Työn tekeminen eläkeikään asti ahdistaa nuoria naisia

vierailija

Pitäis vaan jaksaa painaa duunia vuosikymmenestä toiseen.
Sugar daddyt on oikea ratkaisu heille 🤗

Setis

ps. mallia voi ottaa vaikkapa Valentinasta 😏

Teini-ikäinen opiskelija paljastaa amerikkalaismedia BBC:lle tienaavansa tuhansia puntia seitsemän eri sugar daddyn avulla
.

Vaikka suhteet ovat hyvin seksuaalisia, nuori nainen ei pidä itseään seksityöntekijänä, kertoo brittiläismedia The Sun.

Valentina on 18-vuotias muotialan opiskelija, jonka elämäntyyli on kallis. Kenties liiankin kallis ottaen huomioon, että hänen tulee elättää itsensä kalliin koulutuksen lisäksi. Neuvokas tyttö on kuitenkin kehitellyt itselleen helpon tavan tienata käsittämättömiä summia rahaa: sugar daddy -bisneksen.

Sugar babyksi itseään tituleeraavalla opiskelijalla on tällä hetkellä seitsemän eri sugar daddya, joista osa on yli 40-vuotiaita.

– En koe olevani samalla tasolla ikäisteni poikien kanssa, sillä heidän motiivinsa ovat hyvin erilaiset kuin minun. He haluavat vain olla kotona ja pelata Fifaa, nainen perustelee mieltymystään vanhempiin miehiin.

Valentinan mukaan vanhemmat miehet suosivat nuoria tyttöjä monestakin syystä. He eivät välttämättä halua sitoutua ja tietävät, etteivät vasta aikuisikään päässeet naisetkaan ole siihen valmiita. Nuori nainen saa vanhemmat miehet myös tuntemaan itsensä nuorekkaiksi ja elinvoimaisiksi.

Hän pitää erityisesti 47-vuotiaasta sugar daddystaan, jonka kanssa Valentina haluaa avioitua miehen jäätyä eläkkeelle.

MTV
 
vierailija
Sugar daddyt on oikea ratkaisu heille 🤗

Setis

ps. mallia voi ottaa vaikkapa Valentinasta 😏

Teini-ikäinen opiskelija paljastaa amerikkalaismedia BBC:lle tienaavansa tuhansia puntia seitsemän eri sugar daddyn avulla.

Vaikka suhteet ovat hyvin seksuaalisia, nuori nainen ei pidä itseään seksityöntekijänä, kertoo brittiläismedia The Sun.

Valentina on 18-vuotias muotialan opiskelija, jonka elämäntyyli on kallis. Kenties liiankin kallis ottaen huomioon, että hänen tulee elättää itsensä kalliin koulutuksen lisäksi. Neuvokas tyttö on kuitenkin kehitellyt itselleen helpon tavan tienata käsittämättömiä summia rahaa: sugar daddy -bisneksen.

Sugar babyksi itseään tituleeraavalla opiskelijalla on tällä hetkellä seitsemän eri sugar daddya, joista osa on yli 40-vuotiaita.

– En koe olevani samalla tasolla ikäisteni poikien kanssa, sillä heidän motiivinsa ovat hyvin erilaiset kuin minun. He haluavat vain olla kotona ja pelata Fifaa, nainen perustelee mieltymystään vanhempiin miehiin.

Valentinan mukaan vanhemmat miehet suosivat nuoria tyttöjä monestakin syystä. He eivät välttämättä halua sitoutua ja tietävät, etteivät vasta aikuisikään päässeet naisetkaan ole siihen valmiita. Nuori nainen saa vanhemmat miehet myös tuntemaan itsensä nuorekkaiksi ja elinvoimaisiksi.

Hän pitää erityisesti 47-vuotiaasta sugar daddystaan, jonka kanssa Valentina haluaa avioitua miehen jäätyä eläkkeelle.

MTV
Tyttöhän on lortto. Rahaa on mutta maine mennyt.
 
vierailija
Kurja kuulla. Omalla kohdalla ei mitkään työt ole ahdistaneet mutta nyt vuosi eläkkeellä ahdistaa. On kun odottelisi pysäkillä sitä viimeistä bussia.
nyt sulla on aikaa ajatella. Soitapa Juicen "Pieksämäen asemalla- blues"

"Toisin kuin moni asiakas on luullut, Ekpa itse ei ole kuitenkaan lakimies. Sekaannuksen vuoksi hänestä ja hänen entisestä puolisostaan on tehty kanteluita valvontalautakuntaan, ja heidän toimiaan on käsitelty hallinto-oikeudessa.

