama:( Haluan pikkulapsi työhön en nuoriso-ohjaajaksi vaikka varmasti sekin on antoisaa :) mutta ei minulle kiitos
 
Pyydä tosiaan sitä oikasua. Ja jos meinaa alkaa vänkkäämään, niin voit kyllä ihan reilusti sanoa, että et ole allekirjoittanut mitään paperia, etkä näin ollen ole suostunut noudattamaan sinulle tehtyä suunnitelmaa. Laissa on tästä oma pykälänsä, eli se allekirjotus pitää olla. En vain muista lakipykälää :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kiira-:
Pyydä tosiaan sitä oikasua. Ja jos meinaa alkaa vänkkäämään, niin voit kyllä ihan reilusti sanoa, että et ole allekirjoittanut mitään paperia, etkä näin ollen ole suostunut noudattamaan sinulle tehtyä suunnitelmaa. Laissa on tästä oma pykälänsä, eli se allekirjotus pitää olla. En vain muista lakipykälää :/

Tai et ole koko lakia nähnytkään, vaan se on kuulopuhetta tai muistat väärin. Näinhän täällä yleensä kaikki "tieto" leviää.

 
OK..siis tuo täti vaan päätti että koulutus kuin koulutus ja samaa alaa kuitenkin,oli hänen mielipide.
Niin,kokemusta minulla on jo monta vuotta lastenohjaajan hommista vaan se tutkinto kun puuttuu,ja nyt monen vuoden kotiäityden jälkeen ei ilman koulutusta mennäkkään töihin :(
En siis tajua miksi se täti ei työkkärissä tajunnut minua kun väänsin sille jo rautalagastakin sen että en halua tuota mitä hän taas haluaa.
Pakko kai soittaa tai käydä työkkärissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja VIERAS:
Ap:n kannattaa myös muistaa, että tässä maassa ei ole kaikilla automaattista oikeutta päästä haluamaansa koulutukseen tai työpaikkaan.

Ei ole ei,
mutta pakkoko minun on alan koulutukseen hakea johon ei kiinnostusta? Minkälainen työntekijä olisin jos motivaatio puuttuu
jo koulutus vaiheessa :(
Tämä on aivan sama kun sanoisin että hae lähihoitajaksi mutta työkkärintäti haluaakin minusta lääkärin,
kun en hae lääkärikoulutukseen niin saan vihani niskoille vai?
Kyse ei kuitenkaan ollut mistään ammatinvalinta työkkäritädistä ;)
Eli hän sanoi minulle suoraan että ei tajunnut noiden koulutusten eroa mutta kirjoitti ne molemmat varmuuden vuoksi kun hän vain halusi vaikka sanoin että ainoasteen pikku lapsityö kiinnostaa kun uitenkin minulla on alalta jo työkokemustakin niin minusta tuo olisi luonnollisin tapa saada ne paperit eikä vaihtaa kokonaan alaa ;)
 

Yhteistyössä