Työkkärin työkokeilu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No, mikset sit kysele oman alan duunipaikkoja läpi? Näin et joudu ilmaiseksi harjoittelijaksi jos saat alan hommia muualta. Ku itse voisin kokeilla jo oman alan hommia kokeilun kautta. Kuitenkin 10v sitten saanut paperit mutten ole päivääkään tehnyt alan hommia. Elänyt muilla töillä. .

Aivan. Kannattaisiko ap:n kysyä ensin siitä työpaikasta, jonne häntä ollaan väkisin tunkemassa, että löytyykö sieltä työtä, siis ihan oikeaa palkattua työtä. Jos siellä ei ole tarjota työtä, niin ap voi kertoa sen TE-toimistoon, jolloin tuo työllistymisajatus on todistettu utopiaksi.
 
Julkisiin työpaikkailmoituksiin joissa ei edellytetä mitään tiettyä pätevyyttä (tai pätevyys on sellainen joka on hyvin monilla) tulee käytännössä poikkeuksetta kolme- tai jopa nelinumeroinen määrä hakemuksia.

Vaikka hakemuspaperit olisivat kuinka kunnossa, niin vaikea sitä on tulla valituksi, kun satojen henkilöiden joukosta käytännössä aina löytyy joku joka on työnantajan mielestä parempi.
 
Vielä muutama kuukausi työttömyyttä lisää, niin löydät itsesi kuntouttavasta työtoiminnasta missä teette ohjaajan johdolla pienryhmissä pupuaskarteluja ja leikitte pää-olkapää-peppu-polvet-varpaat. Siinä vaiheessa kadut, ettet suostunut tekemään ilmaistyötä työkokeilussa.

Ne pupuleikit tulevat jokatapauksessa, koska selvää on, että tuo ilmaistyö ei tule aloittajaa työllistämään. Sillä on tarkoitus ainoastaan antaa jollekin firmalle ilmaistyövoimaa.
 
TE-keskuksen sivuilta:

Työkokeilulla takaisin työmarkkinoille
Työpaikalla toteutettavan työkokeilun avulla voit saada jalkasi työpaikan oven väliin, kun palaat työmarkkinoille. Kokeilupaikkaa kannattaa hakea itse, mutta myös työ- ja elinkeinotoimistosta saat tietoa työnantajista, jotka voivat ottaa sinut työkokeiluun.

Työkokeilussa voit näyttää työnantajalle osaamistasi ja motivaatiotasi. Kun kokeilet työtehtäviä, voit myös yhdessä työkokeilun järjestäjän ja TE-toimiston kanssa selvittää, mitä muuta tukea tarvitset palataksesi työelämään.

Kun kerran aloittaja on alan ammattilainen ja hänellä on jo motivaatio työllistyä omalle alalleen, niin hän ei todellakaan tarvitse mitään tukea kyseisestä paikasta työtä saadakseen. Työkokeilua käytetään väärin, jos tukea tarvitsematon alan ammattilainen otetaan yritykseen ilmaistyöntekijäksi.
 
Mikset voi mennä työkokeiluun ja etsiä työpaikkoja samalla? Saat lisätäytettä myös cv:hen.

Menisitkö itse tekemään omaa työtäsi lähes ilmaiseksi jonnekin?

Jos kyseinen firma tarvitsee työvoimaa, niin se voi palkata aloittajan oikealla palkalla, koska hän on jo alan ammattilainen. Työkokeilua ap ei selvästikään tarvitse. Tuo kuulostaa pelkästään työttömien hyväksikäytöltä.
 
Eipä ole moni muukaan, mutta niinpä vaan työkkäri työntää päteviä ihmisiä työkokeiluihin karenssin uhalla.

Minä ainakin kyseenalaistaisin työkkärin toiminnan ja kaivaisin kaikki mahdolliset todisteet, ettei tuollaista ole tarkoitettu terveille työkykyisille alan ammattilaisille, mikäli yrittävät vastoin tahtoa pakottaa ilmaistyöorjaksi. TE-keskus saisi luvan todistaa vajaakuntoisuuteni.
 
Miksi olette vätyksiä?

Mihinkään tuollaisiin paskakokeiluihin tai paskapajoihin ei pidä suostua. Ne eivät ole pakollisia, vaikka Työkkäri niitä miten tyrkyttäisi. Itse olen ollut kymmenisen vuotta työttömänä, enkä ole yhdessäkään toimenpiteessä ollut mukana. Kerrot hakevasi työtä kaikkia mahdollisia kanavia käyttäen ja tämän pitää heille riittää.
 
Ei sen kertominen normaalisti riitä. Täysin rauhaan työnhakija saa jäädä käytännössä vain, jos hänet te-toimistossa luokitellaan vaaralliseksi (esim rikollinen) tai muuten erityisestä syystä täysin toivottomaksi tapaukseksi.
 
Kyllä se riittää, jos pidät huolen että suunnitelmaasi ei kirjata mitään viitettä näistä kokeiluista. Välillä tietenkin pitää käyttää luovuutta päästäkseen Työvoimatoimiston ikeestä irti. Myöhäistä valittaminen on siinä vaiheessa, kun virkailija naputtaa kohdallesi kiinnostuken työkokeiluun. Fiksu ihminen ei tuollaisiin suostu, eikä pidäkään.
 