Ekpa itse sanoo, että ei ole koskaan väittänytkään olevansa lakimies. Hänen mielestään kyseessä on pettyneiden asiakkaiden mustamaalaus."-yle-
 
vierailija
kyllä se on ahdistanut joskus itseänikin
Ahdistaa koska olisi kivempaa olla tekemättä duunia kuin tehdä. Mutta tuo nyt on sellainen ala-asteikäisen lapsen ajatus. Itsekin vannoin aikanaan, että heti kun täytän 16 ja oppivelvollisuus loppuu, lopetan koulun siihen. En lopettanut. Eläkettä pitää lakata ajattelemasta ansaittuna pitkänä lomana. Ei ole tarkoitus, että ihmiset saisivat viettää vuosikymmeniä kotona harrastellen muiden elätettävinä.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed

👍
 
vierailija
"Yli puolet suomalaisista nuorista naisista ahdistuu ajatuksesta työskennellä yli 70-vuotiaaksi."
Kyllä tuota ahdistusta samasta asiasta kokevat myös terveet nuoret miehetkin, jotka ovat tietoisia heidän biologisesta luonteesta ja kykenevät itsenäiseen ajatteluun.
 
vierailija
Kyse ei ole halusta, vaan pakosta.
Koska hedelmällisyysluku on romahtanut joudutte tekemään töitä vielä seiskakymppisenäkin. Peilistä löytyy syyllinen.
Minusta ajatus on vääristynyt siinä missä yhteiskuntaa "pyörittävä" markkinatalouskin.
On täysin naurettava ajatus pitää väkiluku keinotekoisesti yllä vain siksi että ihmisille voidaan joskus maksaa riittäviä eläkkeitä.
Maailma muuttuu ja on muuttunut eikä joku eläke tai rahanvalta ole mikään elämää ylläpitävä must.
Eläkkeelle jäämistä tai vapaaherrana oloa ei kannata tavoitella jos haluaa elää pitkän elämän.
 
vierailija
olen tehnyt kuusi veronmaksajaa. joten eiköhän se oo niin, että saan rauhassa nauttia eläkepäivistä. ja eläkkeestä, jonka olen itse maksanut
Joo paitsi että et ole maksanut. Ei meidän järjestelmämme toimi sillä tavalla, että maksaisimme säästöön omat eläkkeemme, vaan eläkemaksuilla katetaan nyt maksussa olevat eläkkeet.

Ja ne suuret eläkerahastot, jotka kyllä ovat suuria, ovat kuitenkin liian pienet suhteessa eläkevastuisiin. Eli jos niitä alettaisiin tänään purkaa ja sieltä annettaisiin esim. sinulle seuraavan 25 vuoden rahat könttäsummana ja naapurisi Reijo saisi 15 vuoden edestä jne., niin rahasto olisi tyhjä ennen kuin edes päästäisiin meikäläiseen, joka en ole vielä eläkkeellä, mutta kuitenkin jo aika monta vuotta sitä rahastoa kasvattanut ja eläkelupausta tienannut.

Eläke on sosiaaliturvaa, joka vain rahoitetaan omalla veroluonteisella maksullaan normaalin verotuksen ulkopuolella. Se ei ole säästettyä palkkaa.
 
vierailija
Eläkettä pitää lakata ajattelemasta ansaittuna pitkänä lomana. Ei ole tarkoitus, että ihmiset saisivat viettää vuosikymmeniä kotona harrastellen muiden elätettävinä.
Minä olen maksanut muiden eläkettä ja siksi on oikein että muut maksaa tasapuolisesti minun.

On kyllä mahtavaa olla palkallisella lomalla joka loppuu vasta kun puetaan puupalttooseen
 
vierailija
Joo paitsi että et ole maksanut. Ei meidän järjestelmämme toimi sillä tavalla, että maksaisimme säästöön omat eläkkeemme, vaan eläkemaksuilla katetaan nyt maksussa olevat eläkkeet.

Ja ne suuret eläkerahastot, jotka kyllä ovat suuria, ovat kuitenkin liian pienet suhteessa eläkevastuisiin. Eli jos niitä alettaisiin tänään purkaa ja sieltä annettaisiin esim. sinulle seuraavan 25 vuoden rahat könttäsummana ja naapurisi Reijo saisi 15 vuoden edestä jne., niin rahasto olisi tyhjä ennen kuin edes päästäisiin meikäläiseen, joka en ole vielä eläkkeellä, mutta kuitenkin jo aika monta vuotta sitä rahastoa kasvattanut ja eläkelupausta tienannut.

Eläke on sosiaaliturvaa, joka vain rahoitetaan omalla veroluonteisella maksullaan normaalin verotuksen ulkopuolella. Se ei ole säästettyä palkkaa.
Eläkkeitä on maksettu sen ajan lakien ja pykälien mukaan. Jos halutaan muutosta asiaan niin on tehtävä juridisia muutoksia ja laitettava koko eläkejärjestelmä uusiksi.
 
vierailija
Niin lakeja on muutettava. Onhan niitä muutettukin, mutta valitettavasti ei rohkeus riitä esim. suurten eläkkeiden leikkaamiseen.
Ne jotka saavat ne suuret eläkkeensä ovat aikanaan maksaneet myös suuria eläkemaksuja.
Päätös eläkekatosta pitäisi tehdä tuleville eläkeläisille. Eläkettä jo ansaitseville sitä ei voida niistää, koska heidän eläkkeensä perustuu lakiin ja tietoon, että kun tämän verran maksan niin tämän verran saat.
 
vierailija
Tämän päivän nuori saa palkastaan eläkettä 18 vuodesta eteenpäin kun nyt eläkkeellä olevat ovat saaneet eläketuloa vasta 23 vuodesta eteenpäin. Viisi vuotta työtä yhteiskunnalle + verot ei eläkekertymää.
 
Yhteistyössä