Työhaastattelu kiven alla - missä mättää?

  • Viestiketjun aloittaja "Maikku"
  • Ensimmäinen viesti
"Maikku"
Olen äitiyslomalla, ja tarkoitus olisi palata työelämään elokuussa, jolloin lapsi menee päiväkotiin. Minulla oli ennen äippälomalle jääntiä määräaikainen työsuhde (äitiysloman sijaisuus), joten ei ole paikkaa johon palata. Olenkin nyt alkuvuodesta katsellut ja hakenut työpaikkoja, joissa hommat alkaisivat elokuussa. Hakemuksia olen laittanut yli kaksikymmentä, mutta kutsua haastatteluun ei vain ole tullut.

Eli selvennykseksi, olen ammatiltani äidinkielen opettaja ja asun Helsingissä. Olen koulutukseltani filosofian maisteri ja minulla on aineenopettajan pätevyys, samoin pedagoginen pätevyys. Työkokemusta opetusalalta reilut seitsemän vuotta. Minulla on myös tekeillä väitöskirja, jota aion jatkaa sitten työn ohessa. Nyt alkaa ihmetyttää, kun en edes saa kutsua edes haastatteluun, kun kaikki tehtävissä vaadittavat pätevyydet on ja kokemustakin löytyy. Alkaa mietityttämään, vaikuttaako asiaan pieni lapsi vai kenties väitöskirja... Mitä teen väärin
 
vierasa
Vika voi olla hakemuksessa. Myös lapsi ja väitöskirja saattaa vaikuttaa asiaan, enemmän uskoisin väitöskirjan vaikuttavan. Tässä taloustilanteessa on myös paljon hakijoita, ehkä siellä vain on hakijoita joilla on vielä parempi koulutus ja kokemus.
 
"Maikku"
Ai niin unohdin mainita, että yksi opetuttavani on hakenut osaa samoista paikoista kuin minä, ja hänet on kutsuttu nyt jo kolmeen haastatteluun (paikkaa ei ole tosin saanut). Hänellä on myös kaikki pätevyydet, mutta vähemmän työkokemusta kuin minulla + ei lasta tai väikkäriä. En sit tiedä, onko mulla vaan niin auttamattoman huono hakemus. Tosin monissa paikoissa, joihin olen hakenut on se säköinen lomake, joka jo ohjaa hakemuksen tiettyyn muotoon.
 
"Mannariini"
Oon vähän samanlaisessa tilanteessa. En mainitsisi hakemuksessani lasta, enkä ehkä väikkäriäkään. Korostaisin vain intoani kasvatukseen/opetukseen. Väikkäri+lapsi saattaa kuulostaa työnantajan mielestä liian aikaavievältä.

Lapsihan ei saisi vaikuttaa työn saantiin, mutta vaikuttaa kuitenkin. Olin viime vuonna jo lyömässä kättä päälle rehtorin kanssa työstä, mutta kun hän vielä lopuksi keksi kysyä lasteni iät (4 ja 1,5), näin kasvoillaan harmistuneen ilmeen ja pahoitteli vielä, että niinkö pieniä olivatkaan.. Jäi se työ saamatta..
 
"Maikku"
Painotatko väitöskirjaa työhakemuksessa, joku voi ajatella että siinä sinulla on jo aikaavievä työ valmiina etkä jaksa panostaa opetukseen.
Yleensä olen vain maininnut, koska kuitenkin liittyy alaan. En tiedä pitäiskö jättää kokonaan pois hakemuksesta, mut sekin tuntuu hassulta, koska monissa paikoissa joita olen hakenut korostetaan myös kehittämistyötä ja alan laajempaa tuntemusta...
 
Naisena vaikeaa
[QUOTE="Mannariini";29788284]Oon vähän samanlaisessa tilanteessa. En mainitsisi hakemuksessani lasta, enkä ehkä väikkäriäkään. Korostaisin vain intoani kasvatukseen/opetukseen. Väikkäri+lapsi saattaa kuulostaa työnantajan mielestä liian aikaavievältä.

