Työhön paluu ahdistaa

Menen 3 vuoden tauon jälkeen ensi viikolla takaisin töihin, aivan uusiin tehtäviin ja ajatuskin siitä stressaa mua kovasti.

Olen vuosia kärsinyt masennuksesta, mutta elänyt sen kanssa suht normaalia elämää. Kahden lapsen jälkeen (3v ja 1v) tilanne pahentui radikaalisti. Meillä on molemmat koliikkilapsia, 1 vuotiaalla vuoden aikana 14 lääkärikäyntiä mm. korvien takia, paljon rankkoja asioita tapahtunut meille joten kärsin masennuksen lisäksi yleisestä ahdistuneisuudesta, pakko-ajatuksista, paniikkihäiriöstä ja burnoutista.

Nyt olen kuukauden päivät saanut nukkua 6h yöunet kun ennen sitä nukuin parhaimmillani 3h/yössä kuukausien ajan, voi sanoa jopa vuosien. Mies on kovasti auttanut, eli en ole yksin.

Olen syönyt Seronil 40mg parisen viikkoa ja ennen sitä 20mg reilu ½ vuotta. Lääke on auttanut, mutta ei läheskään kokonaan. Kärsin jatkuvasta keinutuksesta johtuen lasten kantamisesta ja uupumuksesta, jännitysniskasta, päänsäryista, muistikatkoksista jne. Lihakset ovat todella jumissa johon hieronta ei enää auta. Pitäisi liikkua ja paljon, mutta kun en ole jaksanut.

Ja nyt sitten pitäisi mennä töihin! Töissä odottaa tosiaan ihan uusi työtehtävä (asiakaspalvelu), pomolla ja henkilökunnalla on suuret odotukset musta, sillä olen "tehokkaassa maineessa" ja odottavat paluutani kovasti. Tuntuu vaan pelottavalta, miten opin kaiken uuden kun välillä tavaan jopa Seiska lehteäkin, kun en muista tai sisäistä mitään. En jaksa keskittyä mihinkään.

Tulenkohan pärjäämään työssäni? Miten burnoutilleni käy? Olen vasta ihan alkutaipaleella parantumisessani ja takapakkia tulee koko ajan, kun on pieniä lapsia joiden kanssa joutuu yöt valvomaan milloin minkäkin takia. Hoitovapaalle ei ole mahdolista jäädä, sillä asuntolaina painaa päälle.

Onko kellään ollut vastaavanlaista tilannetta? Tulenko ajamaan itseni totaalisesti loppuun?
 
moikka. luin viestisi kahteen kertaan, ja kuulostaa kovin tutulta. keinuva huimauksen tunne on minullekin kovin tuttua, samoin ahdistukset, paniikit, masennukset myös. olen 2.5v lapsen äiti (v-73 myös) ja palaan 15.1 työelämään. viestistäsi sai sen kuvan, että väsymys ja muut henkiset "rasitukset" ovat sen verran päällä, että stressi ei kyllä tule vähenträmään oireita, päinvastoin. oma neuvoni sulle olisi (kuten myös itselleni =) ) että kuulostelet työn alettua oloani, ja mikäli olo huononee, väsymys ja stressi jaksamisesta lisääntyy, aion jutella avoimesti pomolle tai vaikka työterv.lääkärille. olen itse kokenut aikaisempien lasten ollessa pieniä burnoutin, ja siitä toipuminen vei tod.kauan. huimaava ja hutera olo ei silloin hävinnyt kuin levolla, rentoutumisella, ja stressin karttamisella. myös fyysinen olo oli huono(hartiat yms). toivon sulle voimia ja muista, että meille äideille se oma jaksaminen on ainoa tie myös siihen, että lapset ja mies voi hyvin. ahdistukseenkin sain hyvää apua hyvästä kirjallisuudesta, joka auttoi ymmärtämään omaa tilannetta :hug:
 
Yritin laittaa yv:n, mutta en pitkän tauon jälkeen osannut. Myös minua vuosi sitten ahdisti töihin paluu todella kovasti. Työpaikkani oli vaativa ja myös minä tunnollisena ihmisenä tehokkaan maineessa. Töihin paluu oli vielä hirveämpää kuin olin osannut kuvitella. Muutaman kuukauden päästä tein päätöksen päästä pois sieltä töistä hinnalla millä hyvänsä. Nyt olenkin opiskelemassa ihan toisella alalla ja olen enemmän kuin tyytyväinen.

Ps. Myöskään minulla ei ollut mahdollisuutta lähteä opiskelemaan asuntovelkaisena. Mutta niinpähän vaan tein!
 
Kiitos vastauksista <3

Tänään olin toista päivää töissä ja uusien tehtävien myötä olen aivan sekaisin. Yleensä olen nopea sisäistämään uusia asioita, opin helposti mutta nyt on aivan eri. Työnkuvani on tosiaan aivan uusi ja hyvin laaja, minun pitää hallita kaikki mahdollinen. Olen koko illan vaan itkenyt, en jaksa. Viime yö meni valvoessa kuopuksen kanssa (korvat vaivannut koko syksyn, putkitus edessä 1½ viikon päästä). Pää särkee 24h, keinuttaa kahta enempi ja olen aivan totaalisen loppu. Tuntuu että kaikki tämä uusi tässä tilanteessa on liikaa, mutta vaihtoehtoja ei ole koska työpaikassani on tapahtunut fuusioitumisia yms suuria muutoksia äitiyslomani aikana..

En ymmärrä miten jaksan, tuntuu todella raskaalta.
 
Tuon tarinan myös minä olisin voinut kirjoittaa vuosi sitten.

Kuulostaa siltä, ettet ole vielä kypsä palaamaan töihin. Voi myös olla, että olet vieraantunut työstäsi vapaasi aikana siten, että olet esim. tajunnut, ettei työ sovi arvomaailmaasi.

Valitettavasti on niin, ettei kukaan tule sua sieltä oravanpyörästä pois nappaamaan. Itsesi on ratkaisu tehtävä. Sen voin kyllä tällä elämänkokemuksella sanoa, että jos työpaikka ei tunnu hyvältä, niin ei ole oikein siellä olla ja yrittää itseään siihen mukauttaa.

Itselläni alkoi helpottaa noin 4 kuukauden jälkeen äitiyslomalta palattua, mutta perusahdistus silloiseen työhön ei loppunut laisinkaan ja koin ylivoimaisena jatkaa kyseisessä työssä.
 

Yhteistyössä