Olen uusi täällä palsatalla, ja juuri kokenut keskenmenon. Tai siis todettiin tuulimunaksi rv12+1. Ja tuntuu että pitää saada purettua tunteitaan ja mielipahaa.
On paljon ihmetystä että miksi ihmeessä näin käy ja miksi raskauden piti päästä niin pitkälle ennekö mitään vuotoa tuli.
Raskaus siis eteni ihan normaalisti, vaikkakin en ollut niin väsynyt ja huonosti voiva kun edellisestä. Mutta en silti osannut todellakaan aavistaa että eihän sillä kohdussa ole mitään. Olin vain tyytyväinen että raskaus eteni hyvin.
Kun vuoto alkoi ruskeana tuhruna ajattelin että ei ole vielä vakavaa ja olisihan nyt menkka aika. No vuoto muuttui veriseksi ja huoleni suureni. Soittelin neuvolaan niskapoimu verituloksia ja kerroin verenvuodosta. No aluksi täti sanoi myös että onko menkka aika ja että voi silloin tulla hieman vuotoa. No sitten hän katsoin veritulokset ja kertoi että hcg arvo on 30. No siinä vaihessa tajusin että eihän siellä kohdussa ole mitään. Ei voi olla todellista, ei näin voi käydä meille...
Sitten vaan lääkäriin joka antoi lähetteen sairaalaan ja siellä todettiin että ei ole mitään eloa,eikä ole todennäköisesti ollutkaan. Lääkkeet kotiin mukaan ja huijattu olo. Uskomatonta että oma kroppa voi tehdä minulle näin, enkä arvannut itse mitään.
Seuraavana aamuna pillerit ja särkylääkkeet kurkusta alas ja kipuja odotteleen, toiset pillerit ja toiset pillerit ja sitten se tuska alkoi.
Supistaa ja helpottaa, supistaa, helpottaa ja sitten kivut loppuu, ajattelen että menipä se suht "helposti". No se oli vain alkua, kivut alkoivat uudestaan n.20min päästä ja ei enään helpottanut vaan sattui kokoajan n.2.5h. Yhtä tuskaa. Oksetti,huimasi, voimat loppuivat ja hyytymiä tulee ja meinään aina pyörtyä silloin vessan lattialle.Konttaan sohvalle ja mietin että loppuuko se koskaan. No loppui se ja jäljelle jäi vain tyhjä olo. Näin huijattua olo ei ole minulla koskaan ollut...
Mutta elämä jatkuu ja aika parantaa.
On paljon ihmetystä että miksi ihmeessä näin käy ja miksi raskauden piti päästä niin pitkälle ennekö mitään vuotoa tuli.
Raskaus siis eteni ihan normaalisti, vaikkakin en ollut niin väsynyt ja huonosti voiva kun edellisestä. Mutta en silti osannut todellakaan aavistaa että eihän sillä kohdussa ole mitään. Olin vain tyytyväinen että raskaus eteni hyvin.
Kun vuoto alkoi ruskeana tuhruna ajattelin että ei ole vielä vakavaa ja olisihan nyt menkka aika. No vuoto muuttui veriseksi ja huoleni suureni. Soittelin neuvolaan niskapoimu verituloksia ja kerroin verenvuodosta. No aluksi täti sanoi myös että onko menkka aika ja että voi silloin tulla hieman vuotoa. No sitten hän katsoin veritulokset ja kertoi että hcg arvo on 30. No siinä vaihessa tajusin että eihän siellä kohdussa ole mitään. Ei voi olla todellista, ei näin voi käydä meille...
Sitten vaan lääkäriin joka antoi lähetteen sairaalaan ja siellä todettiin että ei ole mitään eloa,eikä ole todennäköisesti ollutkaan. Lääkkeet kotiin mukaan ja huijattu olo. Uskomatonta että oma kroppa voi tehdä minulle näin, enkä arvannut itse mitään.
Seuraavana aamuna pillerit ja särkylääkkeet kurkusta alas ja kipuja odotteleen, toiset pillerit ja toiset pillerit ja sitten se tuska alkoi.
Supistaa ja helpottaa, supistaa, helpottaa ja sitten kivut loppuu, ajattelen että menipä se suht "helposti". No se oli vain alkua, kivut alkoivat uudestaan n.20min päästä ja ei enään helpottanut vaan sattui kokoajan n.2.5h. Yhtä tuskaa. Oksetti,huimasi, voimat loppuivat ja hyytymiä tulee ja meinään aina pyörtyä silloin vessan lattialle.Konttaan sohvalle ja mietin että loppuuko se koskaan. No loppui se ja jäljelle jäi vain tyhjä olo. Näin huijattua olo ei ole minulla koskaan ollut...
Mutta elämä jatkuu ja aika parantaa.