Lapsihan ei saisi vaikuttaa työn saantiin, mutta vaikuttaa kuitenkin. Olin viime vuonna jo lyömässä kättä päälle rehtorin kanssa työstä, mutta kun hän vielä lopuksi keksi kysyä lasteni iät (4 ja 1,5), näin kasvoillaan harmistuneen ilmeen ja pahoitteli vielä, että niinkö pieniä olivatkaan.. Jäi se työ saamatta..[/QUOTE]

Se on niin vaikeaa. Jos on jäänyt äitiyslomalle määräaikaisesta työsuhteesta, niin vähän pakko mainita ne lapset, jotta on hyvä syy miksi aukko CV:ssä. Mutta samalla juuri katsotaan, että ai sulla on pienet lapset. Teet niin tai näin, niin aina huonosti.
 
[QUOTE="Maikku";29788216]Hakemuksia olen laittanut yli kaksikymmentä, mutta kutsua haastatteluun ei vain ole tullut.

Eli selvennykseksi, olen ammatiltani äidinkielen opettaja ja asun Helsingissä. Olen koulutukseltani filosofian maisteri ja minulla on aineenopettajan pätevyys, samoin pedagoginen pätevyys. Työkokemusta opetusalalta reilut seitsemän vuotta.[/QUOTE]

No, ainakin täällä Pirkanmaalla on koko maan heikoin akateemisten työtilanne, ja hakemuksia moni laittaa helposti toista sataa. Ihan totta. Lisäksi esim. joihinkin valtion, KELAN:n ja kunnan paikkoihin saattaa tulla kuulemma satoja hakemuksia, joten ei siinä ole mitään järkeä.

kaksi asiaa:
1) netissä on arviolta kuulemma vain noin 20 % avoinna olevista työpaikosta. Ala metsästää kiireellä piilotyöpaikkoja. Parhaat paikat menee suusta suuhun.

2) Älä mainitse hakemuksessasi tekeväsi väikkäriä. Se on niin puuduttavaa ja aikaavievää hommaa, että itse ainakin palkkaisin mieluummin jonkun, joka tulee opettamaan eikä nukkumaan tunnille kun on yön kirjoittanut.

Yksi tärkäe asia on, että otat ehdottomasti yhteyttä työpaikkoihin joihin haet. Kun kuulet avoimesta paikasta, soitat ja kerrot kiinnostuksesi ja kysyt, mitä työnantaja arvostaa. Pidät huolen, että nimesi jää mieleen. Jos hakuajan umpeuduttua et saa siltikään kutsua haastatteluun, soitat perään ja kysyt, että ihan mielenkiinnosta tiedustelet, mitkä asiat vaikuttivat valintaan. Ota huomioon, että monissa tehtävissä on lakisääteinen avoin haku, vaikka tehtävään olisi jo valittu joku talon sisältä. Sitäkin voit ekassa yhteydenotossasi ihan reilusti kysyä: Haluaisin tietää ennen hakemuksen lähettämistä että onko teillä mahdollisesti hakijoita jo talon sisältä vai onko kyseessä aidosti avoin haku.
 
Viimeksi muokattu:
"Maikku"
Se on niin vaikeaa. Jos on jäänyt äitiyslomalle määräaikaisesta työsuhteesta, niin vähän pakko mainita ne lapset, jotta on hyvä syy miksi aukko CV:ssä. Mutta samalla juuri katsotaan, että ai sulla on pienet lapset. Teet niin tai näin, niin aina huonosti.
Just tää on ongelma, miten selittää mitä olen tehnyt viimeisen vuoden, jos en mainitse asiasta. Kaiken lisäksi mulla olis vielä sellainen tilanne, että mies tekee töitä kotikonttorissa, joten voisi tarvittaessa hoitaa, jos lapsi sattuu sairastumaan. Mutta tuntuu hassulta laittaa se hakemukseen, kun lapsethan eivät saisi vaikuttaa työantajan päätöksiin.
 
vierasa
Se on niin vaikeaa. Jos on jäänyt äitiyslomalle määräaikaisesta työsuhteesta, niin vähän pakko mainita ne lapset, jotta on hyvä syy miksi aukko CV:ssä. Mutta samalla juuri katsotaan, että ai sulla on pienet lapset. Teet niin tai näin, niin aina huonosti.
Ja jos ei aio tehdä lapsia ollenkaan niin siltikään ei palkata, koska ne pelkää, että kohta se jää kuitenkin äitiyslomalle. Eli todellakin, niin tai näin, niin aina huonosti.
 
