Olen osaksi työssäkäyvä, sillä lapsi on kotihoidossa, mutta teen samalla töitä (onnistuu vain "kurinalaisen" ajankäytön kanssa.
Milloin heräätte: 7.30, paitsi esikoisen kahdeksan aamuina 7.00
Kuka vie lapset hoitoon: Minä vien keskimmäisen eskariin, alkaa 8.30
Milloin haette lapset hoidosta: eskari loppuu 12.30
Teettekö heti ruokaa: syödään välipalaa, ja illalla ruokaa
Miten ilta kuluu: aina liian nopeasti. kotitöitä on paljon, sillä työskentelen aina kun kuopus 1v, nukkuu päiväunia, isommat auttavat kotitöissä,mutta yritetään tehdä ne aina leikkien ja iloisesti. Jos on hyvä sää, lähdemme yleensä vielä illalla ulos. pihalle, kauppareissulle, puistoon tai kävelylenkille
Milloin menette nukkumaan jne: lapset yhdeksän maissa, itse yritän pysyä hereillä yhteentoista jotta olisi aikaa myös miehelle. usein joudun kyllä vielä tekemään töitä sen jälkeen kun lapset ovat jo menneet nukkumaan.
Paljonko teette iltaisin kotitöitä vai teettekö yleensä enemmän viikonloppuisin? Ainahan sitä tulee jotain puuhattua, muuten tulisi kaaos. Pyykkiä pestään lähes joka päivä senkin takia että yritämme veivata kodinkoneet kymmenen jälkeen kun on yösähkö. Kerran viikossa yritän siivota kunnolla, mutta en ota stressiä jos ei aina ehdi.