työkavereita vain?

  • Viestiketjun aloittaja teija
  • Ensimmäinen viesti
teija
Istuimme pitkään iltaan työpöydän ääressä ja saimme viimein raportin valmiiksi iltayhdeksän aikaan. Olimme huojentuneita kun työ oli valmis ja hyvällä mielellä siitä, miten helppoa meidän oli ollut työskennellä yhdessä. Pieni flirtti toi jännitettä iltaan ja antoi hyvän adrenaliinilisän, jonka turvin työ sujui inspiroituneesti ja tehokkaasti. Olimme aina viihtyneet yhdessä kahvitauoillakin ja kävimme toisinaan töiden jälkeen yhdellä pitkällä, olimmehan molemmat eron jälkeen villejä ja vapaita.

Sami nojautui tuolissa taaksepäin, kääntyi minuun ja sanoi: "No ei sullakaan sitten ollut muuta tekemistä perjantai-iltana kuin töitä?" Minä virnistin ja heitin vastakysymyksen: "Mitäs vikaa töissä on kun on noin hyvää seuraa?" Sami katsoi mua arvioiden, aavistus hymystä suupielessä. "Sanos muuta. Onko sulla kiire? Voitaisiin juoda vaikka kuppi kahvia ennen kuin lähdetään kotiin kylmän peiton alle." Totesin sen olevan oikein hyvä idea, siirryimme kahvihuoneeseen ja Sami latasi keittimen.

Istuin pöydän kulmalle ja katselin häntä nauttien silmänruuasta. Pitkä mies, vahvat käsivarret, kapeat lanteet, sopivasti kiinteä vartalo. Puolipitkät kiiltävät hiukset vapaina, musta t-paita ja mustat farkut. Miehessä oli oikeasti persoonallisuutta ja tervettä itsetuntoa. Odotin mielenkiinnolla, mihin suuntaan puhe kääntyisi. Olimmehan käyneet jo monta monta mielenkiintoista keskustelua hänen kanssaan vuosien varrella.

Sami napsautti keittimen päälle ja kääntyi katsomaan minuun yhtä suoraan kuin minä olin tarkastellut häntä. Hätkähdin: hän oli ollut hyvin tietoinen katseestani. Tunsin, että hän näki suoraan ajatuksiini mutta samalla tunsin levollisuutta. Hän oli rohkean suora muttei liian päällekäypä, tunsin olevani turvassa hänen kanssaan. Vilkaisin käsiini mutta en voinut olla katsomatta saman tien takaisin. Tunsin sanaakaan sanomatta vastaavani myöntävästi johonkin mutta mihin?

Sami siirtyi lähemmäs, siirteli puolihuolimattomasti tavaroita pöydällä ja hänen paljas käsivartensa osui omaani. Sähköinen säväys kävi läpi vartaloni, pidätin hetken hengitystä ja vatsanpohjassa lehahti perhonen lentoon. Nielaisin hermostuneena. Sami astui vielä lähemmäs, hänen reitensä painui polveani vasten ja hänen kätensä hakeutui vyötärölleni. Silmämme hakeutuivat toisiaan kohti, yhtäkkiä ei ollut enää merkitystä sillä, missä olimme ja mitä tekemässä, meitä oli vain hän ja minä, toisiamme varten. Nuolaisin huuliani, tunsin, että jotain erikoista oli tapahtumassa. Samin toinen käsi nousi poskelleni, hyväili leukaa, kiersi suun ympäri, sipaisi korvalehteä ja laskeutui kaulalleni. Hänen sormensa polttivat ihoani enkä olisi malttanut pysyä paikoillani. Sami avasi paitani ylimmän napin ja hänen kätensä hakeutui rintaliivin olkaimen alle. Tajusin, että halusin epätoivoisesti suudella häntä. En nähnyt tippaakaan epäröintiä hänen olemuksessaan: Sami oli tässä minua ja vain minua varten.

Työnsin sormeni hänen hiuksiinsa. Ne tuntuivat juuri niin vahvoilta ja pehmeiltä kuin näyttivätkin. Kiersin toisen käteni hänen kaulalleen ja kosketin huulillani varovasti hänen poskeaan. Tunsin ihollani voiman joka veti meitä puoleensa. Minua pelotti kuitenkin suudella suoraan huulille, pelkäsin paljastaa sisälläni kuohuvia tunteita, en ehkä pystyisi enää hillitsemään itseäni. Siitä oli niin pitkä aika kun olin viimeksi koskenut mieheen. Sami huokaisi syvään kun huuleni siirtyivät alemmas hänen kaulalleen. Pian hän tarttui leukaani ja painoi kostean pehmeät huulensa huulilleni. Suudelmansa oli alkuun varovainen, houkutteleva, hän halusi odottaa että vastaisin hänen kutsuunsa. Ja minähän vastasin.

Suudelmat muuttuivat yhtä intohimoisemmiksi, tunsin hänen kielensä kieltäni vasten, kätensä paidanhelman alla. Ei kestänyt hetkeäkään kun painauduin jo ylävartalo paljaana häntä vasten ja käteni hyväilivät häntä. Miten ihanalta tuntuu iho ihoa vasten, miehen vahvat käsivarret hyväillen ja lantio painautuen omaani vasten. Kaikki kävi niin nopeasti: samassa Sami nosti jo minut alastomana kahvipöydän päälle ja työntyi sisääni. Miten taivaallinen tunne, aivan kuin koko elämän tarkoitus olisi juuri tässä ja nyt: mies ja nainen ovat niin lähellä toisiaan kuin vain olla voi ja nauttivat siitä haltioituneesta tunteesta, mitä se meissä herätti. Hän pysähtyi hetkeksi, katsoi minua syvälle silmiin ja suuteli hellästi. Tunsin hänet sisälläni, päälläni, ympärilläni, huulet huulillani. Sitten hän alkoi liikkua enkä minäkään pystynyt olemaan liikkumatta häntä vasten. Kiersin jalkani hänen ympärilleen ja hänen kätensä hyväilivät vartaloani. Meidät valtasi yhteinen rytmi, joka nosti meitä aina vain korkeammille laineille. Sami vei ja minä seurasin. Ilman minkäänlaista vaikeutta löysimme toisemme ja tunsimme toisistamme huokuvan nautinnon nousevan. Samin suudellessa rintojani tajusin lähestyväni huippua. Vaikeroin hiljaa ja hän nosti katseensa minuun: "Nauti kanssani!" Saimme molemmat yhtä aikaa. Mikä mies! Sami painoi päänsä rinnalleni ja huohotti hetken. Hyväilimme hetken toisiamme kunnes hän vetäytyi minusta ja naurahdimme hämmästyneinä. Olisihan pitänyt arvata, että seksi tuollaisen kumppanin kanssa olisi upeata. Ymmärsin, että koko ilta oli ollut tavallaan valmistautumista vain tähän huipennukseen. Ilman henkistä yhteyttä ja hyvää kontaktia ei voi kokea tuollaista seksiä.

Keräsimme vaatteet lattialta ja pukeuduimme hiljakseen. Sami kosketteli minua kuin ohimennen ja minä painoin suudelman hänen rinnalleen ennen kuin hän veti paidan päälleen. Joimme kahvit kaikessa rauhassa nojaillen toisiamme vasten kahvihuoneen hämärässä. Totesimme yhdessä, että kahvihuone ei olisi enää entisensä tämän jälkeen.
 

Yhteistyössä