"Maikku"
No, ainakin täällä Pirkanmaalla on koko maan heikoin akateemisten työtilanne, ja hakemuksia moni laittaa helposti toista sataa. Ihan totta. Lisäksi esim. joihinkin valtion, KELAN:n ja kunnan paikkoihin saattaa tulla kuulemma satoja hakemuksia, joten ei siinä ole mitään järkeä.

kaksi asiaa:
1) netissä on arviolta kuulemma vain noin 20 % avoinna olevista työpaikosta. Ala metsästää kiireellä piilotyöpaikkoja. Parhaat paikat menee suusta suuhun.

2) Älä mainitse hakemuksessasi tekeväsi väikkäriä. Se on niin puuduttavaa ja aikaavievää hommaa, että itse ainakin palkkaisin mieluummin jonkun, joka tulee opettamaan eikä nukkumaan tunnille kun on yön kirjoittanut.
Joo, työtilanne ei ole paras mahdollinen tällä hetkellä. Olen myös yrittänyt metsästää noita piilotyöpaikkoja eli laittanut avoimia hakemuksia ja ollut yhteydessä puhelimitse paikkoihin, joissa olen aiemmin ollut. Täytyy kai jatkaa yrittämistä. Alkaa vain pelottaa, kun tuo kesäkin lähestyy uhkaavasti.
 
Tuosta lapsiluvusta vielä, että pahin mahdollinen yhdistelmä on se, että hakija on n. 30-vuotias nainen, ja hänellä on yksi lapsi. Kaiken statistiikan mukaan toinen on vielä tulossa jossakin vaiheessa.

Itse en ole maininnut mitään lapsistani tai perheestäni koskaan, enkä myöskään CV:ssäni. Siellä on varmasti usean vuoden aukkoja, ja pyrin tekemään hakemukseni mielenkiintoiseksi siten, että saan kutsun haastatteluun. Siellä joku on kysynyt, että ketä perheeseeni kuuluu, ja joku ei ole kysynyt lainkaan.

Tällä hetkellä en onneksi ole työnhakijana, niin kauheaa kerrottavaa monella on tämän hetken tilanteesta. Eipä käy kateeksi.
 
Bingo! Oon just kolmenkympin rajapyykin ylittänyt ja lapsiluku se maaginen yksi. Opetusalalla oon huomannut, että miespuoliset opet on varsin haluttua tavaraa. Työkokemusta ja jopa pätevyyksiä katsotaan sormien läpi huomattavasti helpommin. Vakipaikoihinhan pitää palkata se pätevin, mutta määräaikaisissa työsuhteissa ei päde ihan samat kriteerit.

Toki sinänsä hyvä, että naisvaltaiselle alalle tulee myös miehiä. Mietityttää kuitenkin, että jos nainen puolestaan hakee miesvaltaiselle alalle, niin siinä taas ei ole sukupuolesta muuta kuin haittaa.
 
Vierass
Väikkäriä ei kannata mainita. Mitä olen sivusta seurannut, niin mulle tulee silloin hakijasta mielikuva, että hän hakee opetustöihin vain, koska on pakko eikä todennäköisesti edes tykkää opettajan työstä. Tästä syystä hän ei myöskään halua sitoutua työhön, vaan on valmis jättämään työn heti paremman tilaisuuden tullen.
 
DI nainen
[QUOTE="Maikku";29788417]Bingo! Oon just kolmenkympin rajapyykin ylittänyt ja lapsiluku se maaginen yksi. Opetusalalla oon huomannut, että miespuoliset opet on varsin haluttua tavaraa. Työkokemusta ja jopa pätevyyksiä katsotaan sormien läpi huomattavasti helpommin. Vakipaikoihinhan pitää palkata se pätevin, mutta määräaikaisissa työsuhteissa ei päde ihan samat kriteerit.

Toki sinänsä hyvä, että naisvaltaiselle alalle tulee myös miehiä. Mietityttää kuitenkin, että jos nainen puolestaan hakee miesvaltaiselle alalle, niin siinä taas ei ole sukupuolesta muuta kuin haittaa.[/QUOTE]

Työskentelen miesvaltaisella alalla eikä sukupuolestani ole ollut haittaa, haastattelun perusteella pääsin soveltuvuustesteihin ja tulin valituksi ensimmäiseltä sijalta.
 
Yhteistyössä