Idea on potkia sua persuksille, että lopeta ruikutus ja mene töihin. Ja vaikka sinne kukkakauppaan tai kioskin kassalle. Pääasia että menet töihin. Kysymys kuuluukin, että jos sulla on nyt vaihtoehtona kukkakauppa, niin mikset ole jo siellä? Oman alan töitä voi hakea ollessaan toisessa työssä. Se ettei huvita, ei ole perustelu.
 
Kyllä ne lähtökohtaisesti voivat kirjata sinne mitä haluavat ja karenssi napsahtaa jos et suostu. Sitä paitsi esimerkiksi aktivointisuunnitelmaan (kuntouttava työtoiminta) tulee tavallisesti aloite kunnalta.
 
En ole ap, mutta vastaan silti. Totta hemmetissä menen kukkakauppaan töihin, jos siitä maksetaan minulle palkkaa. Ilmaistyöorjaksi en ala. Nykyinen systeemi vain vääristää entisestää työmarkkinoita. Kohta enää pienellä vähemmistöllä on oikea työpaikka ja muille maksetaan palkkaa veropotista. Yritysjohtajat käärivät rahat taskuihinsa. Koko systeemi on romahtamassa. Ei rahat kauaa riitä siihen, että suomalaiset tekevät orjatyötä muiden veronmaksajien piikkiin ja ahneimmat vievät potin.
 
Idea on potkia sua persuksille, että lopeta ruikutus ja mene töihin. Ja vaikka sinne kukkakauppaan tai kioskin kassalle. Pääasia että menet töihin. Kysymys kuuluukin, että jos sulla on nyt vaihtoehtona kukkakauppa, niin mikset ole jo siellä? Oman alan töitä voi hakea ollessaan toisessa työssä. Se ettei huvita, ei ole perustelu.
Puhuiko ap jossain kohtaa, että hänelle olisi tarjottu työsuhdetta kukkakaupasta tai kioskin kassalta? Vai oletko niitä ihmisiä jotka elävät jossain 50 vuoden takaisessa maailmassa ja uskovat, että tavalliseen suorittavaan työhön pääsee kunhan vaan hakee?
 
Ei pointti ole se vaikka ehkä haluaisit, että olisi. Työkokeilun ideana on nimenomaan työtehtävien kokeilu ja siksi esimerkiksi ihmiset joilla on ammatti on pääosin rajattu työkokeilun ulkopuolelle.

Se pointti on et se te-toimiston väki saa noista soppareista bonusta ja siksi ne laittaa työkokeiluja miten helpommin näkee ja saa soppareita aikaan.. esmes siivojaat kokeilemaan siivousta ja keittäjät ja kokit kokeilemaan keittiöhommia..Nuo te-toimsiton ja henkilöstön bonukset on se pointti ei mikään henkilön työllistyminen
 
Idea on potkia sua persuksille, että lopeta ruikutus ja mene töihin. Ja vaikka sinne kukkakauppaan tai kioskin kassalle. Pääasia että menet töihin. Kysymys kuuluukin, että jos sulla on nyt vaihtoehtona kukkakauppa, niin mikset ole jo siellä? Oman alan töitä voi hakea ollessaan toisessa työssä. Se ettei huvita, ei ole perustelu.
Voi juma. Joskus 70-luvulla sitä vaan mentiin töihin. Nykyään on kukkakauppaan tai kioskitädiksikin useita kymmeniä tai satoja hakijoita ja karsinta on kovaa. Että ei sinne töihin noin vaan mennä. Taisit tietää tän kyllä mutta haluat vaan olla ilkeä ja henkisesti lyödä hankalassa tilanteessa olevaa.
 
Kyllä ne lähtökohtaisesti voivat kirjata sinne mitä haluavat ja karenssi napsahtaa jos et suostu. Sitä paitsi esimerkiksi aktivointisuunnitelmaan (kuntouttava työtoiminta) tulee tavallisesti aloite kunnalta.
Mun aktivointisuunnitelmassani ei ko. jutuista ole mainintaa. Pyysin lukea suunnitelman ennen sen allekirjoittamista ja minulla on myös siitä oma kopio. En suostunut turhiin tukitoimiin, eikä niitä siis minulle kirjattukaan. Kovasti tietenkin yrittivät, mutta pidin pääni.
 
No mitä aktivointisuunnitelmassasi sitten on kirjattuna? Ja nimenomaan aktivointisuunnitelmassa, ei siis työllistymissuunnitelmassa.
 
Hae sinne yritykseen töihin oma-aloitteisesti. Soita tai laita sähköpostia ihan pokkana. Jos vastaus on kielteinen, ei ko. yritys myöskään sinua tarvitse. Tietysti kielteinen päätös kirjallisena, niin on näytää työkkäriin ettet kelpaa heille :D

Juuri näin kannattaa tehdä. Siinä lähtee työkkärin tädiltä perusteet pakottaa sinua kyseiseen paikkaan ilmaistyöntekijäksi.
 
Yhteistyössä