"Miii"
Mulla on samanlainen tyhjyyden/tylsyyden tunne elämässäni kuin sulla ap. Mulla liittyy vahvasti juurikin siihen, että itse haluaisin vielä yhden lapsen ja koen jotenkin että mun suurinta unelmaa ei huomioida ollenkaan puolison taholta. Jyrkkä ei tulee vastaukseksi eikä asiasta keskustella. Ja mulla ikä painaa jo enemmän kuin sulla. Pitäisi kai yrittää löytää elämään muuta iloa ja sisältöä, mutta mikään ei oikein innosta. Pelkään katkeroituvani miehelleni tästä asiasta, mutta en voi tilannetta yksinkään muuttaa.
ap.
No sun mies on ainakin sanonut suoraan mitä ajattelee perheenlisäyksestä, vaikka ei sekään sinulle helppoa varmasti ole. Mun mies ei sano mitään.. Vaikenee tai vaihtaa aihetta. Pari vuotta sitten tuumasin sille että myyn kaikki lastentarvikkeet pois vaivoista. Sillon sanoi ettei kannata myydä kyllä niille vielä tulee käyttöä. Mutta nyt kesällä mulla meni hermot noihin kaikkiin tavaroihin. Pistin kaiken myyntiin.. Tällä kertaa mies ei sanonut mitään. Oletan ettei haluakaan lasta... Mä kai jossain määrin olen jo katkeroitunut. Ainakin hirveän vihainen olen.. :/
"Miii"
Mullakin on säästössä yhtä sun toista vauvakamaa kaappeja täyttämässä. Tuntuu että luovun koko unelmasta, jos luovun noista tavaroista. Enkä todellakaan ole mukava puoliso, koska asia ahdistaa niin että kiukuttelen miehelle usein. Meillä elämä vaan on muutenkin mennyt niin, että mun joustavuus ja halu olla lasten kanssa, on mahdollistanut miehen tekevän yhtä sun toista. Eikä tuo toinen tunnu arvostavan tai edes tajuavan sitä. Välillä olen miettinyt eroakin, mutta toisaalta se olisi epäreilua olemassa olevia lapsia kohtaan. Onhan tuossa miehessä hyvätkin puolensa eikä meillä nyt aina riidellä. Ehkä tämä on kuitenkin joku ikäkriisi, mikä jotenkin konkretisoituu vauvahaaveisiin?! Tosin mulla se on kestänyt jo useamman vuoden. Mutta vihainen minäkin olen! Joskus (harvoin kyllä) mies kuitenkin antaa pienen toivon pilkahduksen vauvahaaveisiin kunnes taas vetää maton jalkojen alta. Tai ehkä ne pilkahdukset on vain minun epätoivoista kuvitelmaa... Ahdistavaa kuitenkin! Positiivisempaa teillä on kuitenkin se, että sulla oikeasti on iän puolesta vielä aikaa saada se vauva eikä mies ole ehdottomasti asiaa vastaan. Pirullista kuitenkin 
.
.
ap.
Jotenkin en usko että nämä asiat loppujen lopuksi on kauheasti iästä kiinni. Minäkin olen haaveillut lapsesta jo kolmisen vuotta. Iän puolesta mulla nyt ei hirveästi kiirettä ole. Mutta ikäeroa tulee hirmuisesti sisarusten välille. Toisaalta en vois kuvitella enää hankkivani lasta 35v jälkeen. Jotenkin siinä ajassa ehtii varmasti jo aikalailla vieraantua kaikesta mikä liittyy vauvan arkeen. Nyt nuo asiat on vielä jokseenkin hyvässä muistissa. Tuo on niin tuttua että välillä on ihan kuin mies alkais lämpenemään ajatukseen lapsesta ja sitten yhtäkkiä hetken päästä onkin ihan kylmä koko ajatusta kohtaan. Olen ajatellut että taitaa olla vaan kuvitelmaa, sitä toivoo vaan niin kovasti.